Hyppää sisältöön

Trumpin toiminta kongressimellakan alla yhä hämärän peitossa – ex-presidentti esti paljastavien asiakirjojen luovuttamisen tutkintaan

Yhdysvalloissa kongressin tutkintakomitea on vaatinut luovutettavaksi asiakirjoja, jotka sisältävät tietoja kongressimellakkaa edeltävistä ex-presidentti Donald Trumpin toimista.

Presidentti Donald Trump puhui loppiaisena Washingtonissa kannattajilleen ennen väkijoukon hyökkkäystä kongressiin.
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump puhui loppiaisena kannattajilleen, ennen kuin väkijoukko ryntäsi mellakoimaan kongressirakennukseen. Kuva: AOP
Vilma Romsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Tammikuun kongressimellakkaan johtaneista, ex-presidentti Donald Trumpin toimia valaisevista asiakirjoista käydään tiukkaa taistelua Yhdysvalloissa.

Liittovaltion valitustuomioistuin esti torstaina Trumpin pyynnöstä kansallisarkistoa väliaikaisesti luovuttamasta asiakirjoja tutkintaa varten.

Vielä tiistaina papereiden luovuttaminen sai vihreää valoa, kun liittovaltion tuomari Tanya Chutkan hylkäsi Trumpin vaatimuksen asiakirjaluovutuksen estämisestä.

Papereiden ensimmäinen erä oli määrä luovuttaa tänään perjantaina.

Suuri joukko Trumpin kannattajia tunkeutui loppiaisena Yhdysvaltojen Capitol-kongressirakennukseen kesken tilaisuuden, jolla kongressi vahvisti presidentti Joe Bidenin vaalivoiton. Mellakassa kuoli viisi ihmistä.

Trump väitti kuukausien ajan Bidenin voittaneen vilpillisesti, ja hänen katsotaan lietsoneen mellakoijia loppiaisena.

Katso videolta, kuinka tilanne loppiaisena kehittyi ja miltä hyökkäys näytti kongressin sisällä:

Video kertoo tapahtumakulun Capitolilla - näin turvakamera, poliisikamera ja mielenosoittajia seuranneet kuvaajat tallensivat kongressin valtausta 6.1.2021

Mitä asiakirjat sisältävät?

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on asettanut tutkimusryhmän selvittämään Capitol-mellakan taustoja sekä Trumpin roolia mellakan puhkeamisessa.

Ryhmä haluaa nähtäväkseen muun muassa Valkoisen talon vierailijalistoja, puhelutietoja, Trumpin avustajien tekemiä muistioita sekä luonnoksen Trumpin pitämästä puheesta, joka johti mellakkaan. Lisäksi papereiden joukossa on luonnos "vaalien rehellisyyttä" koskevasta presidentin asetuksesta.

Yhteensä paperinivaska sisältää dokumentteja noin 770 sivun verran.

Mikä on "presidentin etuoikeus", johon Trump vetoaa?

Trump on yrittänyt estää asiakirjojen luovuttamisen sillä perusteella, että toimiessaan presidenttinä hänellä oli oikeus päättää niiden luovuttamisesta.

Tämä perustuu Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tunnustamaan periaatteeseen, jonka mukaan Valkoisella talolla on oikeus pitää salassa tiettyjä asiakirjoja. Tausta-ajatuksena on, että Valkoinen talo toimii tehokkaammin, jos presidentin neuvonantajille suodaan mahdollisuus käydä puolueettomia keskusteluja yksityisesti.

Bidenin hallinto katsoi lokakuussa, ettei kyseinen niin kutsuttu "presidentin etuoikeus" ulotu Capitol-asiakirjoihin.

Tämän jälkeen Trump on yrittänyt estää tutkintaryhmää saamasta asiakirjoja haltuunsa oikeusteitse.

– Presidentit eivät ole kuninkaita, eikä vastaaja ole presidentti, liittovaltion tuomari Chutkan katsoi tiistaisessa päätöksessään.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Trumpin, kongressin ja Bidenin hallinnon on nyt toimitettava valitustuomioistuimelle omat argumenttinsa siitä, pitäisikö asiakirjat luovuttaa tutkintaryhmälle vai ei. Trumpin asianajajaryhmä valmistelee presidentin etuoikeutta koskevaa virallista valitustaan.

Valitustuomioistuin käsittelee osapuolten kannanottoja 30. marraskuuta.

Kiistan odotetaan päätyvän ennen pitkää Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen riippumatta siitä, mitä valitustuomioistuin linjaa.

Yhdysvaltalaismediat CNN ja The Washington Post katsovat Trumpin pelaavan aikaa.

Valta voi vaihtua kongressissa marraskuun 2022 välivaaleissa. Mikäli Trump onnistuu viivyttämään asiakirjojen luovuttamista jopa vaalien yli, tästä olisi hyötyä kongressin enemmistöä tavoittelevalle republikaanipuolueelle.

Kongressimellakan tutkinnalle ei puolestaan odoteta menestystä republikaanijohtoisen kongressin alaisuudessa.

Lue lisää aiheesta:

Trump yritti estää Capitolin valtaukseen liittyvien papereiden luovuttamisen – oikeus hylkäsi pyynnön: "Presidentit eivät ole kuninkaita"

Kirjeenvaihtajan analyysi: Vuosia jatkunut hyssyttely johti hirvittävään päivään Yhdysvalloissa

Virkasyytteestä jälleen vapautettu Trump vihjaili poliittisen uransa jatkosta ja kutsui oikeusprosessia "USA:n historian suurimmaksi noitavainoksi"

Suosittelemme