Hyppää sisältöön

Tasan kahdeksalta alkavat kouluaamut ovat nykyään harvinaisuus – muutoksen taustalla tutkimustulokset ja opiskelijoiden toiveet

Helsingissä käynnissä olevassa pilottihankkeessa alkamisaikoja on myöhäistetty eniten.

Abiturientti Amy Sova (vas).
Tampereen lukioissa koulupäivien alkuaikoja säädettiin käytännön syistä, mm. julkisen liikenteen kuorman tasoittamiseksi. Kuvassa Tampereen yhteiskoulun lukiolaisia oppitunnilla. Kuva: Antti Eintola / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Muutaman vuoden takainen keskustelu kouluaamujen myöhentämisestä vaikuttaa tuoneen uudistuksia monen suuren kaupungin käytäntöihin. Ainakin Helsingin, Turun ja Tampereen lukioissa tasan aamukahdeksalta alkavat koulupäivät ovat nykyään harvinaisuus.

Kovin dramaattisesta muutoksesta ei vielä voi kuitenkaan puhua, sillä pääsääntöisesti koulupäivien alkua on myöhäistetty viidestätoista minuutista puoleen tuntiin.

Esimerkiksi Turun lukiot aloittivat tänä syksynä kokeilun, jossa aamujen aloitusta myöhäistettiin entisestään viidellätoista minuutilla. Nyt alueen kaikkien lukioiden opetus alkaa kello 8.30.

Turun kaupungin lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Jussi Paavola kertoo, että kokeilun taustalla on uuden opetussuunnitelman lisäksi huoltajilta ja opiskelijoilta kuullut toiveet.

– Sieltä on tullut toive myöhentää, ja sitä tukee ilmeisesti aika hyvinkin tämän hetken tutkimustulokset, joiden mukaan nuorille myöhäisempi alkamisaika voisi olla hiukan parempi, Paavola kertoo.

Turussa käynnissä olevasta kokeilusta saatu palaute on tähän mennessä ollut positiivista, ja tilannetta aiotaan seurata pitkällä aikajänteellä.

– Tarkoitus on, että rauhoitetaan tilanne, koska yksi lukuvuosi on aika lyhyt kokeilu, Paavola toteaa.

Nuorten rytmi iltapainotteista

Tampereellakin on huomattu nuorten rytmin siirtyminen entistä enemmän iltapainotteiseksi.

– Se on tässä pikkuhiljaa vuosien saatossa tapahtunut, mitä enemmän tulee tätä digitaalista puolta ja sosiaalista mediaa. Pelaaminen ja nettiaika on kasvanut jo pidemmän aikaa, toteaa Tampereen kaupungin vt. lukiokoulutuksen johtaja Matti Hännikäinen.

Tampereella lukiopäivät alkavat kello 8.15, mutta opiskelijat voivat vaikuttaa koulupäivien alkamisajankohtaan omilla ainevalinnoillaan. Hännikäisen mukaan aamuisin tapahtuvassa opetuksessa opiskelijoiden iltavalvominen on näkynyt yksilötasolla.

– Jotkut ovat väsyneempiä aamuisin, mutta se on ihan yksilökohtaista miten nuori tällaiseen tilanteeseen suhtautuu, Hännikäinen sanoo.

Koulupäivien alkua myöhäistettiinkin Tampereen lukioissa hyvin pitkälti muista käytännön syistä.

– Sovittiin Tampereella niin, että julkisen liikenteen aamuja tasataan, etteivät kaikki ole samaan aikaan liikkeellä, Hännikäinen avaa.

Hänen mukaansa opiskelijat ovat reagoineet aikataulun muutokseen pääsääntöisesti hyvin.

– Osa opiskelijoista tykkää näistä 8.15 aamuista, osa ei, Hännikäinen summaa.

Helsingissä pilotoidaan uutta järjestelmää

Helsingin kaupungin lukiokoulutuksen päällikkö Harri Korhonen kertoo, että pääkaupungin lukioissa koulupäivien alkua on myöhäistetty, mutta alkamisajankohdissa on lukiokohtaista vaihtelua.

Syksyllä alkaneeseen nelijaksojärjestelmän pilotointiin osallistuvissa lukioissa koulupäivien alkamista on siirretty eniten, kello yhdeksään. Tämä ei Korhosen mukaan ole automaattista seurausta pilottihankkeesta, vaan ennemminkin tilanteen mahdollistama kokeilu.

– Nelijaksojärjestelmä on rakennettu ihan uutena mallina, ja siinä on kaikki ajankohdat pistetty kuitenkin uusiksi, niin ollut helpompi tarkastella myös koulun alkamisajankohtaa.

Lue aiheesta lisää:

Onnea syksyn ylioppilaille! Katso Ylen ylioppilaskoneesta, kuka saa valkolakin ja millaisia arvosanoja Suomen lukioissa on kirjoitettu

Adele Kujala on syksyn paras ylioppilas huippupisteillä – Jenni Kuisma kirjoitti eniten laudatureita

Lotta Yli-Hukkala-Siira suoritti oikeustieteellisen vuodessa – vastaa nyt somen epäilijöille: "Koen olevani yhtä pätevä kuin kuka tahansa"

Suosittelemme