Helsinki-Vantaan lentoaseman kakkosterminaalin laajennusosa avaa ovensa matkustajille joulukuun alussa. Finavian mukaan matkustajia odottaa "ikoninen ja arkkitehtonisesti vaikuttava tulevaisuuden lentoasema".
Esimerkiksi pääsisäänkäynnin puukatto uudistaa koko terminaalin julkisivun ilmeen. Matkustajille uudistus tarkoittaa ennen kaikkea entistä helpompaa kulkua kentälle ja kentällä.
– Millä tahansa kulkuvälineellä pääsee aivan terminaalin kylkeen tai sen alle ja edelleen sisään. Sama toki poistuessa, kun kaikki kulkumuodot löytyvät ihan nurkan takaa, Helsinki-Vantaan lentoasemajohtaja Ulla Lettijeff lupaa.
Kakkosterminaalin teräsrunkoinen laajennusosa on saanut tänään keskiviikkona Teräsrakenneyhdistyksen myöntämän Vuoden Teräsrakenne -palkinnon.
Laajennusosan kanssa samaan aikaan aukeaa myös uusi matkakeskus bussi- ja taksiasemineen sekä pysäköintihalli. Hallissa on 1 800 parkkipaikkaa sekä 200 sähköautojen latauspistettä.
Myös kulkuyhteys Lentoaseman junaseisakkeelle nopeutuu, kun uusi hissi- ja rullaporrasyhteys avataan lähemmäs terminaalia. Kävelymatka junalle on jatkossa noin kolmanneksen lyhyempi kuin ennen.
Miljardin euron remontti jatkuu edelleen uusien lähtöselvityspisteiden ja turvatarkastuslinjaston osalta. Ne ja uusi ravintolamaailma avataan ensi vuoden puolella, arviolta maalis-kesäkuussa.
Noin vuotta myöhemmin valmistuu vielä uusi matkatavaroiden luovutustila.
Ykkösterminaali poistuu pikkuhiljaa käytöstä, kun kaikki lentokenttätoiminnot keskittyvät kakkosterminaaliin.
Finavian investointiohjelman tavoitteena on kasvattaa Helsinki-Vantaan lentoaseman merkitystä Euroopan ja Aasian välisen lentoliikenteen solmukohtana.
Voit keskustella aiheesta torstaihin 25.11.2021 kello 23:een saakka.
Lue myös: