Hyppää sisältöön

Tästä videosta tuli maailmanlaajuinen somehitti: ruskan keskellä kiitävää sähkösurffaajaa on katsottu jo yli 30 miljoonaa kertaa

Rovaniemeläisen Toni Eskelisen kuvaama sähkösurffausvideo on todennäköisesti vuoden katsotuin suomalainen video. Instagram-kela on kerännyt niin paljon katsojia, että tekijätkään eivät tahdo sitä uskoa.

Jaakko Tossavaisen liitelyä sähkösurffilla Kemijoen tyyntä pintaa pitkin on katseltu Instagramissa maailmanlaajuisesti jo lähes 32 miljoonaa kertaa.
Antti Heikinmatti
Avaa Yle-sovelluksessa

Rovaniemeläisen valokuvaajan Toni Eskelisen Instagramissa julkaisema video sähkösurffauksesta ruskan keskellä on noussut yhdeksi somealustan katsotuimmista videoista koko maailmassa tänä vuonna.

Eskelisen ja valokuvaaja Samuli Rosenbergin toteuttamalla videolla Jaakko Tossavainen liitelee sähkösurffilaudalla peilityynen Kemijoen pintaa halkoen keskellä Lapin komeinta ruskaa. Alle kymmenen sekunnin kela, Instagram reel, on saanut jo lähes 32 miljoonaa katselukertaa.

Eskelisen mukaan ideaa ei tarvinnut kauaa kehitellä kolmikon kesken. Videon suosio oli kuitenkin huikea yllätys myös tekijöille.

– En olisi uskonut, että tällainen ilmiö on enää vuonna 2021 mahdollista somessa. Kyllä tätä on hankala käsittää, Eskelinen ihmettelee.

Instagram pyrkii keloilla pistämään kampoihin supersuositulle TikTok-somepalvelulle. Se pyrkii myös nostamaan suosituimpia keloja viraalihiteiksi, kertoo oululaisen markkinointitoimisto Kuulun digimarkkinoinnin asiantuntija Katarina Laaksonen.

– Mutta yli 30 miljoonaa on kyllä globaalisti kova luku, kehuu Laaksonen.

Videon on jakanut Instagramissa muun muassa Visit Rovaniemi:

Viraalihitin resepti: kaunis, erilainen ja koukuttava

Internet-tietojen mukaan suosituimmat kelat keräävät jopa satoja miljoonia katselukertoja. Esimerkiksi lakonisista "näin se tehdään" -meemivideoistaan tunnettu Khaby Lame on kerännyt suosituimmilla videoillaan yli 280 miljoonaa katselukertaa.

Intialaisen verkkouutissivuston kesällä kokoamalle listalle Eskelisen video nousisi sijalle 23.

Eskelisen video osuu viraalihitin reseptiin ainakin siltä osin, että se ei ole kielisidonnainen. Katarina Laaksosen mukaan eduksi on myös helppotajuisuus ja koukuttavuus.

– Viraalivideon täytyy olla erilainen kuin alustalla jo nähdyt videot, tai esimerkiksi erittäin kaunis tai hauska. Tämä toimii erityisesti matkailumarkkinoinnissa, jossa voidaan antaa pilkahdus vaikka erityisistä luonnonolosuhteista tai kulttuureista.

Lue lisää: Somevideot muuttavat lukutaitoamme – kielitieteilijä: Tämä on paluuta lihallisen ja ruumiillisen kommunikaation juurille

Instagram on valokuvaajalle työkalu

Videon on jakanut Instagramissa muun muassa 65 miljoonan seuraajan 9GAG-viihdetili ja myös suurilta matkailuaiheisilta tileiltä on tullut yhteydenottoja. Some onkin oman työn markkinoinnille erittäin tärkeä kanava, Eskelinen sanoo.

– Paljon on töitä tehty sen eteen, että joku video lähtisi todella lentoon. Olen koettanut muistaa kiittää kaikkia, kenen kanssa on saanut tehdä yhteistyötä.

Eskelinen tekee yhteistyötä matkailumarkkinointiyhtiö Visit Rovaniemen kanssa, mutta viraaliksi noussut video syntyi ilman tilausta. Hän myöntää, että taustalla oli silti ajatus näyttää Lapin parhaita puolia matkailijoidenkin houkuttelemiseksi.

Laaksosen mukaan Instagramin merkitys matkailumarkkinoinnissa on ollut nousussa jo pitkään. Ala on myös panostanut vaikuttajamarkkinointiin.

– Varmasti tämän reelsin saama huomio omalta osaltaan vaikuttaa positiivisesti Lapin matkailuun. Sanoisinko jopa, että tällaista mainosta ei rahalla saa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 31.10. kello 23 saakka.

Lue myös: Mauri-kissa syö kurkkua, ja Heli Montonen kuvaa – jo 5 miljoonaa ihmistä on nähnyt hittivideon Tiktokissa

Suosittelemme sinulle