Hyppää sisältöön

Kotkan akkumateriaalitehdas on saanut kansainvälisen kumppanin – mukaan tulee kiinalainen pörssiyhtiö

Kotkan Keltakallioon suunnitellun Suomen Malmijalostus Oy:n akkumateriaalitehtaan kumppani on julkistettu. Se on kiinalainen Beijing Easpring Material Technology.

Suomen Malminjalostuksen suunnittelemissa tehtaissa valmistettaisiin materiaaleja sähköautojen akkuihin. Kuvituskuva. Kuva: Yle/Minna Almark

Kotkaan suunniteltu akkumateriaalitehdas on saanut kansainvälisen kumppanin.

Suomen Malmijalostus Oy:n kumppaniksi tulee kiinalainen Beijing Easpring Material Technology.

Beijing Easpring on vuonna 2001 perustettu litiumioniakkujen katodimateriaalien kehittäjä, valmistaja ja toimittaja, joka on listattu Shenzhenin pörssiin vuonna 2010. Yhtiöllä on tuotantolaitokset Changzhou Jintanissa ja Haimenissa Jiangsun provinssissa.

Suomen Malmijalostuksen akkutoimialan johtaja Vesa Koivisto kertoo, että Kotkan tehdashankkeen teknis-taloudellinen arvio on saatu päätökseen, ja sen lopputulemana näyttää siltä, että hanketta voidaan alkaa viedä päätökseen.

– Lopullinen investointipäätös tämä ei ole, mutta vahva askel kohti yksityiskohtaisempaa suunnittelua, Vesa Koivisto sanoo.

Kotkassa valmistettaisiin jauhemaista katodiaktiivimateriaalia, jota käytetään kennotehtaissa akkukennon arvokkaimman osan eli katodin valmistukseen.

Kotkan-tehtaan tuotantokapasiteetti olisi 50 000 tonnia, josta saisi materiaalia noin 800 000 keskikokoiseen sähköautoon.

Esimerkiksi Vaasaan suunnitellun katodimateriaalitehtaan kapasiteetti olisi 30 000 tonnia.

Vesa Koiviston mukaan Kotkaan ja Haminaan suunniteltu akkumateriaalitehdaskeskittymä olisi suurimpia Euroopassa.

Akkumateriaalitehtaan rakentaminen voisi alkaa Kotkassa valmistelevien toimien osalta ensi keväänä. Tehdas olisi mahdollista saada käynnistyskuntoon vuonna 2024.

Yritykset valmistelevat seuraavaksi tehtaan ympäristölupahakemusta, joka on tarkoitus jättää alkuvuoden 2022 aikana.

Tehdas maksaisi noin 500 miljoonaa euroa.

Tehtaat Kotkaan ja Haminaan

Suomen Malmijalostus allekirjoitti viime kesänä esisopimukset Kotkan ja Haminan kaupunkien kanssa akkumateriaalitehtaiden sijoittumisesta Kotkan Keltakallioon ja Haminan Hillonlahden alueelle.

Lue lisää: Naapurikaupungit Kotka ja Hamina ovat molemmat saamassa omat akkumateriaalitehtaat – työllistävät satoja ihmisiä

Viime talvena julkistettiin, että Haminan akkumateriaalitehdashankkeen kansainvälisenä kumppanina toimii kiinalainen teknologiayhtiö CNGR Advanced Material Co Ltd. Myös Haminan hanke etenee suunnitelmien mukaan.

– Hankkeet Kotkassa ja Haminassa tukevat erinomaisella tavalla Suomen akkustrategian tavoitteita ja osoittavat osaltaan, että Suomessa on hyvät edellytykset laajalla rintamalla kehittää akkutuotannon arvoketjun kaikkia eri osia, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä tiedotteessa.

Suomen Malmijalostuksen akkutoimialan johtaja Vesa Koivisto kertoo, että jos toinen hankkeista kaatuu, se ei estä toisen etenemistä.

Kotkan–Haminan seudun akkumateriaalitehdashankkeet ovat Suomen suurimmat. Käynnistyttyään ne työllistäisivät ensivaiheessa arvion mukaan suoraan yhteensä 400 henkilöä.

Kotkan katodiaktiivimateriaalitehdas työllistäisi ensivaiheessa arvion mukaan suoraan noin 250 henkilöä.

Tehdasinvestoinnin toteuttamista varten Suomen Malmijalostus ja Beijing Easpring valmistelevat tehtaan rakentamisesta ja toiminnasta vastaavan yhteisyrityksen perustamista. Tarkoituksena on, että Suomen Malmijalostuksesta tulee yhteisyrityksen vähemmistöomistaja.

Suosittelemme sinulle