Turkissa Istanbulin lentokentällä on jo alettu rajoittamaan Irakin, Jemenin ja Syyrian kansalaisten pääsyä Minskiin matkaaviin koneisiin, kertoo lentokentällä oleva Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.
Turtaisen mukaan koneisiin ei ole päästetty kaikkia matkustajia, joilla oli matkalippu hankittuna. Turtiainen kohtasi kentällä lähtöportilla ryhmän irakilaisia. Heidän matkansa peruttiin aivan yllätyksenä.
– Ryhmälle kerrottiin matkan perumisen syyksi se, että Turkish Airlinesilla on uusi linjaus, jonka mukaan yhtiö ei ota enää Irakin, Jemenin ja Syyrian kansalaisia suorille Minskin-lennoilleen, Turtiainen kertoi Ylen aamussa perjantaiaamuna Suomen aikaa.
Turtiaisen mukaan tilanne kentällä on vielä rauhallinen. Turtiainen arvelee, että valtaosa matkustusrajoituksen kohteena olevista ihmisistä on jäänyt porttien ulkopuolelle jo lähtöselvityksessä.
Uutissivusto Bloomberg kertoi torstai-iltana, että Turkki on ryhtynyt rajoittamaan Lähi-idästä tulevien siirtolaisten pääsyä Valko-Venäjälle. EU:n virkamieslähteen mukaan Turkki on sopinut asiasta EU:n kanssa. Turkki on maa, jonka kautta siirtolaisia on tullut Valko-Venäjälle ja sieltä eteenpäin Puolan vastaiselle rajalle.
– EU:han valmistelee parhaillaan uusia pakotteita. Etenkin Saksassa on vaadittu lisää pakotteita myös Turkish Airlinesia vastaan, ellei Turkki tee mitään päivittäisten lentojen suhteen. EU saattaa päättää uusista pakotteista jo maanantaina, mikä selittänee Turkish Airlinesin päätöksen ajankohtaa, Turtiainen kertoi.
Kuuntele alta myös Takaisin Pasilaan -podcast: Ylen kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen kertoo, miksi EU on pulassa Valko-Venäjän luoman rajakriisin kanssa.
Lue myös: