Hyppää sisältöön

Liigapaikkansa varmistaneen AC Oulun toimistolla tähytään jo tulevaan kauteen

Jalkapallon liigapelit jatkuvat Oulussa, kun AC Oulu onnistui karsinnassa kampeamaan kumoon Rovaniemen Palloseuran. Ratkaiseva ottelu päättyi sunnuntaina oululaisten 2-0 voittoon Raatin kotikentällä. Juhlan jälkeen katseet ovat jo ensi vuodessa.

AC Oulun Lucky Opera juoksee juhlimaan maalia. Joukkuekaverit seuraavat kintereillä.
AC Oulun kausi päättyi toisena vuotena peräkkäin voittojuhliin. Vuosi sitten juhlittiin liiganousua ja tänä vuonna säilymistä liigassa. Kuva: Lehtikuva
Risto Ukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

AC Oulu varmisti sunnuntaina jalkapallon Veikkausliigan pelien jatkumisen Oulussa ensi kaudellakin.

Oululaiset kukistivat kotikentällään liigakarsinnan ratkaisevassa toisessa osaottelussa Rovaniemen Palloseuran maalein 2-0. AC Oulu vei karsinnan lopulta yhteismaalein 3-2.

Seuran toimitusjohtaja Juho Meriläisen mukaan liigapaikkaa juhlittiin sunnuntaina, ja muutoinkin nyt voi hetken hengähtää, mutta mielessä on jo ensi kauden joukkueen rakentaminen.

– Monella pelaajalla sopimus päättyi eilen, ja lainapelaajat palaavat omiin seuroihinsa, niin toimistolla kyllä töitä on tiedossa, Meriläinen tuumaa, mutta tyytyväisyyttä äänessään voiton jälkeisenä maanantaina.

AC Oululle kulunut kausi pääsarjassa oli ensimmäinen kymmeneen vuoteen. Meriläisen mukaan ensi kauteen on paljon helpompi lähteä tämän kauden kokemuksen perusteella.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle