Sari Mikkola kiertää metsäretkillä talviaikaan näytepussit mukanaan. Hän on jo useamman vuoden ajan kerännyt suden ulosteita, pistänyt ne pussiin, pakastanut ja toimittanut näytteet Luonnonvarakeskukseen eli Lukeen.
Alun perin Mikkola alkoi kerätä näytteitä saadakseen tietoa siitä, kuinka paljon hänen kotinsa lähialueilla liikkuu susia. Ulostenäytteet ovat yksi keino saada tietoa susien reviireistä ja liikkeistä.
Mikkolan kotikunnassa Siikalatvalla, Pohjois-Pohjanmaalla sudet ovat nousseet syksyn aikana ykköspuheenaiheeksi. Reilun 5 000 asukkaan kunnassa yli 1 100 asukasta allekirjoitti vetoomuksen, jossa pyydetään mahdollisuutta harventaa susikantaa muun muassa lasten turvallisuuteen ja alueella tapahtuneisiin eläinvahinkoihin vedoten.
Susia on ollut liikkeellä aiempaa enemmän, ne ovat aiheuttaneet myös vahinkoja ja susihavaintoja on tehty entistä laajemmalla alueella.
Tilanne on heijastunut myös vapaaehtoistyöntekijöiden elämään.
Huutelua kauppareissulla
Sari Mikkolan vapaaehtoistyö susien dna-näytteiden keräysvastaavana on saanut joidenkin kupin kiehumaan yli, vaikka itse hän ei koe olevansa aiheen kummallakaan puolella.
– Minä en ole susien suojelija, mutta en niitä vihaakaan. Olen keskikaistaa.
Työ vaatii kuitenkin paksua nahkaa, hän sanoo. Esimerkiksi somekirjoittelu on ollut kärjekästä ja suoraan henkilöön kohdistuvaa. Yhdestä ryhmästä Mikkola sanoo poistuneensa vuosi sitten, kun siellä kirjoitettiin, että näytteiden kerääjät voisi ampua samalla susien kanssa.
Mikkolan mukaan heitä haukutaan Luken rengeiksi, kätyreiksi tai ivataan paskan kerääjiksi. Eniten häntä kuitenkin harmitti, kun arkisella kauppareissulla alettiin huudella perään, ja lapset olivat mukana.
– Ei heidän tarvitse kuulla sellaista.
Mistä tunteiden kuumeneminen sitten voi johtua?
– Monet ihmiset ovat turhautuneita siitä, että kannanhoidollisia metsästyslupia ei ole tullut, Mikkola arvioi yhdeksi syyksi.
Hän on miettinyt, että ihmisten on myös vaikea kuunnella toisten mielipiteitä.
– Toivoisin, että mahdollisimman moni vetäisi nyt syvään henkeä. Missään nimessä ei ole hyväksyttävää, että sudet syövät tuotanto- tai kotieläimiä tai kulkevat pihoilla. Susi kuuluu metsään. Mutta kun ajatellaan Siikalatvaa, niin missä me ollaan? Me ollaan metsässä. Jos susi haluaa mennä reviirin toiselle laidalle, se menee asutuksen läpi.
Ei periksi pelolle
Sari Mikkolan kotimaisemissa Siikalatvan Sipolan kylällä susia on havaittu jo useamman vuoden ajan. Alueella liikkuu nyt kahden eri lauman, Pulkkilan ja Rantsilan susia, hän kertoo.
Heidän emolehmätilansa laitumet on aidattu sähköisillä petoaidoilla pari vuotta sitten.
Vaikka susien reviiri kulkee Mikkolan oman elinpiirin lähellä, hän ei halua pelätä. Silti hän ymmärtää myös heitä, joita nyt pelottaa.
– Tuntuu siltä, että Kirkonkylällä ja Mankilankylässä eletään nyt siinä tilanteessa, missä me olimme viisi vuotta sitten. Me olemme jo vähän tottuneet ja turtuneet tähän.
Vaikka pelolle ei anna periksi, on Mikkolan perheessä käyty lasten kanssa läpi mitä tehdään, jos susi näkyisi esimerkiksi läheisellä pellolla: mennään rauhallisesti kohti lähintä rakennusta ja soitetaan jollekin aikuiselle.
Pienimmät lapset tuntevat vanhan ohjeen: laula pelko pois.
– Tytöt ovat ottaneet tavan, että metsään mennessä he vähän laulavat tai huutavat, kun nousevat autosta, Mikkola kertoo.
Sari Mikkolalle työkokemus näytteiden kerääjänä on myös tuonut uudenlaisen kiinnostuksen susia kohtaan. Suden laumahierarkia, alfaparin merkitys, ja muut seikat tekevät siitä eläimenä mielenkiintoisen.
Ja kun oppii uutta, se lisää myös ymmärrystä, Mikkola sanoo.
– Kun saa tietoa, se poistaa pelkoa. Tässä tapauksessa tieto ei siis lisää tuskaa.
Jutusta voi keskustella 5. marraskuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
Maa- ja metsätalousministeriö esittää kaatolupaa 20 sudelle – Ohisalo ja Mikkonen vastustavat
Susikanta kasvaa viidettä vuotta peräkkäin − reviirejä jo yli 50
Susien kannanhoidollinen metsästys voi toteutua vain, jos suotuisa suojelutaso saavutetaan