Hyppää sisältöön

Jo yli puolella suomalaisista on koronapassi – jos vielä olet ilman, katso tästä kuinka se ladataan

Koronapassi on jo 2,6 miljoonan suomalaisen taskussa. Suurin osa on ladannut sen sähköisenä ja viitisen prosenttia on hakenut todistuksensa paperilla.

Koronapassi puhelimen ruudulla.
Video näyttää vaihe vaiheelta, miten löydät ja talletat oman koronapassisi. Kanta.fi tulee kirjoittaa suoraan osoitekenttään, ei hakukoneeseen, jotta mahdollisille huijaussivustoille ei päädy. Video: Timo Turpeinen / Yle

Koronapassi on viralliselta nimeltään EU-koronatodistus. Kuukauden voimassaolon jälkeen todistuksen on ladannut tai hakenut päivittäin keskimäärin 54 000 ihmistä.

Nopeasti laskien koronapassi kulkee jo 2,6 miljoonan kansalaisen taskussa tai kassissa.

Omin toimin ladattava sähköinen koronapassi on ollut ylivoimaisesti suosituin, useimmat lataavat sen kännykkäänsä.

Arviolta 150 000 ihmistä on käyttänyt mahdollisuutta hakea todistus paperilla jostakin terveydenhuollon yksiköstä.

Koronapassi on tutustuttanut Omakantaan

Koronapassi otettiin Suomessa käyttöön 16. lokakuuta.

Passi ladataan tai tulostetaan Kanta-verkkopalvelun Omakannasta (siirryt toiseen palveluun), ja tähän tarvitaan tunnistautumista esimerkiksi omilla pankkitunnuksilla.

Ensimmäinen ruuhka passin hakijoista tuli heti alkumetreillä, kertoo Kanta-palvelujen liiketoiminnan asiantuntija Mari Holmroos.

– Hakupiikki tuli ensimmäisenä päivänä, ja koko kuukauden hakijaennätys tehtiin heti seuraavana päivänä. Sen jälkeen on tasaantunut, mutta vilkasta on ollut koko kuluneen kuukauden ajan.

Mari Holmroosin mainitsema piikki toisena voimassaolopäivänä tarkoittaa 190 000:tta passin lataajaa yhden päivän aikana.

Korona on innostanut käyttämään Omakantaa muutenkin, sillä verkkopalvelu on Holmroosin mukaan saanut korona-aikana noin 400 000 uutta käyttäjää.

Omakantaa käyttää terveydenhuollon kanssa asiointiin tällä hetkellä kaikkiaan noin 3,3 miljoonaa ihmistä.

Hae ajoissa

Kun rajoitukset ovat taas kiristymään päin, koronatodistusta tarvitaan yhä useammassa paikassa. Esimerkiksi Tampere-taloon tai Tampereen Työväen Teatterin katsomoon ei ole enää muutamaan päivään ollut asiaa ilman koronapassia.

Kun on menossa jonnekin, Mari Holmroos muistuttaa lataamaan koronapassin ajoissa.

– Koronatodistus kannattaa hakea jo etukäteen. Ei kannata jättää siihen, että vasta teatterikatsomon tai ravintolan ovella ryhtyy sitä hakemaan ja lataamaan.

Ne jotka eivät voi tai halua ladata koronatodistusta Omakannasta, saavat sen oman kotikuntansa terveydenhuollosta.

Miten koronapassia pyydetään tai miten se pyytäjälle toimitetaan, vaihtelee kunnittain. Parhaat toimintaohjeet saa omalta terveysasemalta tai oman kunnan verkkosivuilta.

Koronapassista kannattaa tarkistaa, että esimerkiksi rokotustiedot ovat varmasti ajan tasalla. Mahdollisista väärin kirjatuista rokotustiedoista kannattaa olla yhteydessä omaan kotikuntaan. Esimerkiksi tamperelaisille on kaupungin verkkosivuilla lomake, jolla virheellisten tietojen oikaisua voi pyytää.

Koronapassi kolmella perusteella

Koronapassin saa kolmella perusteella: kun on ottanut kaksi koronarokotusta, sairastanut koronan tai tuore koronatesti näyttää negatiivista tulosta.

Rokotuksilla ja sairastamisella saa pitkäaikaisen todistuksen, testituloksella vain 72 tunniksi eli kolmeksi vuorokaudeksi.

Toisesta rokotuksesta menee viikko ennen kuin saa todistus hyväksytään koronapassina. Sairastetusta koronasta todistuksen voi saada, kun sairastuminen on varmistettu PCR-testituloksella. Oma ilmoitus tai pikatesti ei koronapassiin riitä.

Lue lisää koronapassista:

Anniskeluun tiukat rajoitukset viikonloppuna, ilman koronapassia ravintola ei saa myydä alkoholia kello 17 jälkeen

Uusi etätyösuositus nosti työpaikkojen koronapassit jälleen keskusteluun – kokosimme keskeiset näkemykset puolesta ja vastaan

Tapahtuma-ala haluaa koronapassin pakolliseksi kaikkiin tapahtumiin – Kansallisteatterin pääjohtaja: "Lipunmyynti on hyytynyt"

Avi määräsi Pirkanmaalle kokoontumisrajoitukset – Hakametsän viimeisiin jääkiekko-otteluihin ei pääse ilman koronapassia

Suosittelemme sinulle