Korttimaksuissa oli maanantaina laajoja häiriöitä S-ryhmän ja Lidlin kaupoissa, mutta ongelma saatiin korjattua ennen puoltapäivää.
Korttimaksujen reititys- ja tilityspalveluja kaupoille tuottavan palveluntarjoajan verkkoyhteydet olivat alhaalla, eivätkä maksut onnistuneet Visa- tai Mastercard-korteilla. Häiriö alkoi kahdeksan aikaan maanantaiaamuna.
S-ryhmästä kerrottiin, ettei S-ryhmän kaupoissa pystynyt maksamaan lainkaan Visa- tai Mastercard-korteilla. Maksu onnistui häiriön aikana vain S-Pankin kortilla ja käteisellä.
Vika koski myös muita kauppoja, jotka käyttävät samaa palveluntarjoajaa.
S-ryhmä ja Lidl eivät kumpikaan kertoneet Ylelle käyttämänsä palveluntarjoajan nimeä.
Keskon viestinnästä kerrottiin Ylelle, ettei häiriö koske K-ryhmän kauppoja. Keskolla ongelmia ei ollut koko aamupäivän aikana, vaan maksut sujuivat normaalisti.
Järjestelmien monimutkaisuus lisää riskejä ongelmille
Finanssivalvonta katsoo, että korttimaksujärjestelmien monimutkaisuus kasvattaa ongelmien riskiä. Yhtä laajoja ongelmia on Finanssivalvonnan arvion mukaan muutamia kertoja vuodessa.
Johtava riskiasiantuntija Anne Nisén Finanssivalvonnasta kuvailee korttimaksujen kokonaisuuden olevan monimutkainen.
Pankkien ja maksupaikan, kuten kaupan ohella maksaminen vaatii kaupan järjestelmän, jossa maksetaan ja yrityksen, joka tarjoaa kaupalle maksupäätepalvelut.
– Lisäksi kauppiaalla on yhteistyökumppani, jonka kautta korttimaksutapahtumat välitetään edelleen, ja myös pankeilla voi olla korttitapahtumien välittämiseen osallistuvia yhteistyökumppaneita, Nisén sanoo.
Nisénin mukaan monimutkaisuus tekee osin maksamisesta haavoittuvaa.
– Jos jollakin näistä kokonaisuuteen osallistuvista toimijoista on häiriö, se vaikuttaa kautta sen koko ketjun.
Lue myös