Kaakkois-Suomessa viljasadon määrä on jäänyt tänä vuonna alle puoleen viimevuotisesta.
Koko Suomessa viljasato oli 2,6 miljardia kiloa eli 23 prosenttia pienempi kuin edellisenä vuonna. Kakkois-Suomessa muutos oli paljon rajumpi. Kevätviljojen hehtaarisato putosi alle puoleen viime vuodesta ja kokonaissato putosi vielä enemmän, kun myös korjuuala väheni noin 20 prosenttia.
Etenkin ohra kärsi ensin toukokuun lopun rankoista sateista ja niitä seuranneesta helteestä. Ohran sato putosi Kaakkois-Suomessa 55 prosenttia. Kaura kärsi nimenomaan helteestä ja poudasta, ja sen sato laski 54 prosenttia edellisvuodesta.
Parhaiten piti pintansa syysvehnä. Sen sato laski vain 12 prosenttia.
ProAgria Etelä-Suomen kasvinviljelyn asiantuntija Eino Heinola kertoo, ettei tiloilla ei ole paljon viljaa myytävänä, lannoitteiden hinnat ovat yli kaksinkertaistuneet ja energian hinta myös merkittävästi kohonnut.
Heinolan mukaan tässä tilanteessa vähennetään viljan viljelyä ja keskitytään maan rakenteen korjaamiseen nurmien ja palkokasvien avulla. Näiden tuotanto onnistuu pienemmillä kustannuksilla.
– Korjaantuneella maan rakenteella ja viljelykierron monipuolistumisella saadaan parannettua viljelyvarmuutta ja satovaihtelut pienevät, Heinola lisää.