Hyppää sisältöön

Suomen erämuseosäätiö perustettiin tänään Imatralla – yksi tehtävistä on hankkia rahoitusta uudelle museolle

Säätiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin entinen maakuntajohtaja Matti Viialainen.

Ilmakuva Imatralta. Edessä tyyni joki ja rannalla puistoa ja kerrostaloja.
Suomen erä- ja luotokulttuurimuseo perustetaan Imatran kaupungintalolle Vuoksen rantaan. Kuva: Imatran kaupunki
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen erämuseosäätiö on tänään torstaina perustettu Imatralla. Säätiö on Imatralle tulevan Suomen erä- ja luontokulttuurimuseon taustaorganisaatio.

Suomen erämuseosäätiön ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Etelä-Karjalan entinen maakuntajohtaja Matti Viialainen.

Puheenjohtajan lisäksi hallituksessa on seitsemän jäsentä. Imatran kaupunkia hallituksessa edustaa vs. kaupunginjohtaja Ari Lindeman.

Muut jäsenet ovat talousneuvos Mikael Antell, erityisavustaja Teppo Säkkinen, toiminnanjohtaja Eki Karlsson, kehittämisjohtaja Leena Paaskoski, pääjohtaja Juha S. Niemelä ja aluepäällikkö Susanna Markkola.

–Säätiö ryhtyy heti neuvottelemaan Imatran kaupungin kanssa museon tilaratkaisuista. Toinen tärkeä tehtävä on rahoituksen järjestäminen muun muassa tekemällä valtiolle ja eri yhteisöille rahoitushakemuksia.

Säätiö aloittaa heti myös hankesuunnittelun. Hankesuunnitelman tulee olla valmis ensi vuoden syksyyn mennessä.

Säätiöllä 100 000 euron peruspääoma

Imatran kaupunki sijoittaa erämuseosäätiön peruspääomaan 30 000 euroa.

Yhteensä 100 000 euron peruspäääoman muita rahoittajia ovat Etelä-Karjalan Osuuspankki, joka sijoittaa peruspääomaan 50 000 euroa sekä Suomen Metsästysmuseo ry ja Suomen Kalastusmuseoyhdistys ry, jotka kumpikin sijoittavat 10 000 euroa.

Suosittelemme