Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tiernapoikakilpailun perinnesarjan voitto meni Tyrnävälle

Lakeuden kuninkaat voitti perinnesarjan. Viikonlopun kisan yleisen sarjan paras oli oululainen Tiernamaan laulajat -tyttönelikko. Parhaan mukaelman oli tehnyt Leevin Laulajat Oulusta.

Tiernapoikapatsas Oulun Rotuaarilla
Edelliset tiernapoikakilpailut järjestettiin vuonna 2019. Kuvassa yksityiskohta Oulun keskustan Tiernapojat-patsaasta. Kuva: Antti Pylväs / Yle
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulussa kisailtiin taas viikonloppuna tiernapoikaesitysten parhaimmuudesta.

Valtakunnallisen tiernapoikakilpailun perinnesarjan voitti tyrnäväläinen Lakeuden kuninkaat.

Yleisen sarjan kirkkaimman mitalin sai oululainen tyttönelikko Tiernamaan laulajat. Parhaan mukaelman tiernapoikaesityksestä oli tänä vuonna tehnyt Leevin Laulajat Oulusta.

Vallitsevan koronatilanteen vuoksi tiernapoikakilpailu oli Oulun Rotuaarin lavan sijaan Oulun seurakuntayhtymän tiloissa. Kilpailu striimattiin suorana yleisön nähtäväksi. Tallenne on katsottavissa myös jälkikäteen.

Ensimmäiset tiernapoikakilpailut käytiin vuonna 1933 ja säännöllisesti kisoja on käyty vuodesta 1987. Poikkeuksen tekee viime vuosi, jolloin tapahtuma jäi välistä koronan vuoksi.

Lisää aiheesta:

Tiernapoikien kasvojen mustaaminen kiellettiin, jotta perinne voi jatkua – osa kritisoi muutosta, asiantuntijasta esitykseen olisi pitänyt puuttua aiemmin

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme