Sijoittaja Heikki Viitikko on vuoden 2020 verotilaston kärjessä Etelä-Savossa.
Viitikon pääomatulot viime vuonna olivat hieman yli kaksi miljoonaa euroa. Veroja Viitikko maksoi tuloistaan hieman yli 700 000 euroa.
– Kyllä Suomesta löytyy kovempiakin veronmaksajia. Ei tässä sen puolesta kannata vikistä, Viitikko kommentoi sijoitustaan Ylelle.
Viitikko on tuttu muun muassa kiinteistösijoittajana ja Mikkelin Jukurien suurimpana omistajana.
Viitikon sijoitusta verotiedossa selittää sijoitukset arvopapereihin ja kiinteistöön. Helppo vuosi ei Viitikon mukaan ollut.
– Arvopapareissa tuli (aluksi) raju kyykkäys ja itse asiassa vapaapudotuskin. Kuitenkin lopulta ymmärrettiin, että se jää todennäköisesti v-malliseksi pudotukseksi tai korkeintaan w-malliseksi. Loppuvuonna nähtiin, että indeksit saatiin lähtökohtaisesti kiinni.
– Meillä on aika paljon päivittäistavarakauppaa. Ruokakaupoilla ja halpaketjuilla meni tosi vahvasti.
– Sanotaan, että meillä on pieniä ravintoloita ja kuntosalia. Siellä (pudotus) näkyi ja siellä jouduttiin toimenpiteisiin ja jeesaamaan.
Harvempi ylsi maakunnassa miljoonatuloihin
Toiselle sijalle ylsi Joroisissa asuva Erika Moilanen 1,67 miljoonan euron tuloilla. Joroinen kuului vielä viime vuonna Etelä-Savoon, mutta siirtyi vuoden vaihteessa osaksi Pohjois-Savoa. Moilanen oli kieltänyt verottajalta tietojensa luovuttamisen, mutta Yle selvitti hänen tulotietonsa.
Tietojen luovuttamisen kieltoa oli pyytänyt myös sulkavalainen yrittäjä Markku Jonninen. Hän tienasi Etelä-Savossa kolmanneksi eniten 1,59 miljoonan euron tuloilla.
Tauno Vuoriolla on listalla neljänneksi suurimmat tulot yhteensä 1 156 295 eurolla. Kyseessä on kuolinpesä.
Listalla viidenneksi nousi Kaarlo Korhonen yhteensä 861 000 euron tuloilla. Korhonen on myynyt aiemmin osuutensa perustamastaan Jeven Oy:stä. Yritys valmistaa ilmanvaihtojärjestelmiä.
Kuudentena listalla on savonlinnalainen Reijo Muhonen noin 741 000 euron tuloilla.Hän toimii Pylon Rakennus Oy:n ja Pylon Talotekniikka Oy:n hallituksen puheenjohtajana.
UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Mika Kekki löytyy sijalta seitsemän. Tulot hänellä oli 638 000 euroa.
Raija Viljakainen on kahdeksantena listalla 590 000 euron tuloilla.
Yhdeksäntenä on Rejlers Oy:n entinen toimitusjohtaja Heikki Kilpeläinen. Hänellä tulot on yhteensä 537 069 euroa.
Kymmenentenä listalla on apteekkari Eija Savonen 529 310 euron tuloilla. Hänellä on apteekki Pertunmaalla ja Heinolassa.
Mikkeliläinen yrittäjä Jukka Toivanen tienasi Savosen jälkeen eniten. Toivanen tunnetaan esimerkiksi Visulahteen perustamastaan Xon-puistosta. Tuloja Toivasella oli 529 000 euroa.
Kahdentenatoista on savonlinnalainen Erkki Hämäläinen. Hän toimii sähkönjakelujärjestelmiä valmistavan Norelcon hallituksen puheenjohtajana. Tuloja Hämäläisellä on 502 000 euroa.
Tänä vuonna noin 2 300 ihmistä on pyytänyt Suomessa tietojensa poistoa medialle toimitettavalta listalta. Myös nimensä poistoa vaatineiden lista on julkinen. Yle käy näitä nimiä läpi ja täydentää tuhannen suurituloisimman listaa päivän mittaan. Koko listan löydät täältä.
Yle julkaisee suurituloisimpien verotiedot asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi.
Ansiotulojen kärjessä teollisuuden ja kaupan johtohahmoja
Suurimmat ansiotulot Etelä-Savossa tienasi viime vuonna sulkavalainen yrittäjä Markku Jonninen, 998 000 euroa.
Toiseksi eniten tienasi UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtajana tänä vuonna aloittanut Mika Kekki. Kekin verotettava ansiotulo oli reilut 570 000 euroa.
Kolmanneksi eniten ansiotuloja tienasi Pertunmaan Kuortissa metallialalla toimivan Pelaser Oy:n toimitusjohtaja Pekka Larkala 469 000 euron tuloilla.
– Töitä riittää, mutta teräksen hinta nousee ja sen saatavuus on haastellista. Korona ei ole juurikaan vaikuttanut meidän työtekijöihin eikä asiakkaisiin. Elämme hyvin lyhyillä toimitusajoilla, Pekka Larkala sanoo.
Neljäntenä ansiotulolistalla on tänä vuonna edesmennyt Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen reilun 400 000 euron tuloilla.
Kolmenkymmenen kärjessä viisi naista
Tänä vuonna kolme naista ylsi veropäivän huipputuloisten maakunnallisessa listauksessa kärkikymmenikköön.
Heitä ovat jo aiemmin mainitut Joroisissa asuva Erika Moilanen, Raija Viljakainen ja apteekkari Eija Savonen.
Viime vuonna naiset eivät mahtuneet veropäivän huipputuloisten listauksessa kärkikymmenikköön lainkaan.
Etelä-Savossa kaikkiaan viisi naista mahtui verottajan julkistamalle kolmenkymmenen eniten ansainneen listalle.
Sijalla kuusitoista listalla on mikkeliläinen apteekkari Ritva Pohjalainen, yhdeksästoista Keski-Suomessa Laukaassa apteekkia pitävä Anne Hokkanen.
Kolmaskymmenesensimmäinen verotuloissa oli enonkoskelainen Sirpa Östring. Kyseessä on kuolinpesä.
Nuoria ei juurikaan näy kolmenkymmenen kärjessä
2000-luvun alkupuolella syntynyt Erika Moilanen on nuorin viime vuonna eniten tienannut.
Moilasen lisäksi listalta löytyy vain kaksi 1980-luvulla syntynyttä.
Sijalla yhdeksän on Xon-puistostakin tunnettu Jukka Toivanen.
Sijalla 22 on Jarkko Kettunen 388 414 euron tuloilla. Hän on kangasniemeläisen pylväsvalmistaja Tehometin toimitusjohtaja.
10.11.2021 klo 13.06: Päivitetty juttua kauttaaltaan, kun listalle on noussut uusia nimiä.
Lue myös: