Botnia Printillä painokoneet jauhavat jo läpi päivän. Vuodenvaihteessa työt vaan lisääntyvät, kun Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla ilmestyvä Ilkka-Pohjalainen siirtyy painettavaksi Kokkolaan.
Samassa yhteydessä tulee mukana myös muita asiakkuuksia I-printiltä, sekä uusia itsenäisiä julkaisuja ja kustantantajia, jotka eivät ole osa I-Medioiden sopimusta.
– Yhteensä useita kymmeniä uusia lehtiä , onhan se merkittävää, myhäilee Botnia Printin toimitusjohtaja Hannu Salmi.
Vuonna 2010 perustettu painotalo on Suomen kolmanneksi suurin. Asiakkaita on jo yli sata, silti jokainen uusi sopimus on tulevaisuuden kannalta tärkeä.
– Uudet asiakkuudet tuovat turvaa ja jatkuvuutta pidemmäksi aikaa. Uskomme printtiin. Kokkolassa painetaan vielä kauan sanomalehtiä, Salmi toteaa ja kiittelee KPK-Yhtiöiden (nykyisen Hilla Groupin) aikoinaan juuri oikeaan aikaan tapahtunutta päätöstä painotalon rakentamisesta.
Myös 2010 hankitut laitteistot ovat osoittautuneet hänen mielestään nappivalinnaksi. Botnia Print on Suomen ainoa vedetön rotaatiopaino. Kun painoprosessissa ei käytetä vettä, myös jätteen määrä prosessin alussa ja lopussa jää huomattavasti vähäisemmäksi kuin perinteisellä sanomalehtien painomenetelmällä.
– Myös kuvien terävyys ja sävyjen vahvuus tulevat paremmin esille, Salmi kuvailee vedettömyyden hyötyjä.
Myöhäisillan tulosurheilu ei ehdi Ilkka-Pohjalaisen printtilukijalle
Suunnittelutyöryhmät hiovat ja sovittelevat parhaillaan painoaikatauluja, joihin väistämättä tulee jonkinlaisia muutoksia uusien lehtien myötä. Botnia Print työllistää tällä hetkellä noin 35 työntekijää, eikä toimitusjohtaja Hannu Salmi näe välttämättä tarvetta väen lisäämiselle.
Paperisen Keskipohjanmaan klo 22 deadlineen ei tule muutoksia. Sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas, KPK Mediat, kertoo, että printtimediassa julkaisurytmi on muuttunut. Nykyaikaa on, että lehti valmistuu sekä pitkin viikkoa että pitkin päivää.
– Juttuja tehdään aamusta iltaan ja aikataulutetaan tietyn suunnitelman mukaan verkkojulkaisuihin ja sieltä printtiin. Tästä huolimatta halutaan myös printin asiakkaille iltauutisia, Ojutkangas toteaa.
Ilkka-Pohjalaisessa lehden painamisen siirtyminen naapurimaakunta Keski-Pohjanmaalle ja Kokkolaan tarkoittaa sitä, että lehti menee aikaisemin kiinni eli sivujen on oltava valmiina noin kello 20 – 20.30.
– Aikaistuminen osuu tulosurheiluun. Jos ottelu päättyy 21 maissa, ei se ehdi enää seuraavan aamun printtiin, toteaa päätoimittaja Markku Mantila.
Hän ei pidä asiaa kuitenkaan ongelmana, sillä urheilunnälkäiset eivät muutenkaan malta odottaa aamuun, vaan kaivavat tulokset verkosta.
– Jos printistä jää pois jotakin, harmistus lievittyy, kun pystymme jatkossa tekemään verkkoon nopeammin ja paremmin, Mantila sanoo.
Hänen mukaansa mediataloissa on myös huomattu, että kilpaurheilun koronatauko muutti paperilehden roolia tulosten kertojasta taustoittavaksi mediaksi.
–Huomasimme, että se ei ollut pelkästään pahasta vaan päinvastoin, kun teimme taustajuttuja ja haimme ilmiöitä ja henkilöitä, saimme [urheilujutuille] aivan uudenlaisia lukijoita.
Ilkka-Pohjalainen on juuri investoinut uuteen julkaisujärjestelmään, joka otetaan käyttöön marraskuun loppupuolella.
– Tärkeintä on, että lukija saa lehtensä aamulla, kuten on luvattu ja hänelle on mieleistä lukemista. Ei ole väliä, missä lehti on painettu, kunhan se pystytään tekemään hyvin ja jakamaan aikataulussa. Meillä on täysi luotto, että hoitavat homman hyvin Kokkolassa.
Työsuhteet päättyvät Seinäjoella joulukuussa
Ilkka-Yhtymä päätti lakkauttaa sanomalehtipainonsa Seinäjoella ja irtisanoi keväällä alkaneissa yt-neuvotteluissa 19 työntekijää.
Sanomalehtipainaminen päättyy Seinäjoella vuoden 2021 loppuun mennessä.
Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Olli Pirhonen kertoi Ylen haastattelussa kesäkuussa, että päätökseen johti pidemmän aikavälin kehitys.
– Tietysti panostamme digitaaliseen puoleen ja siellä julkaistaan meidän uutisia, ja siinä mielessä painoaikataulun merkitys on vähentynyt.
Työsuhteiden päättymiset ajoittuvat joulukuulle 2021.
I-print Oy:n muut painotoiminnot eli erikois-, arkki- ja digipaino jatkavat toimintaansa normaalisti.
Aiheesta voi keskustella lauantaihin 6. marraskuuta kello 23 asti.
Lue seuraavaksi: