Hyppää sisältöön

Selkämeren kansallispuisto 10-vuotias – vedenalainen luonto on kiinnostanut miltei sataa tuhatta kävijää

Suomen suurin Itämeren suojelualue on kasvattanut suosiotaan tasaisesti. Selkämeren kansallispuiston merkkivuotta juhlistavat yleisötapahtumat on siirretty koronarajoitusten vuoksi ensi vuoteen.

Selkämeren kansallispuiston pinta-alasta yli 98 prosenttia on vettä. Kuva: Thomas von Boguslawski/Yle

Metsähallitus kertoo tiedotteessaan, että viime vuonna Selkämeren kansallispuistoon tehtiin yli 99 000 käyntiä.

Selkämeren kansallispuisto oli ensimmäinen varsinaisia vesialueita ja meren pohjaa suojeleva puisto. Sen perustamiseen on kirjattu vedenalaisen luonnon suojelu ja ammattikalastuksen elinvoiman turvaaminen edistämällä luonnonvaraisten kalakantojen suojelua.

Puiston yli 90 000 hehtaarin pinta-alasta on vettä yli 98 prosenttia ja se on Suomen suurin Itämeren suojelualue.

Kansallispuiston perustamisen jälkeen siihen on liitetty Rauman kaupungin omistamat saaret Kylmäpihlaja ja Kuuskajaskarin länsiosa sekä muita pienempiä saaria ja vesialueita.

Selkämerellä alkoi vedenalaisen luonnon kartoitus vuonna 2009. Kartoituksissa on havaittu, että Selkämeren meriluonnossa erityisen edustavia ovat ulkosaariston punalevä- ja rakkohaurupeitteiset kalliorannat ja riutat.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta

Satakunnan viimeisimmät koronauutiset löydät täältä

Suosittelemme sinulle