Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Pakettiauton kuljettaja loukkaantui lievästi tasoristeysonnettomuudessa Pohjanmaalla

Tavarajuna ja pakettiauto törmäsivät hiukan ennen kello seitsemää aamulla vartioimattomassa tasoristeyksessä Pedersöressä Pohjanmaalla.

Pedersören onnettomuus tapahtui vartioimattomassa risteyksessä, jossa on ennenkin kolaroitu.
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pedersöressä Pännäisissä on sattunut tasoristeysonnettomuus Isosandsundintiellä.

Tavarajunan ja pakettiauton yhteentörmäyksessä pakettiauton kuljettaja loukkaantui lievästi. Hänet kuljetettiin sairaalahoitoon.

Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan puutavaralastissa ollut tavarajuna oli tulossa Pietarsaaren suunnasta vartioimattomaan tasoristeykseen, kun se törmäsi pakettiautoon.

Pakettiauto oli lähtenyt ylittämään rataa, mutta ei ollut ehtinyt junan alta pois. Juna osui pakettiauton kylkeen ja auto raahautui junan mukana jonkin matkaa.

Onnettomuus sattui hiukan ennen seitsemää aamulla.

Liikenne oli onnettomuuden vuoksi rataosuudella keskeytyksissä. Kyse on pistoraiteesta Pietarsaaren teollisuusalueelle, siinä ei liikennöi henkilöjunia.

Pakettiauto, jonka kuljettajan ovi on rutistunut sisään onnettomuudessa
Pakettiauto kärsi onnettomuudessa vaurioita. Kuva: Raila Paavola / Yle

Paloesimies Tore Lindström Pohjanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että samassa risteyksessä on sattunut viiden vuoden sisällä kaksi muutakin junan ja auton törmäystä.

Hänen mukaansa ongelmana on ollut, että maantie kulkee vinottain raiteeseen nähden. Tien linjausta ollaan parhaillaan suoristamassa.

Pedersöressä on muun muassa tehty aloite puomien saamiseksi risteykseen. Ne maksaisivat noin 250 000 euroa. Kunta on ollut valmis osallistumaan 50 000 eurolla, mutta toistaiseksi Väylävirasto ei ole puomeihin suostunut.

Väyläviraston tämän ja ensi vuoden ohjelmassa on merkitty poistettavaksi tai parannettavaksi yli 260 tasoristeystä.

Pedersöre-Pännäinen radalla on muitakin vartioimattomia tasoristeyksiä, mutta niiden lähettyvillä asuu vähemmän ihmisiä kuin Isosandsundintien risteyksessä. Sen lähettyvillä on ainakin 10 taloutta ja paljon päivittäistä liikennettä, kertoo Lindström.

Katso myös: Jan Portin krockade med tåget - fortfarande finns det 1 800 obevakade plankorsningar i Finland

29.10.2021 kello 8.02 juttua ja otsikkoa on päivitetty. kello 9.06 otsikkoa muutettu ja tietoja lisätty. Kello 9.36 tietoja lisätty.

Suosittelemme