Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vedenkeittokehotus Muuramen Jaakkolassa on päättynyt – vettä voi käyttää normaalisti

Vesijohtoverkostosta otetut vesinäytteet osoittautuivat puhtaiksi. Varavedenjakelupisteet poistuvat käytöstä.

Hanasta valuu vettä.
Vedenkeittokehotus Muuramen Jaakkolassa kesti melkein kaksi viikkoa. Kuvituskuva. Kuva: Heli Kaski / Yle
Atte Pöytäkangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Muuramessa Jaakkolan talousvesiverkoston alueelle lähes kaksi viikkoa sitten annettu vedenkeittokehotus on päättynyt. Verkoston vettä voi käyttää normaalisti.

Veden klooraus on lopetettu ja varavedenjakelupisteet poistuvat käytöstä tänään.

Vesijohtoverkostosta on otettu näytteitä veden laadun varmistamiseksi. Kolme peräkkäistä näytetulosta oli puhtaita, joten keittokehotus voitiin purkaa.

Ympäristöterveys jatkaa verkostoveden laadun seurantaa.

Muuramen Jaakkolan alueen vesijohtovesi asetettiin käyttökieltoon 28. lokakuuta, kun kävi ilmi, että vesiverkostoon oli päässyt putkirikon yhteydessä viemärivettä.

Käyttökielto päättyi 31. lokakuuta ja vedelle annettiin keittokehotus.

Suosittelemme