Hyppää sisältöön

Teknologiakonserni Andritz kasvatti tulostaan tuntuvasti heinä-syyskuussa – kasvua oli 55 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan

Samaan aikaan yhtiön liikevaihto kutistui 1,5 miljardiin euroon. Yhtiön mukaan tärkein syy on se, että viime vuoden kolmannella neljänneksellä sellussa ja paperissa oli isoja tilauksia.

Savonlinnassa toimiva teknologiakonserni Andritz kasvatti tulostaan tuntuvasti vuoden kolmannella neljänneksellä. Kuva: Yle
Tuukka Lukinmaa,
Marja Roiha

Savonlinnassa toimiva teknologiakonserni Andritz kasvatti tulostaan tuntuvasti heinä–syyskuussa. Kasvua viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna oli 55 prosenttia, kun tulos oli 76 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan yhtiön liikevaihto kutistui 1,7 miljardista eurosta 1,5 miljardiin euroon. Yhtiön mukaan tärkein syy on se, että viime vuoden kolmannella neljänneksellä sellussa ja paperissa oli isoja tilauksia.

Myös yhtiön tilauskanta oli heinä-syyskuussa kasvussa vuodentakaiseen verrattuna.

Konepajayhtiöt ovat viime aikoina raportoineet laajasti hyvistä kasvuluvuista. Iso taustatekijä on koronapandemia, jonka aikana patoututunutta kysyntää on purkautunut.

Andritz on kainsaivälinen toimiva Itävaltalainen teknologiakonserni, jolla on Suomessa tytäryhtiö Savonlinnassa.

Suosittelemme sinulle