Ville Koistinen nostelee painoja tamperelaisella kuntosalilla ja katsoo itseään peilistä. Hän alkaa kertoa, mitä samalla kuntosalilla tapahtui elokuun puolivälissä.
Hyvässä kunnossa oleva Koistinen työnsi painoilla täytettyä kelkkaa tekonurmimaton päällä, kunnes huimauskohtaus pakotti miehen polvilleen.
Ilveksen kasvatti ajatteli, ettei kyse ollut mistään vakavammasta, koska hänellä on tullut vastaavia tuntemuksia useasti rankan harjoituksen yhteydessä.
Nyt kyse olikin paljon vakavammasta.
– Lähdin kävelemään kohti kuntosalin respaa ja oikea jalka laahasi perässä. Henkilökunta tajusi, että nyt on vakava tilanne kyseessä ja soittivat ambulanssin. Nousin vielä itse ambulanssiin ja laitoin videoviestin perheelle, että nyt iskällä on jotain huonosti. Sen jälkeen onkin viikon verran valot pimeänä. En muista mitään, mitä on tapahtunut.
Koistisen elämä oli hiuskarvan varassa. Tamperelaisen päästä oli katkennut valtimo ja lääkäreiden mukaan hänellä oli 50 prosentin mahdollisuus selviytyä hengissä. Lääkäri oli ehtinyt soittaa Koistisen vaimolle, että jäljellä on kaksi vaihtoehtoa.
"En olisi voinut ajatella, että näin tapahtuisi omalle kohdalle"
Koistinen kiidätettiin kuntosalilta Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, jossa hänet vietiin välittömästi kolme tuntia kestäneeseen leikkaukseen. Operaation jälkeen Koistinen vietti kymmenen päivää teho-osastolla ja viisi päivää normaalilla osastolla tarkkailussa.
Kahden pojan isä on jo palannut takaisin samalle kuntosalille kuin aiemmin. Nyt Koistinen uskaltaa sanoa selvinneensä tilanteesta säikähdyksellä.
– Tässä nyt ollaan taas ja hymy on huulilla. Minulle olisi voinut käydä erittäin huonosti. En olisi voinut ajatella, että näin tapahtuisi omalle kohdalle. Olen urheillut koko elämäni ja olen yrittänyt urheilla ja liikkua myös peliuran jälkeen. Tällaisen jälkeen terveyttä osaa arvostaa ihan eri tavalla.
Koistinen myöntää, että hänellä kävi myös tuuri. Entinen Leijona-pakki oli valtimon revetessä hereillä ja paikassa, josta hän pääsi nopeasti hoitoon.
– Nykyisin osaan enemmän arvostaa, mitä on ympärillä kuten oma perhe ja ystävät. On tietysti monia muitakin asioita. Nyt mennään hymy huulilla, nautitaan elämästä ja toteutetaan unelmia, koska ikinä ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu.
– Pyrin jatkossa siihen, etten näyttäisi nyrpeää naamaa ihan pienistä asioista. Jos esimerkiksi auton vanteeseen tulee naarmu, se on tosi pieni asia verrattuna siihen, mitä olen käynyt läpi viime kuukausien aikana.
"Tällä hetkellä ei ole poltetta jääkiekkoa kohtaan"
Koistinen pelasi komealla urallaan kolmet MM-kisat. NHL:ssä hän edusti Nashville Predatorsia ja Florida Panthersia kolmen kauden aikana.
Kaikkiaan ura Pohjois-Amerikassa ja Euroopan huippusarjoissa kesti 20 vuotta. Ammattilaisura päättyi viime kaudella polvivaivoihin HPK:n paidassa.
Kaukaloon miehellä ei ole ollut ikävä.
– Kävin kolme kertaa viime talvena pelaamassa pipolätkää. Varusteet eivät ole olleet kertaakaan päällä. Nyt olen ajatellut mennä höntsäilemään kuntoilumielellä. Olen käynyt katsomassa lasten harjoituksia ja silloin tällöin Ilveksen peleissä.
– Tällä hetkellä ei ole poltetta jääkiekkoa kohtaan. Tarvitsen näemmä pienen aikalisän uran jälkeen.
Koistinen on toipunut hyvin, eikä lääkärit ole asettaneet kieltoja harjoittelulle. Entinen huippupuolustaja kuntoilee vielä maltillisesti.
Nyt Koistinen on päässyt takaisin myös auton rattiin, sillä lääkärit palauttivat hänelle ajo-oikeuden lokakuun loppupuolella.
– En ole muuttanut tekemisessäni mitään. Tulen edelleen normaalisti salille tekemään harjoituksen. Minulle ei jäänyt mitään kammoa tapahtuneesta. Tuohon kelkkaan en kuitenkaan enää koske, vaikkei se ollut kelkan vika, sanoo Koistinen nauraen.
Lue myös: