Hyppää sisältöön

Savonlinnassa rakentaminen vilkastui niin paljon, että kaupunki tarvitsee lisää työvoimaa

Savonlinnassa haetaan rakennusvalvontaa tarkastusinsinööriä, jonka tehtävänä on muun muassa nopeuttaa lupien käsittelyaikoja.

Rakennustelineitä pystytettynä.
Savonlinnassa rakentaminen on piristynyt pitkän hiljaisen kauden jälkeen. Kuvituskuva. Kuva: Timo Turpeinen / Yle
Milka Krogerus
Avaa Yle-sovelluksessa

Savonlinnassa ollaan perustamassa rakennusvalvontaan uutta virkaa, koska rakentaminen on vilkastunut niin paljon.

Tarkastusinsinöörin hommiin kuuluvat muun muassa rakennusvalvonnan tarkastukset ja lupien valmistelu. Rakennustarkastaja Juha Karvinen toivoo, että uuden viran perustamisen kautta kaupunkilaisten elämä tulee helpottumaan, kun esimerkiksi hakemusten käsittely nopeutuu.

Karvisen mukaan uusi virka auttaa rakennusvalvontaa suorittamaan kaikki sille määrätyt tehtävät mahdollisimman sujuvasti.

Tarkastusinsinöörin paikkaan on ollut jo kiinnostusta ja haku on auki perjantaihin 19. marraskuuta saakka .

Suosittelemme sinulle