Pyhtään kunta tarjoaa työntekijöilleen päivittäisen seitsemän minuutin ohjatun liikuntahetken, kunta tiedottaa.
Jokainen työpiste voi itse pohtia, mikä hetki työpäivän aikana olisi sopiva liikuntaan. Liikuntahetket järjestää startup-yritys TE3 oy, joka on erikoistunut liikkuvuuden työkaluihin ja niiden analysointiin.
Seitsemän minuuttia päivässä voi kuulostaa pieneltä määrältä, mutta tuotejohtaja Jarkko Kortelaisen mukaan sillä voi olla suuri merkitys.
– Jo muutaman minuutin harjoittelu tietyillä liikkeillä paljastaa, mitkä alueet ovat ongelmallisia. Voimaa ja kuntoa voi kohentaa satunnaisestikin, mutta liikkuvuus paranee vain päivittäisillä toistoilla, Kortelainen kertoo tiedotteessa.
Kunnanjohtaja Jouni Eho kertoo, että tavoitteena on terveempi henkilöstö ja vähemmän sairauspoissaoloja.
– Pyhtäällä päästiin viime vuonna keskimäärin yhteentoista sairauspoissaolopäivään henkilöä kohden. Se on erittäin hyvä tulos, kun kuntasektorin keskiarvo on noin 16–17 sairauspoissaolopäivää. Uskon vahvasti, että säännöllinen liikunta on yksi keino pitää porukka terveempänä. Samalla kunta säästää.
Myös mieleen panostetaan
Pyhtää panostaa liikkuvuuden lisäksi myös henkiseen huoltoon.
Kunta on sopinut työterveydestä vastaavan Pihlajalinnan kanssa matalan kynnyksen palvelusta, joka tarjoaa keskusteluapua esimerkiksi kuormittuneisuuden tunteeseen tai stressaavan tilanteen purkuun.
Eho toivoo, että tarjolla olevat palvelut auttaisivat henkilöstöä pitämään huolta hyvinvoinnistaan. Etenkin korona-arki on voinut kuormittaa työssä.
Pyhtää panostaa työntekijöidensä liikuntaan myös muilla tavoin. Kunta ilmoitti jo aiemmin syksyllä tarjoavansa vakituisille työntekijöilleen mahdollisuuden käyttää työsuhdepyöriä.