Yhteisöohjaajajuoksee välitunnilla maalivahdiksi oppilaiden jalkapallopeliin ja sovittelee kentällä ollessaan pelitilanteesta syntyneen sanaharkan.
Psykiatrinen sairaanhoitaja jututtaa ohimennen käytävällä näkemäänsä oppilasta, jonka tietää lintsanneen viime viikon. Ilman kiinteää lukujärjestystä koulun tiloissa työskentelevä kasvatusohjaaja hakee tunnilla itkevän oppilaan hoteisiinsa kesken koulupäivän.
Edellä kuvatut kuvitteelliset esimerkit voisivat olla arkipäivää yhä useammalla paikkakunnalla. Monissa kouluissa työskentelee esimerkiksi psykiatrisia sairaanhoitajia (siirryt toiseen palveluun) ja nuorisotyöntekijöitä (siirryt toiseen palveluun).
Lasten, nuorten ja perheiden haasteiden lisääntyessä tarvitsemme kipeästi henkilökuntaa, joka pystyy kannattelemaan eri-ikäisiä oppilaita kokonaisvaltaisesti.
Kuusi kymmenestä opettajasta on harkinnut uranvaihtoa. Pandemia-aikojen, leikkausuutisten sekä koulumaailmaan liittyvän uutisoinnin jälkikaikuina tämä tuskin yllätti ketään. Vasta opettajan työssä aloittaneet vaihtavat alaa herkimmin.
Liian moni kollegani kertoo olevansa muun muassa psykologi, poliisi, sairaanhoitaja, terapeutti sekä kriisityöntekijä samassa paketissa.
Huolestuttavaa on se, että heitä on niin paljon, sillä kahdeksan vuoden takaiseen kyselyyn (siirryt toiseen palveluun) verrattuna luokkahuoneiden kahvoja havittelevien joukko on kaksinkertaistunut. Työtä on jatkuvasti enemmän, eikä palkka kasva samassa suhteessa.
Liian moni kollegani kertoo olevansa muun muassa psykologi, poliisi, sairaanhoitaja, terapeutti sekä kriisityöntekijä samassa paketissa. Tähän kun lisätään opettajien halu tehdä työtään kunnolla ja kunnianhimoisesti, seuraa uupumusta ja riittämättömyyden tunnetta (siirryt toiseen palveluun).
Viime vuosien aikana opettajien työt ovat lisääntyneet opetuksen ulkopuolisilla tehtävillä. Kaikki tämä on lopulta pois oppilaita varten tehtävästä työstä, esimerkiksi poissaoloihin puuttumisesta tai arkisista kohtaamisista.
Kun entistä useampi lapsi tai nuori tarvitsisi aiemmin tukea, opettajat väsyvät, kun heillä ei ole välttämättä mahdollisuutta ohjata lapsia tai perheitä eteenpäin.
Psykologien, kuraattorien ja erityisopettajien puuttuessa kuorma kasautuu liian usein liian pienen joukon harteille.
Kouluissa tarvitaan kipeästi lisäresursseja opetustehtävien ulkopuoliseen, arkipäiväiseen työhön. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi siirtymätilanteiden haasteet, välituntitilanteiden selvittelyt tai kahdenkeskinen aika huoliaan pohtivan oppilaan kanssa.
Ilman pysyvää lukujärjestystä työskentelevät koulun turvalliset aikuiset ovat välttämättömyys, jotta kouluissamme aletaan voida paremmin.
Heitä tarvitaan kantamaan huolta niistä asioista, joihin yksittäistä luokkaa tai useita oppilasryhmiä luotsaavat opettajat eivät oman perustehtävänsä ohessa ennätä.
Nuoriso- ja yhteisöohjaajat tai psykiatriset sairaanhoitajat eivät korvaa monista kouluista puuttuvia päteviä erityisopettajia, psykologeja tai kuraattoreita, mutta tuovat ankarasti kaivattuja käsipareja mukaan lasten ja nuorten arkeen.
Pandemian jälkeen ovat väsyneitä myös ne oppilaat ja opettajat, joilla on tähän saakka mennyt ihan okei.
Myös harrastustoiminnan tuominen osaksi koulujen arkea tukee lasten ja nuorten hyvinvointia. Koulupäivien yhteydessä toimivat harrastukset vähentävät perheiden kuskausrumbaa ja lisäävät parhaimmillaan yhteistä aikaa.
Samalla se on taloudellinen kädenojennus sekä sosiaalisten taitojen oppimisen mahdollisuus sellaisille lapsille, jotka eivät muuten löytäisi harrastusten pariin.
Pandemian jälkeen ovat väsyneitä myös ne oppilaat ja opettajat, joilla on tähän saakka mennyt ihan okei.
Poikkeusolojen kerryttämä velka maksetaan takaisin aikuisten ajalla – esimerkiksi jalkapallokenttien yhteistuuletuksina, koulun käytävillä tapahtuvina kohtaamisina sekä kuuntelevina korvina.
Sari Kontra
Kirjoittaja on juvalaissyntyinen opettaja, joka haluaisi ehtiä kysymään oppilaidensa kuulumisia useammin.
Kolumnista voi keskustella 6.1. klo 23:00 asti.
