Elettiin heinäkuuta tänä vuonna eli hirmuista hellekesää. Markku Ollikainen oli lähdössä Lappiin Pelkosenniemen maisemiin Kemihaaraan kalastamaan. Metsähallitus oli kieltänyt lohikalojen pyynnin neljässä Keski-Suomen koskessa ensi kertaa vesien lämmettyä liikaa.
Lohikalat eivät kestä lämpöä, joten alamittaisenakin saadun kalan vapauttaminen ei auta, vaan saalis kuolee.
Ollikainen seurasi Lapin tilannetta silmä kovana. Tulisipa sade, tulisipa sade, hän hoki mielessään. Suunniteltu kalareissu uhkasi mennä pilalle vesien lämmettyä myös pohjoisessa.
Mutta sitten elokuussa sää Lapissa viileni ja sateet nostivat jokivedet. Kotijoki oli antoisa kalastajalle. Ollikainen nappasi elämänsä taimenen, 2,6 kiloinen täpläkylki jäi haaviin.
Maisema Pelkosenniemellä on kuitenkin muuttunut siitä, kun Markku syntyi siellä vuonna 1952. Metsä kasvaa entistä rivakammin ja talvet ovat lyhentyneet ja leudontuneet.
Hiihtokelejä ja pakkasia vähemmän
Nuorempana kilpahiihtoa harrastanut Ollikainen muistelee pysyvän lumipeitteen ja hyvien latujen tulleen kuukautta nykyistä aiemmin.
– Aikaisin päivä, jolloin nuorukaisena pääsin pysyville lumille, oli lokakuun alussa 6.10. Pari vuotta sitten joulukuussakaan ei pohjoisessa ollut vielä pysyvää lunta. Se kuvaa sitä, että näitä poikkeavia vuosia on tullut hirveen paljon enemmän.
Lumisista jouluista miehen mieleen on jäänyt ikuisesti joulukuusen hakuretket Pelkosenniemen metsistä. Markku Ollikaisen äidillä oli yksi vankka periaate. Kuusta sai lähteä hakemaan vasta aatonaattona. Sekös sitten kiroilutti kuusenhakijaa.
– Aina oli pakkasta vähintään 25 ja tuuli. Oli tosi kylmää hommaa hiihdellä siellä metsässä. Ja tällä hetkellä on tosi harvinaisia, että keli menee pakkasella yli kahdenkympin siellä joulukuussa.
Metsätöitä nuoruudessaan tehnyt Ollikainen on huomannut luonnon muutoinkin muuttuneen Lapissa. Uskomattomalta tuntuu, että metsäkauriit ovat levinneet ja yleistyneet Pelkosenniemelle asti ja sepelkyyhkyt pesivät ihan pohjoisessakin. Niitä ei Markun nuoruusvuosina osattu kuvitellakaan pohjoisen luontoon.
Myös kulttuurilinnut ovat saapuneet Lappiin.
– Savukoskella on pieni pulupopulaatio. Se on huvittavaa nähdä keskellä korpea puluja parveilevan siellä, Ollikainen naurahtaa.
Lapsuusmaiseman muutos on tuonut ilmaston lämpenemisen vaikutukset kouriintuntuvan lähelle. Mutta mikä sai Ollikaisen kiinnostumaan ympäristöstä jo ennen, kuin muutos näkyi?
Brittitutkijan vähättely pisti ajattelemaan maailmaa uudella tavalla
Kemijärven yhteiskoulun ylioppilas pääsi Helsingin yliopistoon 1970-luvun alussa. Valmistuminen ei heti ollut ensisijaisena mielessä, Ollikainen kertoo, että keskittyi myös opiskeluelämän iloisiin puoliin.
Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi taloustieteestä vuonna 1983 ja lisensiaatiksi 1988. Tohtorinhatun hän väitteli itselleen 1996.
Suomessa ei vielä 1980-luvulla puhuttu ilmastonmuutoksesta, vaikka hiilidioksidipitoisuuden nousu ilmakehässä oli huomattu. Sitä ei pidetty vaarallisena, enemmän oltiin huolestuneita happamasta laskeumasta ja typpiyhdisteistä. Niiden arveltiin uhkaavan Suomen metsiä.
Helsingissä vieraili tuolloin brittiläinen huippututkija, jonka mukaan suomalaisten osuus ilmastonmuutoksessa on niin pieni, että kannattaa laittaa paukut happaman laskeuman tutkimiseen.
– En muista enää kuka oli se brittiguru. Hän puhui, että Suomella ei nyt ole mitään roolia tässä ilmastonmuutoksessa, mutta tämä hapan laskeuma on sellainen, mihin teidän kannattaisi satsata kaikki rahat ja toimet.
Näinköhän oli, Ollikaisella heräsi epäilys. Hän alkoi selvittää ilmastonmuutosasiaa. Miltä se näyttää Suomen osalta ja miltä taloustieteessä. Tokihan olin lukenut paljon teoriaa päästökaupasta, Markku Ollikainen toteaa, mutta siitä alkoi älyllinen ja ammatillinen harrastus.
– Tämmöisestä vierailevan tutkijan lauseesta, joka oli minusta totaalisen varomaton.
Suomen energia-ala puuhasi tuolloin 1980-luvulla voimakasta kivihiilen käytön lisäämistä. Esikuvana toimi Tanska, jolla oli oma kivihiilivoimalansa.
Britti oli väärässä
Pari vuotta britin kommentin jälkeen Ollikainen havahtui uudelleen konferenssissa, jossa intialaiset esittelivät ilmastonmuutoslukujaan. Suomi oli intialaisten laskelmissa yksi pahimpia kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajia, kun katsottiin päästöjä per henkilö.
– Siinä oli vähän kontrastia.
Siitä alkoi Ollikaisen pitkä matka Suomen ilmastopaneelin puheenjohtajaksi. Ollikaisen mielestä taloustieteellä on ilmastonmuutokseen selvä tulokulma, koska taloustiede käsittelee kaikkien resurssien järkevää käyttöä ja luonnonvarat ja ympäristö resurssina kuuluvat niihin.
– Valitsin teeman sen takia, että siinä henkilökohtainen kiinnostus on lähellä ja itse asiassa taloustieteellä oli hyvin paljon annettavaa tämän teeman tutkimukseen.
Siitä alkoi kiinnostus ja sitten tuli Kioton ilmastokokous vuonna 1997. Sen valmistelussa Ollikainen seurasi ilmastonmuutosta hyvin aktiivisesti.
Ollikainen tutki metsien nieluja, niiden kiertoaikamalleja. Kiinnostus laajeni sitten päästökaupan puolelle.
Markku Ollikainen toimi Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professorina vuosina 2000–2019 ja jatkaa nyt tutkimusjohtajana. Hän on julkaissut yksin ja yhdessä tutkijakollegoidensa kanssa yli 200 tieteellistä artikkelia, ja hänet on palkittu niistä ja opetustyöstään useamman kerran.
"En ole ilmastoaktivisti vaan tieteentekijä"
Suomessa ilmastonmuutos on otettu viime vuosina tosissaan huomioon politiikassa ja yhä enemmän liike-elämässä. Markku Ollikainen on ollut yksi vaikuttaja nyt tehtyihin tavoitteisiin, jotka tähtäävät hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Kasvihuonekaasupäästöt ovat pudonneet jopa ennakoitua enemmän.
– En ajattele, että olen ilmastoaktivisti, olen tieteentekijä. En ole ollut yhdessäkään mielenosoituksessa. Olen aiheesta kiinnostunut tutkija ja politiikkaan vaikuttaja, Ollikainen luonnehtii rooliaan.
Hän myöntää kuitenkin, että joskus tekee mieli purkaa pettymystään päättäjien toimintaan.
– En minä kynsiä pureskele. Mutta kyllähän minä kiroilen välillä, että miten voi olla näin lyhytnäköisiä poliitikkoja suurissa päästäjämaissa, että torppaavat kaikki ilmastotoimet. Voidaanko järjestää kansainvälinen oikeus, jossa näitä tuomitaan tulevaisuudessa.
Taas uusi ilmastokous vähillä tuloksilla?
Glasgown suuri ilmastokous nostaa esiin taas valtioiden eritahtisuuden kasvihuonekaasujen leikkaamisessa. Kokoukseen osallistuva Markku Ollikainen ei ole erityisen optimistinen siitä, mitä tuloksia on odotettavissa.
– Suomen osalta tässä on vähemmän huolta kuin globaalisti. Nämä globaalit intressit ovat niin vaikeita ja hankalia voitettaviksi. Se tässä lähinnä ottaa kupoliin.
Kiina on nyt keskeinen vaikuttaja. Se pystyisi yksin kääntämään globaalit päästöt laskuun. Ja valitettavasti myös päinvastoin: kun monet muut maailmassa vähensivät kivihiilen käyttöä, Kiina lisäsi. Se eliminoi vähennysten vaikutukset.
Ollikainen sanoo olevansa silti optimistinen. Erityisesti liike-elämä on huomannut ilmastonmuutokseen liittyvät mahdollisuudet. Terästeollisuus on ottamassa vetypelkistyksen käyttöön, jolloin suuret hiilidioksipäästöt vähenevät.
– Volvo on saanut ensimmäiset vetypelkistetyt teräksensä, että onhan vauhti aika huikeeta, mutta poliitikot on surkeita globaalisesti. Tässä ristiriidassa sitä eletään.
Glasgow'n kokouksessa odotetaan Intian, Kiinan, Venäjän, Brasilian ja Meksikon lupauksia Pariisin ilmastosopimuksen toteutuksesta.
Ykkösasiana Markku Ollikainen odottaa päätöksiä aitojen päästövähennysten saamisesta. Toinen olisi se, että saataisiin Pariisin sopimuksen sääntökirjan kansainväliset markkinamekanismit sovituksi.
– Näitähän sitä toivoo, mutta ennakkotiedot ovat, että eihän siellä mitään valtavaa läpimurtoa tule. Toivotaan, että päästään edes eteenpäin.
Lue myös:
Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen: "G20-maiden sopimus merkittävä käännekohta"
Ilmastopaneeli: sähkön avulla Suomen päästöt voitaisiin painaa lähelle nollaa