Hyppää sisältöön

Kuusamo haluaa lakkauttaa kaksi kaivospiiriä

Kaivospiirit ovat Meurastuksenaho ja Sivakkaharju.Pyyntö on Tukesin asiantuntijan mukaan harvinainen.

Koekaivauksia Juomasuon alueella Kuusamossa
Kuusamossa etsitään aktiivisesti malmeja jalostukseen. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle
Ensio Karjalainen
Avaa Yle-sovelluksessa

OULU Kuusamon kaupunginhallitus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaupunki pyytää kaivoslupien lupaviraomaiselta Turvallisuus- ja kemikaalivirastoa Tukesia lakkauttamaan kaksi kaivospiiriä. Kaivospiirit ovat Meurastuksenaho ja Sivakkaharju, jotka sijaitsevat Rukan länsipuolella.

Tukesin johtava asiantuntija Ossi Leinonen sanoo, että kaupungilta Tukesiin tullut suora pyyntö on hänen muistikuviensa mukaan harvinainen, jopa ensimmäinen laatuaan.

– Asia toki käsitellään Tukesissa ja uskon, että vielä tämän vuoden puolella, Ossi Leinonen toteaa.

Leinosen mukaan asiaa tutkitaan puhtaasti kaivoslain näkökulmasta.

– Kaivosoikeuden peruuttamiseen pitää olla vahvat perusteet. Kaivosoikeus on vahva oikeus, Ossi Leinonen sanoo.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle