Hyppää sisältöön

Ihmiskunta on matkalla suureen tuhoon, uskoo moni parikymppinen – testaa tällä pelillä, oletko yhtä ilmastoahdistunut kuin muut

Laaja kansainvälinen tutkimus kertoo nuorten syvästä ilmasto­ahdistuksesta. Tunne voi lamaannuttaa, mutta siitä on myös toiminnan voimavaraksi.

Ilmastoaktivistit esiintyvät maiden johtajina.
Aktivistit esiintyivät maiden johtajina Glasgow'n ilmastokokouksessa 6. marraskuuta. Kuva: Andy Buchanan / AFP
Miika Koskela
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Yli 80 prosenttia 16–25-vuotiasta ajattelee ihmiskunnan epäonnistuneen planeettamme suojelussa. Tämä selviää laajata kansainvälisestä kyselytutkimuksesta, joka maalaa kuvaa nuorten syvästä ilmastoahdistuksesta ympäri maailman.

Onko ihmiskunta tuhoon tuomittu, uskotko hallitusten valehtelevan ilmastotoimistaan ja pelkäätkö sään ääri-ilmiöitä?

Testaa, kuinka ilmastoahdistunut olet muihin verrattuna.

Pelissä on käytetty lähteenä The Lancetissa julkaistua laajaa kansainvälistä kyselytutkimusta, Sitran Ilmastotunteet 2019 -kyselyä ja Unicefin tutkimusta ilmastokriisin vaikutuksista lapsiin. Peliä varten haasteltiin myös ilmastoahdustusta tutkinutta dosenttia Panu Pihkalaa.

Lue myös:

Yle seuraa ilmasto- ja ympäristöuutisia tässä päivittyvässä artikkelissa.

Suosittelemme sinulle