Ruotsissa tänään julkaistu uusin koronapandemian hoitoa arvioiva raportti kritisoi maan koronatoimia ankarasti. Ruotsi muiden muassa vastasi pandemiaan liian hitaasti.
Lisäksi maan valmiutta torjua pandemia arvioitiin riittämättömäksi – raportin mukaan infektiontorjuntalainsäädäntö oli ja on riittämätön vastaamaan vakavan epidemian puhkeamiseen. Väliaikainen pandemialain muutos astui voimaan vasta tämän vuoden alussa.
– Jo pandemian ensimmäisen aallon aikana olisi pitänyt olla selvää, että kovempia toimia olisi pitänyt mahdollistaa, selvitysryhmää johtava Mats Melin kertoo SVT:n lähettämässä tiedotustilaisuudessa.
Ruotsin koronastrategia on ollut muihin EU-maihin verrattuna poikkeuksellinen. Tämä näkyi varsinkin pandemian ensimmäisenä vuonna. Kun monessa EU-maassa suositeltiin maskien käyttöä ja asetettiin liikkumisrajoituksia, Ruotsissa näin ei tehty.
Koronatoimia selvittänyt toimikunta ei anna vielä lopullista arviota siitä, olisiko Ruotsin pitänyt valita toinen koronastrategia. Se aikoo tarkastella syvemmin Ruotsin päätöstä pitää maa avoinna loppuraportissaan helmikuussa.
– Jo nyt voidaan todeta, etteivät varhaiset toimet riittäneet estämään tai edes olennaisesti rajoittamaan viruksen leviämistä maassa, Melin sanoo.
Ei riittävästi testausta, toimet hitaita
Ruotsin koronatoimet nojasivat pitkään suosituksiin, joiden noudattaminen on kansalaisille vapaaehtoista. Ne pitivät sisällään muun muassa kehotuksen pitäytymisestä erillään muista ihmisistä sekä käsihygieniasta huolehtimisesta. Koulut, ravintolat ja liikkeet pidettiin pääosin avoinna.
Selvityksen mukaan Ruotsilla kesti lisäksi "aivan liian pitkään" saada aikaan riittävä koronatestauskapasiteetti. Alun alkaen maassa testattiin vain tarkasti määriteltyjä ryhmiä, kuten terveydenhuollon työntekijöitä.
– Ei voi kutsua kuin onnettomuudeksi sitä, -- ettei laajamittaista näytteenottoa suoritettu ennen kuin ensimmäinen aalto oli ohi, raportissa sanotaan.
Ruotsissa on todettu yli 15 000 koronakuolemaa. Luku on väkilukuun suhteutettuna suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, joissa otettiin käyttöön tiukemmat rajoitustoimet.
Raportin mukaan Ruotsi onnistui kuitenkin laajentamaan terveydenhuollon kapasiteettia koronapotilaiden hoitoa varten lyhyellä varoitusajalla. Maassa onkin ollut vähemmän koronakuolemia kuin esimerkiksi Britanniassa, jossa sulkutoimet ovat olleet tiukkoja.
Rajoitustoimia on pandemian alkuaikojen jälkeen tiukennettu myös Ruotsissa. Nyt lähes kaikki rajoitukset on kuitenkin purettu rokotuskattavuuden kasvaessa.
Lue lisää aiheesta:
Katso miten Ruotsin tie eroaa Suomesta pandemian torjunnassa