Valtaosa koululaisista oppii kertotaulun ulkoa kolmannen ja neljännen luokan aikana, ja se on hyvässä muistissa yleensä loppuiän. Noin viidennes koululaisista kokee vaikeuksia matematiikan oppimisessa ja kertotaulun opettelu alakoulussa yleensä paljastaa tämän.
Edellä mainitusta joukosta pienellä osalla on vaikeuksia jo peruslaskutoimituksissa. He eivät opi käsittelemään lukumääriä, heillä luvut ovat vain abstrakteja symboleja, ilman yhteyttä konkreettisiin asioihin. Heille luvuilla ei ole mitään merkitystä.
– Kahdenkymmenen lapsen ryhmässä voi olla yksi, jolla on isoja vaikeuksia ihan peruslaskutoimituksissa, ja jolle esimerkiksi kertotaulun ulkoaoppiminen on puhdasta kauhua, sanoo matemaattisten oppimisvaikeuksien tutkimukseen erikoistunut erityispedagogiikan professori Pirjo Aunio.
Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa (siirryt toiseen palveluun) etsitään päiväkodeissa lapsia, joilla menee sormi suuhun matematiikan äärellä. Jo aiemmin on tiedetty, että matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivät lapset pystytään löytämään jo viisivuotiaina. Suomalaistutkijat venyttävät ikähaitaria alemmas kolmivuotiaisiin, vaikka haasteena on se, että noin pienillä lapsilla keskittymiskyky on vielä alhainen.
– Meidän täytyy aina mennä lasten ehdoilla. Lapset saavat kieltäytyä tulemasta mukaan tutkimukseen tai tekemään tehtäviä. Tilanne vaihtelee paljon vireystilan mukaan. Toisille aamupäivä on parempi, toisille iltapäivä, kertoo tohtorikoulutettava Pinja Jylänki.
Tunnistetaan heikkoudet ja korjataan ne
Ensin lapsilla teetetään tehtäviä, joiden avulla selvitetään heidän matemaattista ajatteluaan. Tehtävien avulla löydetään joukosta ne lapset, joilla on matematiikan oppimisvaikeuksia. Tämä on kuitenkin vasta alku. Tavoitteena on puuttua oppimisvaikeuksiin eli kääntää huonolta näyttävä kehitysennuste parempaan suuntaan.
Päiväkodeissa on testattu kahdeksan viikon mittaista harjoitusohjelmaa, joka on yhdistelmä matematiikkaa ja liikuntaa. Myös musiikki oli aluksi mukana, mutta tutkimusasetelman selkeyttämiseksi se jätettiin pois.
Tutkijoilla on harjoitusohjelmassa apuna valikoima vapaasti saatavilla olevia satukirjoja.
– Satukirjat ovat ihan tavallisia lastenkirjoja. Eli niitä ei ole suunniteltu erityisesti matemaattisten asioiden opettamiseen. Olemme valinneet sellaisia kirjoja, joiden tarinoissa on lukumääriä, tai joissa esimerkiksi vertaillaan eläinten pituuksia toisiinsa. Matemaattiset käsitteet on otettu luontevaksi osaksi tarinan toimintaa, kertoo Pinja Jylänki.
Satutuokion jälkeen lasten kanssa tehdään motoriikkaa ja liikkumistaitoja vaativia harjoituksia, joihin on myös ujutettu sadussa olleita matemaattisia asioita. Lasta pyydetään esimerkiksi hakemaan hyppimällä narukasasta lyhin naru.
Liikuntatieteilijät ovat jo vuosia raportoineet, että fyysinen aktiivisuus (siirryt toiseen palveluun) on yhteydessä akateemisiin taitoihin (siirryt toiseen palveluun). Pieniä lapsia ei näissä tutkimuksissa ole ollut tutkimuskohteina ja siksi tutkijat ovat nyt jalkautuneet heidän pariinsa.
– Haluamme selvittää, mikä yhteys pienten lasten akateemisten ja motoristen taitojen välillä on. Pienet lapset ovat meillä keskiössä, koska kehitys alkaa sieltä. Halusimme mennä juurille seuraamaan, mitä näille lapsille tapahtuu ja miten eri tekijät ovat toisiinsa yhteyksissä. Totuus on, että me emme vielä tiedä ja siksi tämä on jännittävää, sanoo professori Pirjo Aunio.
Jotain kuitenkin tiedetään jo nyt. Vaikka tutkimus (siirryt toiseen palveluun) on vielä alussa, niin siinä on saatu lupaavia tuloksia. Harjoitusohjelman avulla tuetut matemaattiset taidot ovat pysyneet lasten muistissa vielä neljän kuukauden jälkeen harjoitusohjelman päättymisestä.
– Erityisen ihanaa on se, että aika pienellä vaivalla me pystymme tekemään tällaista muutosta.
Ongelmanratkaisutaitoja pitää ruokkia
Ongelmanratkaisutaidot ovat yhä tärkeämpiä maailmassa, joka monimutkaistuu koko ajan. Pirjo Aunio kuvailee kohtausta päiväkodin pihalta, missä joukko lapsia on kyykistynyt maassa olevan ison hyönteisen ympärille. Lapsijoukko huutelee ääneen tutkimuskohteensa ominaisuuksia ja he haluavat tutkia sitä.
– Mitä sille tapahtuu, jos me vähän kallistetaan sitä. Ja kyllä siellä aina joku reipas ottaa tikun ja vähän sitä siirtää. Pienet lapset ovat kiinnostuneita ympäristöstään ja he haluavat ratkaista näitä ongelmia ihan luontaisesti eli heillä on sisäänrakennettuna sekä kiinnostus ongelmiin että kyky lähteä ratkaisemaan niitä.
Aunio pohtii, että ongelmanratkaisutaitoja oppiessa ja opettaessa pitäisi päästä eroon ajatuksesta, että on yksi ainoa nopeasti löydettävä ratkaisu ja sitten mennään eteenpäin. Ongelmanratkaisutaitojen kehittämiseen liittyy keskeneräisyyden sietokyky. Oikeaa vastausta ei välttämättä voikaan tietää heti, ja välttämättä ei edes ole yhtä oikeaa vastausta vaan monta hyväksyttävää vastausta. Pitää vain osata perustella, miksi jokin vaihtoehto on oikea.
Kannustaminen ja valmentavien kysymysten esittäminen lapselle auttaa eteenpäin ongelmanratkaisussa. Kun lapsella on edessään pulma, aikuinen voi kysyä esimerkiksi mitä ymmärrät siitä, mitä tietoa tehtävästä saa ja onko siinä jotain ratkaisun kannalta turhaa tietoa.
Tehtävä kannattaa purkaa pienempiin paloihin ja olennaista on, ettei anneta heti oikeaa vastausta.
– Ongelmanratkaisua pitäisi tapahtua koko ajan ja siten, että ongelmat vaikeutuvat. Se vaatii myös opettajalta sietokykyä, kun lapsi ei jokaista ongelmaa ihan heti pystykään ratkaisemaan – eikä välttämättä opettajakaan. Tästä ei selviäkään minuutissa, jonka jälkeen pääsee pihalle, vaan pitää pinnistellä ja työskennellä sinnikkäästi.
Matematiikkaa voi tuoda mukaan myös kotiarkeen
Vaikka matematiikan oppimisvaikeudet huomattaisiin koulussa vasta kertotaulun opettelun kohdalla, ei silti ole liian myöhäistä. Keinot kehitykseen ovat yksinkertaisia. Tarvitaan hyvää opetusta ja rikasta harjoittelua, jossa tehtävät vaikeutuvat koko ajan. Ei vain tylsää, grillaavaa kertotaulun vanhakantaista kolme-kertaa-kolme-on-yhdeksän -jankkaamista, vaan esimerkiksi harjoittelua erilaisissa ympäristöissä, missä luvut yhdistyvät konkreettisiin asioihin.
– Matematiikan oppimisvaikeus ei ole pysyvä leima tai ainakin sen painolastia pystytään vähentämään. Oleellista on ymmärtää myöskin se, että lastia ei saisi leimata laiskaksi. On opettajien ja meidän tutkijoiden tehtävä kehittää sellaiset tavat opettaa, että lapsi pystyy oppimaan, koska meillä on todisteet siitä, että näin tapahtuu, sanoo Pirjo Aunio.
Myös kodeissa voi tukea lapsen matematiikan oppimista tuomalla sen käsitteitä arkeen. Voi esimerkiksi vertailla lapsen kanssa eri asioiden kokoja, laskea vaikka ulkona näkyvien autojen ja pyörien lukumääriä.
– Kunhan muistetaan, että koulussa opettaja opettaa ja kotona vanhemmat rakastavat ja kasvattavat lasta. En toivo, että vanhemmat rupeavat opettamaan lapsille matemaattisia taitoja, mutta he voivat kannustaa lapsia käyttämään niitä tuomalla esille lukumäärien maailmaa. Kuinka monta lautasta tarvitaan, kun katetaan pöytä viidelle aikuiselle ja kahdelle lapselle? Kuinkahan monta juomalasia pitää olla? Entä haarukat ja veitset?
Kun lapsi kiinnostuu vaikka pelistä, jossa on lukumääriä tai loogista päättelyä vaativaa toimintaa, voisi aikuinen olla läsnä ja kiinnostunut samasta asiasta. Keskustelun kautta pääsee helposti luonteviin ongelmanratkaisutilanteisiin.
– Aikuisena on helppo heittäytyä tyhmäksi ja kysyä lapselta, voitko sinä opettaa minulle tämän. Kaikki lapset yleensä tykkäävät opettaa aikuisia.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 6.2. klo 23:een asti.