Hyppää sisältöön

Tutkija pitää Etelä-Afrikan uutta koronavirusmuunnosta huolestuttavana – nykyrokotteiden teho siihen vielä "tuhannen taalan kysymys"

EU aikoo keskeyttää lennot eteläiseen Afrikkaan uuden virusmuunnoksen takia.

Tutkija Afrikan uudesta virusmuunnoksesta: Vielä paljon avoimia kysymyksiä
Matti Konttinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Evoluutiobiologi, Helsingin yliopiston tutkijatohtori Tuomas Aivelo pitää Etelä-Afrikassa havaittua uutta koronavirusmuunnoslöytöä huolestuttavana.

Aivelon mukaan virusmuunnos aiheuttaa tällä hetkellä asiantuntijoiden keskuudessa eniten huolta sitten deltamuunnoksen.

– Tässä muunnoksessa on valtava määrä sellaisia mutaatioita, joita on näkynyt aikaisemmissakin muunnoksissa, mutta nyt niitä on monta samassa variantissa. Nyt ne mutaatiot vaikuttavat sellaisilta, että ne lisäisivät tartuttavuutta, mikä mahdollistaa todennäköisyyttä välttää hankittua immuunisuojaa, sanoi Aivelo Ylen aamussa perjantaina.

Aivelon mukaan uuteen muunnokseen liittyy kuitenkin vielä paljon avoimia kysymyksiä. Yksi niistä on se, että miksi muunnos on lähtenyt yleistymään Etelä-Afrikassa.

– Onko kyse siitä, että muunnos leviää paljon tehokkaammin, jolloin rokotesuojaa täytyy saada korkeammaksi. Vai onko kyse siitä, että muunnos kiertää aikaisemmin hankittua rokotesuojaa jollain tasolla, Aivelo pohti.

Tällä hetkellä käytössä olevien koronarokotteiden tehosta uuteen virusmuunnokseen ei vielä tiedetä.

– Se onkin tuhannen taalan kysymys, Aivelo totesi.

EU aikoo ehdottaa lentojen kieltämistä eteläisestä Afrikasta

EU aikoo ehdottaa lentojen kieltämistä eteläisestä Afrikasta uuden koronavirusmuunnoksen takia, kertoo komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.

Muunnos on nimeltään B.1.1.529 ja Maailman terveysjärjestö WHO nimennee sen tänään perjantaina kreikkalaisella aakkosella. BBC:n mukaan muunnosta on Etelä-Afrikan lisäksi havaittu Botswanassa ja Aasian Hongkongissa. Yhteensä tartuntoja on kirjattu kymmeniä.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 27.11. klo 23:een asti.

Lue myös:

Tutkijat havaitsivat Etelä-Afrikassa huolestuttavan koronamuunnoksen, jota vastaan rokotteet eivät välttämättä suojaa tehokkaasti

Suosittelemme