Omalla ajalla, omalla tavalla

Tukkateatteri toimii vapaaehtoisten ja harrastajien voimin. Ohjaajan voi löytää siivoamasta vessaa ja näyttelijän pesemässä lattioita. Ohjaaja Anne Kareman äänen taso nousee innostuksesta, kun hän puhuu teatterista.

Tukkateatteri tekee esityksensä produktiokohtaisesti, eli joka näytelmään etsitään erikseen ohjaaja, tuottaja, näyttelijät ja muu henkilökunta. Jokainen on mukana rakkaudesta lajiin ja yhteisöön.

Koronapandemia on kurittanut teattereita ympäri Suomen. Harrastajateattereita on suljettu, ja jotkut ovat jopa ottaneet lainaa asuntoaan vastaan, jotta teatterin toiminta voisi jatkua. Vaikka kulttuuri on rahallisesti kärsinyt, sitä ei huomaa työryhmän hymyistä.

Kaksi ohjaajaa, kaksi eri tulkintaa samasta aiheesta. Punaisen kuoleman naamio perustuu Edgar Allan Poen samannimiseen novelliin. Anne Kareman ohjaamassa ensimmäisessä puoliskossa tappava tauti on jakanut yhteiskunnan paratiisissa eläviin ja jättömaan selviytyjiin. Jälkimmäiset voivat päästä paratiisiin, jos selviävät hengissä erinäisistä testeistä.

Toisessa osassa ihmiset viettävät aikaa hyvinvointiristeilyllä odottaen hoitoa. Henkilökunnan puuttuessa ihmiset joutuvat käymään läpi omia kipukohtiaan ja pohtimaan rajallista maailmaansa.

Vaikka aihe on enemmän kuin ajankohtainen, se valikoitui ennen pandemiaa.

Punaisen kuoleman naamio on 68-vuotiaan Jaakko Katajamäen kymmenes näytelmä Tukkateatterilla. Hyvä yhteishenki ja mukavat ihmiset pitävät hänet nuorempien vauhdissa.

Kaupan alalla työskentelevä Annu Hakala saapui myös Tukkateatterille ihmisten takia. Arjen murheet katoavat aina muutamaksi tunniksi, kun harjoitukset tai esitys on käynnissä.

Teatteri voi myös auttaa osallistujaansa. Paratiisiin palaavaa tohtori Rohtoa näyttelevä Niko Ranta löysi teatterista muutakin kuin ihmisiä ja yhteishenkeä.

Harrastuksesta oli selvästi hyötyä, sillä Ranta on nyt itse impro-ryhmän vetäjä.

Koko työryhmä tekee kaikkea. Näyttelijät rakentavat lavasteita, tuottajat myyvät lippuja ja graafisen ilmeen tekijä etsitään lähipiiristä. Kun katsoo julisteiden täyttämää seinää, eroa ammattiteattereihin ei huomaa.

Tukkateatterin normaali esityspäivä alkaa, kun siivousvuorolaiset tulevat teatterille. Lava pestään edellisen esityksen jäljiltä ja yleisötilat siistitään katsojille. Seuraavaksi ilmestyvät tekniikan työntekijät, lipunmyyjä ja loputkin työryhmästä.

Lämmittelyn aikana naurun voi kuulla ulos asti. Erinäiset harjoitukset pitävät tunnelman kevyenä ja avaa äänen samalla. Hattu lentää kädestä toiseen ja miekan liikkeet rytmittävät hajaa-huutoja.

Puoli tuntia ennen esitystä teatteri hiljenee, kun yleisö pääsee sisään. Esiripun takana näyttelijät valmistautuvat esitykseen höpöttelemällä, somettamalla ja viimeistelemällä maskeeraukset ja asut.

Esityksenkin aikana näyttelijät eivät ole ainoastaan näyttelijöitä. Väliajalla vaihdetaan asut ja lavasteet.

Esiripun takana koreografia on selvä. Jokainen tietää omat sekä toistensa tekemiset.

Naapurissa oleva karaoke-baarikin on päässyt osaksi esitystä. Dramaattiset kohtaukset saavat uutta eloa, kun Ismo Alangon Taiteilijaelämää tulkitaan seinän takaa.

Kumarrusten ja kaikuvien aplodien jälkeen puretaan lavasteet ja jatketaan omaa elämää.

Viimeisenä paikalle jää lipunmyyjä. Hän on tarjoillut väliajalla myös kahvit ja pullat. Lopuksi hän laskee kassan. Jokainen sentti jää teatterille käytettäväksi tuleviin produktioihin.