Etiopiaa uhkaa luisuminen laajaan sisällissotaan. Merkkinä tästä suuret länsimaat kehottavat kansalaisiaan lähtemään maasta.
Ainakin Yhdysvallat, Saksa ja Ranska ovat ilmoittaneet, että niiden kansalaisten on syytä poistua Etiopiasta välittömästi. YK ilmoittaa evakuoivansa työntekijöiden perheet.
Suomen ulkoministeriö välitti vastaavan viestin Suomen kansalaisille jo marraskuun alussa.
Etiopian hallinto koettaa toppuutella lähtijöitä. Hallituksen alaisuudessa toimivan Rauhan ja turvallisuuden toimiston johtaja Kenea Yadeta vakuutti The Guardian -lehdessä, ettei diplomaateilla ole syytä huoleen tai pelkoon.
Samalla hän syytti läntistä mediaa propagandasta ja pelottelusta.
Yhdysvaltain välitysyritys yskii
Jo vuoden jatkunut sota lähenee pääkaupunki Addis Abebaa. Etiopian hallintoa vastustava Tigrayn vapautusrintama ilmoitti Guardianin mukaan, että se oli vallannut kaupungin runsaan kahden sadan kilometrin päässä Addis Abebasta.
Artikkelissa ei nimetä valloitettua kaupunkia, ja tilanteesta on muutenkin vaikea saada luotettavaa tietoa.
Yhdysvaltain yritys välittää sovintoa kiistassa näyttää rauenneen tyhjiin.
Yhdysvaltain erityisedustaja Jeffrey Feltman ilmoitti tosin palattuaan Etiopiasta, että hän oli havainnut "orastavaa" edistystä osapuolten kanssa käymissään keskusteluissa. Samaan hengenvetoon hän sanoi pelkäävänsä, että hälyttävä sotilaallinen kehitys uhkaa Etiopian vakautta ja yhtenäisyyttä.
Keskustelujen tavoite on vaatimaton. Toistaiseksi puhutaan vasta tulitauosta, eikä osapuolia ole saatu saman pöydän ääreen. Feltman piti tragediana sitä, että osapuolet eivät pääse yksimielisyyteen edes siitä, mistä pitäisi ensiksi sopia.
"Osapuolet uskovat sotilaalliseen voimaan"
– Valitettavasti kaikki osapuolet yrittävät päästä tavoitteeseensa sotilaallisella voimalla ja uskovat olevansa voittamaisillaan, Feltman sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.
Yhdysvaltain edustaja piti kuitenkin myönteisenä sitä, että Etiopian pääministeri Abiy Ahmed oli halukas edes keskustelemaan neuvottelutiestä.
Samalla Feltman antoi tukensa sille, että pääministeri pyrkii saamaan Tigrayn kapinallisten sotavoiman poistumaan Amharan ja Afarin alueilta.
– Olemme ehdottomasti sitä vastaan, että Tigrayn joukot uhkaavat Addis Abebaa katkaisemalla tien Djiboutiin tai tunkeutumalla kaupunkiin, sanoi Yhdysvaltain edustaja uutistoimisto Reutersin mukaan.
Feltmanin mukaan kapinallisten joukot alkoivat lähestyä pääkaupunkia noin viikko sitten. Hän piti tätä hälyttävänä.
Pääministeri: Rintamalla tavataan
Kapinallisalue Tigrayn ulkosuhteiden toimisto on luonnehtinut kuolleina syntyneiksi sellaisia rauhanaloitteita, joiden tarkoitus on vain pelastaa pääministerin asema.
Myös pääministerin puheet ovat jatkuneet sotaisina. Maanantaina Abiy Ahmed julisti, että käsillä on Etiopian pelastamisen viimeinen vaihe.
Hän sanoi johtavansa maataan sotakentältä käsin.
– Ne jotka haluavat päästä historian ylistämiksi Etiopian pojiksi, nouskaa nyt maanne puolesta. Rintamalla tavataan, uhosi pääministeri.
Osa pidätetystä YK-väestä vapautettiin
Harvoja valopilkkuja tilanteessa on Etiopian pidättämien kuuden YK:n työntekijän ja yli seitsemänkymmenen kuorma-autonkuljettajan vapauttaminen.
Etiopia pidätti marraskuun alkupuolella YK:n työntekijöitä Addis Abebassa ja Tigrayn alueella ja syytti heitä osallisuudesta väkivaltaisuuksiin. YK:n mukaan pidätysten perusteluita ei ole kerrottu.
Ainakin viisi YK:n työntekijää on yhä pidätettyinä.
YK:n mukaan Etiopian keskushallinto on asettanut Tigrayn alueen "humanitaariseen sulkuun". Kesästä lähtien alueelle on päässyt vain runsas kymmenenosa avustuskuljetuksista.
Ne loppuivat kokonaan, kun Etiopian ilmavoimat aloitti Tigrayn pommitukset lokakuussa.
Viisi miljoonaa tarvitsee apua Tigrayssa
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on sanonut, että yli viisi miljoonaa ihmistä on Tigrayn alueella avun tarpeessa.
Hänen mukaansa näistä ainakin 400 000 elää nälänhädän kaltaisissa oloissa ja lasten aliravitsemus on jo samallla tasolla kuin vuoden 2011 nälkäkriisissä Somaliassa.
Myös Yhdysvaltain neuvottelija Jeffrey Feltman muistutti, että Tigrayn johtajien ensisijaisena tavoitteena on lopettaa alueensa saarto, joka estää ruoka- ja lääkeavun saamisen.
Se ei juuri nyt näytä mahdolliselta.
Lue lisää: