Euroopan unionin katse on nyt kiinnittynyt siirtolaisiin, joita Valko-Venäjän itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukašenka ohjaa Puolan rajalle.
Hädänalaisten kyynistä hyväksikäyttöä pyritään hillitsemään järjestelyin, joilla estetään Irakin, Syyrian ja Jemenin kansalaisten pääsy suorille lennoille Minskiin.
Samaan aikaan siirtolaisia pyrkii Italiaan, Kreikkaan ja Kyprokseen keskisen ja itäisen Välimeren reittejä pitkin. Italian sisäministeriön mukaan maahan on tänä vuonna saapunut yli 57 000 siirtolaista, kun viime vuonna – koronarajoitusten vuonna – samassa ajassa tulijoiden määrä oli noin 30 000.
Täyteen lastattuja veneitä on pelastettu Välimereltä. Viime viikolla suuri purjevene täynnä siirtolaisia ajautui myrskyssä Etelä-Italian rannikolle.
Turkki ja Kreikka sanasodassa
Siirtolaiskysymys on saanut Turkin ja Kreikan jälleen sanasotaan. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi Kreikan pääministerin Kyriakos Mitsotakisin "kertovan valheita", kun tämä oli syyttänyt Turkkia siirtolaisuuden käyttämisestä välineenä Kreikkaa vastaan.
Erdogan väitti puolestaan Kreikan "tuomitsevan siirtolaiset kuolemaan Välimerellä ja Aigeian merellä".
Kreikan mukaan maahan tulee Turkista jatkuvasti siirtolaisia kuljettavia veneitä. Pääministeri Mitsotakison kiistänyt Turkin syytökset siitä, että Kreikan viranomaiset työntävät pakolaisia takaisin.
Myös ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Kreikkaan pyrkiviä ihmisiä käännytetään takaisin kansainvälisten sopimusten vastaisesti.
Kypros haluaa turvapaikkahakemusten keskeyttämistä
Rajaansa yrittää sulkea myös Kypros.
Maan hallituksen tiedottaja Marios Pelekanos sanoi Kyproksen vetoavan Euroopan komissioon, jotta turvapaikkahakemusten vastaanotto voitaisiin keskeyttää.
Kypros vetoaa siihen, että sen alueelle muihin EU-maihin verrattuna suhteellisesti kaikkein eniten turvapaikanhakijoita. Maassa asuu noin miljoona ihmistä..
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan Kreikkaan on tähän mennessä tullut tänä vuonna 7,5 tuhatta ja Kyprokselle 1,5 tuhatta turvapaikanhakijaa. Kreikan osalta määrä on viime vuoden vastaavaa pienempi.
Pelokanoksen mukaan siirtolaisten tulo horjuttaa Kyproksen taloutta ja yhteiskuntaa, ja uhkaa vielä saarivaltion "demogafiseen kriisiin".
Kreikan tavoin myös Kypros syyttää Turkkia, jonka se sanoi rohkaisevan siirtolaisten tuloa turkkilaisen Pohjois-Kyproksen alueelta. Kyprokseen on tänä vuonna saapunut 10 868 siirtolaista, joista valtaosa – yli yhdeksän tuhatta – pohjoisesta naapurista.
Kyproksen mukaan tulijoiden määrä on lisääntynyt 38 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Maahan on päätynyt 33 tuhatta siirtolaista, mikä Pelokanoksen mukaan on jo yli neljä prosenttia väestöstä.
Vaikka saapuneiden turvapaikkahakemuksista on hylätty lähes puolet, ei Kypros voi käännyttää heitä takaisin lähtömaiden kanssa tehtyjen sopimusten puuttuessa. Lisäksi EU:n yhteinen siirtolaispolitiikka on vielä alkutekijöissään.
Pelekanos sanoi, että Kypros odottaa Euroopan unionilta solidaarisuutta turvapaikanhakijoiden majoittamisessa muihin jäsenmaihin.
Lue myös:
Viikonloppu on ollut tappava Afrikasta Eurooppaan suuntaavien veneiden reiteillä
Satoja siirtolaisia Välimereltä pelastanut alus hakee satamaa