Ilmoitukset lähisuhdeväkivallasta ovat lisääntyneet selvästi Satakunnan sosiaalipäivystyksessä.
Vuonna 2020 sosiaalipäivystykseen tuli yhteensä noin 250 ilmoitusta, joihin liittyi väkivalta tai sen uhka. Tänä vuonna ilmoituksia on marraskuun 19. päivään mennessä 333. Satakunnan sosiaalipäivystyksen yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Porin lisäksi Ulvila ja Merikarvia.
Kriisityöntekijä Anu Ahosmäki uskoo, että tietoisuus lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä palveluista on lisääntynyt, ja siksi ilmoitusten määrä on ollut kasvussa. Hän pitää tietoisuuden lisääntymistä erittäin hyvänä asiana.
– Sellaisissa kodeissa, joissa väkivaltaa on ollut jo aiemmin, varmasti tilanne on ollut haastava nyt korona-aikana. Pinna on saattanut kiristyä entisestään.
"Ei tällaista olisi pitänyt tapahtua"
Satakunnan sosiaalipäivystyksen kriisityöntekijä Anu Ahosmäki kohtaa sekä väkivallan uhreja että tekijöitä työssään.
– Ilmoitus tulee usein hätäkeskukselta, sairaalasta, poliisilta tai muulta viranomaiselta. Meidän tehtävänämme on selvittää, mitä on tapahtunut, keitä kohteessa asuu ja minkälaista apua siellä tarvitaan.
Kun kriisityöntekijät menevät ihmisten koteihin, tekijä ei usein ole enää paikalla. Minkälainen tunnelma ja näkymä kodeissa odottaa?
– Jos paikalla on lapsia, he ovat usein hyvin järkyttyneitä. Kuitenkin kodin pitäisi olla se turvallisin paikka. Jos lähisuhdeväkivallan uhri on nainen, hänen kommenttinsa on usein, että tämä on ihan uskomatonta, ei tällaista olisi pitänyt tapahtua, Anu Ahosmäki sanoo.
Hätääntyneiden lasten kohtaaminen osuu myös kokeneen kriisityöntekijän sydämeen.
– Kyllä se kolahtaa tänne työntekijäliivin alle. Ihmiset pystyvät tekemään toisilleen kamalia asioita, Ahosmäki sanoo.
Lähisuhdeväkivallan uhrin kanssa keskustellaan usein siitä, mitä on tapahtunut ja miten vastaavissa tilanteissa pääsee turvaan.
– Asiakkaiden kanssa voidaan tehdä esimerkiksi turvasuunnitelma vastaisuuden varalle. Kerrotaan myös, mitä apua yhteiskunnassa on tarjolla.
Kriisityöntekijät kohtaavat uhrien lisäksi myös väkivallan tekijöitä. Heidät tavataan usein poliisiaseman säilössä.
– Tekijöiden kanssa keskustellaan siitä, miten väkivalta saataisiin loppumaan, Ahosmäki kertoo.
Oranssi väri tuo toivoa
Torstaina vietetään YK:n kansainvälistä oranssia päivää, eli teemapäivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.
Itse asiassa tapahtuma on yli kaksiviikkoinen. Vuosittainen 16 päivää kestävä kampanja alkaa kansainvälisenä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25. marraskuuta ja loppuu ihmisoikeuksien päivänä 10. joulukuuta.
Oranssi väri symboloi toivoa tulevaisuudesta, jossa elämä ilman väkivaltaa on jokaisen oikeus.
UN Women Suomen mukaan väkivaltaa kokee joka kolmes tyttö tai nainen.
Joka kolmas suomalaisnainen kokee elämässään parisuhdeväkivaltaa. 15 vuotta täyttäneistä tytöistä ja naisista lähes puolet kokevat elämänsä aikana jonkinlaista fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa.
Viranomaisen hankala tunnistaa
Lounais-Suomen poliisin rikosylikomisario Toni Sjöblom ja rikosylikonstaapeli Teemu Huttunen allekirjoittavat sosiaalipäivystäjä Anu Ahosmäen huomion, että lähisuhdeväkivalta tunnistetaan ilmiönä entistä paremmin.
– Kyseessä on erittäin haastava ilmiö eri viranomaisille tunnistaa ja puuttua. Onneksi poliisissakin on opittu tunnistamaan sitä paremmin, ja myös keinot ovat tehokkaampia, pohtii Huttunen.
Poliisin tilastojen mukaan näyttää siltä, että poliisi on joutunut vierailemaan kodeissa erilaisissa kotihälytystehtävissä koronan aikana aiempaa useammin. Nousua ei kuitenkaan ole yhtä paljon kuin sosiaalipäivystyksen luvuissa.
– Se voi johtua siitä, että usein väkivallan uhrin on helpompi ottaa yhteyttä juuri esimerkiksi sosiaalitoimeen kuin pyytää hätäkeskuksesta poliisin apua, Huttunen sanoo.
Uhri voi olla kyvytön pyytämään apua
Poliisihallituksen tekemän tutkimuksen mukaan poliisi kävi viime vuonna 550 osoitteessa kolmesti tai useammin kotihälytyksen takia.
Parissakymmenessä osoitteessa käytiin jopa 11 kertaa vuodessa – käytännössä melkein kuukausittain. Luvut koskevat koko Suomea.
– Tilastot kertovat siitä, ettei todellakaan ole mitään tiettyjä perheitä tai perhetyyppejä, joissa väkivaltaa esiintyy. Myös syyt voivat olla hyvin moninaisia, Toni Sjöblom huomauttaa.
Myös poliisin kannalta on tärkeää, että lähisuhdeväkivallasta ja apukeinoista puhutaan, ja ilmiötä tehdään näkyväksi. Kotiväkivalta on usein niin sanottua piilorikollisuutta.
– Väkivaltaa kokeneet tai tehneet harvoin itse ilmoittavat teoista. Hyvin usein tieto niistä tulee muiden kanavien kautta, kuten naapurin, sukulaisen tai kenen tahansa tilanteessa lähellä olevan kautta. On tärkeää ymmärtää se häpeä tai salailun tarve, ja että uhri on usein kyvytön pyytämään apua, Teemu Huttunen sanoo.
Uskalla olla huolissasi
Vaikka tietoisuus lähisuhdeväkivallasta ja apua tarjoavista tahoista on lisääntynyt, väkivallan häpeä kulkee voimakkaana uhrien matkassa mukana.
Omassa kodissa kohdatusta väkivallasta ei niin vain avauduta työpaikan pikkujouluissa tai kavereiden kanssa saunoessa.
– On kuitenkin tärkeää, että tiedostetaan lähisuhdeväkivalta ilmiönä. Korostan sitä, että joka kolmas nainen edelleen kohtaa lähisuhdeväkivaltaa, kriisityöntekijä Anu Ahosmäki sanoo.
Ahosmäki on tyytyväinen siihen, että palveluita on nykyään olemassa yhteiskunnassa. Kaupunkien kriisityöntekijät auttavat, samoin rikosuhripäivystys ja turvakodit.
Anu Ahosmäki myös uskoo, että korona-aikana on uskallettu olla enemmän huolissaan naapureista, ystävistä ja tuttavista.
– Ollaan huolissaan ystävästä, jos hän on poissaoleva, itkuinen, vetäytyvä tai jos poskessa on mustelma. Kysytään, onko kaikki hyvin. Annetaan ainakin sille ihmiselle mahdollisuus kertoa, että ei ole.
Aiheesta voi keskustella Yle Tunnuksella 26.11. klo 23 saakka.
Lue myös:
Tuore tutkimus: kotiin eristäytyminen korona-aikana vaikeutti lähisuhdeväkivallan uhrien tilannetta