Hyppää sisältöön

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Miten verrata raahelaisen grilliyrittäjän ja Ranskan ulkoministerin saavutuksia?

Helposti.

Mittakaava on erilainen, mutta kehityskulku sama.

Tarja Niittykosken saavutus on Raahen torigrilli.

Robert Schumanin saavutus oli Eurooppa.

Kummankin alku oli vaatimaton, mutta sitten tuli nousukiito – ja lopulta kriisi ja selviytyminen.

VAATIMATON ALKU

Torigrilli tönöttää asfalttikentällä Raahen keskustassa. Ollaan Pohjanlahden perukoilla hiukan Oulusta etelään.

Naapureina kentällä ovat linja-autoasema ja Lidl, ja vierestä menee junarata.

Klassinen paikka grillille siis. Sisällä kioskissa touhuaa 67-vuotias yrittäjä Tarja Niittykoski.

Niittykoski tuli töihin grillille Liisa Pasasen oppiin 19-vuotiaana vuonna 1975. Pasanen opetti salat ja takasi Niittykosken velan, kun tämä osti grillin itselleen.

– Tällaiselle köyhälle tytölle hän järjesti tulevaisuuden! Niittykoski huudahtaa.

Vuoden 1975 torigrilli oli pieni, koruton koppi.

Grillin varustus oli niukka: pieni kaasuhella, parila ja kylmävesijohto, joilla loihdittiin syötävää ajan hengen mukaiselta ruokalistalta:

Höyrymakkara

Höyrynakki

Hampurilainen itsetehdyllä pihvillä

Porilainen

Kukkaron kiusaus eli maksapihvihampurilainen munalla

Käristemakkara

Perunamuusi

Raahe ahmi niukan listan tuotteita.

Teollisuus kukoisti ja kerrostaloja nousi. Kaupungissa oli runsaasti komennusmiehiä ja vasta avatun teknillisen opiston opiskelijoita.

Yksinasuvat miehet olivat oivaa asiakaskuntaa aikana, jolloin kaupungin ainoa mikroaaltouuni löytyi Kesoil-huoltoasemalta ja sittemmin myös torigrilliltä. Amana-merkkisten mikrojen säteilytasot piti käydä vuosittain mittauttamassa Oulussa.

Pikaruoka kelpasi ja grillejä riitti.

Niittykoski sai ensimmäisen lapsensa, lainat painoivat päälle. Tuore yrittäjä pyöritti grilliä ilman lomia ja vapaapäiviä.

– En ehtinyt alanvaihtoa miettiä, kun upposin niin syvälle tähän, hän muistelee.

Euroopan unioni aloitteli melkein yhtä vaatimattomasti.

Heinäkuussa tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö EHTY syntyi.

EHTY oli eurooppalaisen yhteistyön ensimmäinen nakkikoppi ja EU:n esiaste. Idean siitä esitti Ranskan ulkoministeri Robert Schuman 9. toukokuuta 1950 – nykyään samana päivänä vietetään Eurooppa-päivää.

Yhteisön tarkoitus oli raivata esteet Saksan ja Ranskan väliseltä hiili- ja teräskaupalta, jottei niistä tulisi tarvetta kiistellä saati sotia.

Hiili- ja teräskauppa voi kuulostaa pipertelyltä, mutta oli aikansa superdiili (siirryt toiseen palveluun). Teräs oli teollisuuden ykkösraaka-aine, ja hiilellä tuotettiin yli puolet (siirryt toiseen palveluun) Euroopan sähköstä ja lämmöstä.

Yhteistyön taustalla oli itseensä pettynyt Eurooppa.

Verinen toinen maailmansota oli 1940-luvulla vienyt hautaan niin monta miljoonaa ihmistä ja jauhanut murusiksi niin monta tuhatta rakennusta, että maanosan tiivis länsiydin päätti tehdä parannuksen.

Yhteistyön ydinajatus on helppo tiivistää. Se olisi mahtunut vaikka grillikuitin kääntöpuolelle:

YHTEISTYÖ + KAUPANKÄYNTI

= RAUHA

Kaikki olisi voinut mennä sodanjälkeisellä 1950-luvulla myös aivan toisin.

– Suurvaltojen sisäpolitiikka oli myllerryksessä. Kommunistiset puolueet keräsivät suuria äänisaaliita, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen akatemiatutkija Timo Miettinen sanoo.

Miettiseltä ilmestyi viime vuonna tuhti opus Eurooppa – poliittisen yhteisön historia. Siinä hän kelaa läpi yhteistyön juuret 2 500 vuoden ajalta eli ajanlaskun alkuun asti ja ylikin.

Nykypäivänä unohtuu helposti, millaisen kuohunnan keskellä Eurooppa oli yhdentymisen alkutaipaleella.

Espanja ja Portugali olivat diktatuureja. Berliini jaettiin muurilla kahtia vuonna 1961, ja Kreikassa tehtiin vuonna 1967 sotilasvallankaappaus.

– Saksassa ja Ranskassa oli suuri tarve lujittaa markkinataloutta. Ajateltiin, että yhteistyö johtaa rauhaan ja katkaisee kilpavarustelun pitkän kierteen, Miettinen sanoo.

Ajatus oli oikeastaan ikivanha. Erilaisia EU-prototyyppejä oli visioitu jo 1400-luvulta asti.

Valloittajakeisari Napoleon pohti vuoden 1815 Waterloo-häviönsä jälkeen, että "Euroopan Yhdysvallat" oli ollut hänen unelmansa ja että vapaiden kansakuntien liitossa rauha olisi helpompi saavuttaa.

Vuonna 1849 kirjailija Victor Hugo vaati Pariisin rauhankokouksessa Euroopan Yhdysvaltojen perustamista. Puhe keskeytyi useasti raikuviin suosionosoituksiin.

Ja jo 1400-luvulla Böömin kuningas George Podiebrad visioi eurooppalaista liittoa turkkilaisia vastaan.

Mutta vasta 1950-luvulla osui ja upposi.

Yhteistyötä oli ehditty harjoitella Kansainliitossa ja hetki YK:ssakin. Läpimurron ydin oli halu välttää uusi maailmansota.

EU:n esiaste osui oikeaan hetkeen, samoin kuin parilan, hellan ja kylmävesijohdon torigrilli Raahessa.

NOUSUKIITO

EU:n aloitus oli fiksu.

Projektin puuhamiehet, etunenässä Schuman ja hänen maanmiehensä Jean Monnet, konjakkisukuun syntynyt monitoimivirkamies ja visionääri, ymmärsivät ettei kannata haukata liian isoa palaa kerralla.

– Heidän visionsa yhteistyöstä oli jo suurempi, mutta he myivät idean teknisenä projektina joka ei uhkaisi kansallisia ominaispiirteitä, Miettinen sanoo.

Teoreetikot kyllä hahmottelivat jo "valumisilmiötä", jossa yhteistyö yhdellä alalla johtaa helposti yhteistyöhön muillakin aloilla, kuin kattilasta yli kiehuva puuro.

Mutta ei kukaan nähnyt, että se kaikki johtaisi EU:hun.

Vuonna 1957 hiili- ja teräsyhteisömaat laajensivat yhteistyötään Euroopan talousyhteisöksi eli EEC:ksi. Tavoite oli sujuvoittaa keskinäistä kauppaa.

Syntyi nivaska teknistä kauppasääntelyä, joka johti taas uuteen yhteistyöhön joka johti uuteen yhteistyöhön joka johti uuteen yhteistyöhön...

– Kun vapaakauppa toimi niin hyvin, että rekkajonot Keski-Euroopan rajoilla paisuivat, tarvittiin vapaata liikkuvuutta, Miettinen havainnollistaa.

EU:n esiasteita ympäröi 1960-luvulla menestyksen aura. Brititkin suorastaan hinkuivat mukaan, koska turhien raja-aitojen purku hyödytti kaikkia.

– Sisämarkkinat toimivat niin hyvin, että moni maa halusi liittyä mukaan, Miettinen kertoo.

1990-luvulla toteutettiin yhdentymisen kulta-ajan täyttymys: Euroopan unioni.

Se astui voimaan vuonna 1993, juuri kun keskustelu Suomen jäsenyydestä kävi kuumana. Tuli oma lippu ja hymni, sitten viininpunaiset EU-passit, eurovaluutta ja viisitoista jäsenmaata lisää.

Samoihin aikoihin kun vanhoja kortteleita murskattiin uusien eurohallintorakennusten tieltä Brysselissä, Luxemburgissa ja Strasbourgissa, Raahessa grilliyrittäjä Tarja Niittykoski pani toimeksi.

Niittykoski hankki 1980-luvun taitteessa miehensä kanssa toisenkin ravintolan, grillikahvio Makupalan. Se oli suosittu lounaspaikka ja kotiinkuljetuksen pioneereja melkein 40 vuotta ennen Woltia tai Foodoraa.

– Parhaimmillaan 150 annosta meni lounasaikaan. Minä vein niitä perille keskustassa, ja mies kuljetti autolla kauemmas.

Makupala oli ja meni, mutta Torigrilli pysyi ja Niittykoski investoi siihen.

Nakkikopista tuli kolmesta luukusta ruokaa ulos myyvä kokopäiväinen katukeittiö, johon palkattiin lisää työvoimaa.

Nykyään yhden parilan ja kylmävesijohdon grillikoppi on enää nostalginen muisto. Torigrillin listalla on jo neljäkymmentä syötävää. Arkipäivisin luukut avataan aamukymmeneltä, kun myydään kotiruokalounaita.

Parilat puhkuvat ja puhisevat aamusta iltaan, päivästä toiseen.

Niittykoskeenkin on tarttunut kansainvälisyyttä. Puheessa vilahtelevat ranska ja espanja.

– Ihana keltainen auto sulla! Bueno, muisk. Magnifique, je t’aime, Niittykoski puhelee Raahelaisen tilanneelle asiakkaalle.

Torigrilliltä saa nyt salaatteja ja kasvishampurilaisen. Lihaton Tonnari – tonnikalaa ja savujuustoa – on suosittu.

– Milloinkohan meille olis tullut heinät mukaan eli salaatit tarjolle... luulen että silloin kun rupesin tekemään lounaita, 2000-luvun alussa, Niittykoski muistelee.

Kun vaatimustaso kasvoi, Niittykoski opiskeli tuotekehittelijän ammattitutkinnon. Siinä opeteltiin tuotevalikoiman rakentamista, katelaskentaa ja verkkomarkkinointia.

– En voi ylpeillä sillä, että olisin niitä oppeja kauheasti toteuttanut, Niittykoski naurahtaa vaatimattomasti.

Mutta on hän keksinyt ja kokeillutkin.

Ruisleipiä testattiin hampurilaissämpylöinä ennen isoja ketjuja. Yhteistyössä kuntosalin kanssa syntyi fitness-burger, jossa oli kanaa, pähkinöitä, siemeniä ja raejuustoa. Black Friday -ostospäivinä grilli saattaa tempaista teematarjouksilla.

Kulmakivinä ovat kuitenkin yhä klassikot eli hampurilaiset ja lihapiirakat.

Niittykoski manailee arki-iltaa hiljaiseksi, mutta ulkopuolisen silmin asiakkaita vilisee tasaisena virtana. Vartiointiliikkeen mies kaartaa autoluukulle ja tilaa porilaisen kananmunalla.

Niittykoski laittaa ja tarjoilee.

– Porilainen munalla, kahvi rahalla. Merci monsieur, bon appetit! Ihana!

KRIISI

Grillillä rasvankäry tunkee kaikkialle.

Pitkän illan päätteeksi paita tuoksuu siltä, kuin sitä olisi uitettu rasvakeittimessä.

– Jos joku tulee koiran kanssa vastaan tuolla kadulla, niin saa kyllä uuden ystävän, Niittykoski nauraa.

Rasvankäryssä on huono puoli: se ei oikein sovi tuotteistettuun ja kansainvälis-hygieniseen nykymaailmaan.

Grillitkin alkoivat 1990-luvulla tuntua nuhjuisilta, kun ketjuravintolat ja kebab-pizzeriat tulivat voimalla kaupunkeihin.

Yksilölliset toiveet ja terveystrendit söivät elintilaa rasvaisilta höyrymakkaroilta ja lihapiirakoilta.

Raahessa torigrillin luukulle tuli kilpailevia yrittäjiä, jotka tekivät ostotarjouksia grillin liiketoiminnasta.

– Uhkailivat, etten kauaa kestä. Se oli ilkeää ja kovaa, Niittykoski muistelee.

Samoihin aikoihin nuoret kaikkosivat luukulta ja vaihtoivat trendikkäisiin hampurilaisravintoloihin.

Kun torigrillin iltaa seuraa, vakioasiakas näyttää yhä olevan yksin autossa istuva keski-ikäinen mies.

EU ajautui kriiseihin vähän myöhemmin, vasta 2000-luvulla.

Laajenemisen ja menestysten kulta-aika päättyi viimeistään vuonna 2008, Eurooppa-tutkimuksen keskuksen akatemiatutkija Timo Miettinen laskee.

– Näin voi jälkikäteen ajatellen sanoa. Siihen asti talouskehitys oli hyvää, ja Jugoslavian sotien jälkeen oli rauha. Yhteinen raha oli aluksi onnistunut kokeilu, ja itälaajenemista tervehdittiin ilolla, hän listaa.

Sitten finanssikriisi ja eurokriisi kylvivät epäluuloa. Vanhat asetelmat keikahtivat. Suomi – entinen köyhä metsämaa – oli tiukimpien joukossa vaatimassa Kreikalta talouskuria.

Hallitsemattoman maahanmuuton vuosi 2015 horjutti yhtenäisyyttä lisää. Valtiot tekivät omia toimiaan, eikä yhteisiin ratkaisuihin tuntunut uskovan enää kukaan.

Kaupan päälle Britannia päätti jättää EU:n marmatettuaan jäsenmaksuista melkein liittymisvuodestaan 1973 asti.

– Maahanmuuttovastainen puhe on lisääntynyt. Britanniassa uhkakuvat siitä, miten puolalaiset putkimiehet vievät työpaikat, syntyivät vuosien 2006–2007 aikana. Ne ennakoivat populismin aaltoa, joka löi läpi eurokriisin jälkeen.

Solidaarisuus on rakoillut, yhteinen tekeminen hankaloitunut. Unkari on harannut vastaan vuosia, ja rajoja on koetellut myös Puola. Nyt EU-kriittinen hallitus tuli Italiaan.

Lissabonin sopimus syntyi kulta-ajan päätteeksi joulukuussa 2007. Se on yhä EU:n tuorein perussopimus, mikä tarkoittaa karkeasti ottaen sitä etteivät jäsenmaat ole 15 vuoteen halunneet luovuttaa lisää valtaa Brysselille.

Pohjoinen on syyttänyt etelää tuhlailusta, etelä pohjoista koppavuudesta. Lännen mielestä itä ei kunnioita yhteisiä arvoja, idän mielestä länsi pakottaa kaikkia samaan muottiin.

SELVIYTYMINEN

Niittykoski kesti 1990-luvun paineen.

Hän jäi ainoaksi. Torigrilli on Raahen viimeinen perinteinen keskustagrilli, ja kaupungissa on sentään 24 000 asukasta.

Grillit ovat yhä uhanalaisia, mutta kiivain pudotuspeli on takana. Grilleistä on tullut retroa, elävää kansanperinnettä.

– Yksi asiakas tilasi porilaisen jonka välissä on kymmenen berliininsiivua. Laitoin siitä kuvan meidän grillin whatsapp-ryhmään, kertoo Niittykosken työntekijä, iltavuoroa hoiteleva Päivi Jäkäläniemi.

Niittykoski nauraa jutulle. Hän ei ole naulaamassa lautoja ikkunaan vaan päinvastoin, etsii työlleen jatkajaa. Aikuisilla lapsilla on omat ammatit, eivätkä he aio hypätä grillinpitäjiksi.

– Parin vuoden sisään olen ajatellut tämän myydä, jos löydän ostajan. Tai jos joku maksaa hyvin, ehkä aiemminkin.

Niittykoski uskoo, että sosiaalisuus ja persoonallisuus pitävät kyllä grillit pystyssä.

Hän tykkää ihmisistä, tuntee vakioasiakkaansa ja heittäytyy työhönsä. Kesäisin tanssiharrastaja Niittykoski saattaa lähteä vaikka valssiin asiakkaan kanssa grillin edustalle, jos pyydetään.

– Uskon, että grilleille on sosiaalinen tarve. Ei olla ketjuruokaloita.

Grilliltä on myös lähetetty adresseja manan majoille siirtyneiden kanta-asiakkaiden omaisille. Niittykoski kertoo äskettäin pohtineensa, onko yksi vakituinen asiakas kuollut. Päivittäin Puhtiksen ostanutta miestä ei ole näkynyt.

Myös EU selvisi kriiseistään, koska sen perusta on viime kädessä sosiaalinen.

Muistattehan: kauppaa ja yhteistyötä, ja niiden vastineeksi hyvinvointia ja rauhaa.

Vieläkö perustelu on pätevä?

– On se minusta edelleen. Jos halutaan käydä kauppaa yli rajojen, tarvitaan yhteistä sääntelyä, akatemiatutkija Timo Miettinen sanoo.

Toisaalta Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan on haastanut ajatuksen, että yhteistyö tekisi sodista mahdottomia. EU:n ja Venäjän sitominen toisiinsa öljy- ja maakaasukaupalla ei pysäyttänyt presidentti Vladimir Putinia.

Miettisen mukaan EU:n olisi pitänyt vaatia Venäjältä taloudellisen yhteistyön ohella poliittisia reformeja. Ongelma kuitenkin oli, että Euroopasta oli vuosikymmenten aikana tullut riippuvainen Venäjästä.

Samalla Ukrainan sota ja muut isot ongelmat ovat palauttaneet mieliin EU:n merkityksen. Yksittäisten valtioiden muskelit eivät riitä ratkomaan sotaa, ilmastonmuutosta tai koronapandemiaa.

– EU:n suurin oikeutus on mahdollisuus ratkaista maailman suuria kohtalonkysymyksiä, Miettinen sanoo.

Kriisiajoilla on tapana yhdistää. Ukrainan sodassa EU on ollut lähes yksimielinen – Unkaria lukuun ottamatta.

– EU ei ole täydellinen, mutta realistisin vaihtoehto edistää tällaisten asioiden ratkaisua, Miettinen jatkaa.

Grillinpitäjä Niittykoski ja Euroopan unioni ovat liki ikätovereita.

Niittykoski on vain kolme vuotta nuorempi, eli kulkenut elämänsä samalla aikajänteellä kuin EU.

Hän ajattelee EU:sta kovin toisella tapaa kuin tutkija Miettinen.

– En olisi halunnut aikanaan liittyä. Se vie meiltä itsenäisyyden, eikä ikinä saada takaisin kaikkia niitä rahoja mitä sinne maksetaan.