Puolustusliitto Naton ulkoministerikokous Latviassa on koventanut sanasotaa Naton ja Venäjän kesken. Kumpikin syyttää toistaan varustautumisesta.
Riiassa Nato-ministerit keskustelevat Venäjän aikeista ja sen joukkojensiirroista Ukrainan suunnalla.
– Venäjä joutuu maksamaan kovan hinnan, jos se uudestaan käyttää voimaa Ukrainaa vastaan, sanoi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg Riiassa.
Kovasta hinnasta puhui myös Saksan ulkoministeri Heiko Maas.
– Rehdit ja kestävät askeleet jännityksen liennyttämiseksi neuvotteluteitse ovat nyt entistä tärkeämpiä, Maas sanoi.
Kokouksen jälkeen Stoltenberg vielä sanoi, että Naton on varauduttava pahimpaan.
– Siitä voi keskustella, onko voimankäytöllä 20 tai 80 prosentin mahdollisuus toteutua, mutta sillä ei ole väliä.
Kokoukseen osallistuu myös Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken, jolla on tuomisinaan Yhdysvaltain tiedustelutiedot koskien Naton itäisintä osaa ja Ukrainaa.
– Yhdysvalloille olisi merkittävä huolenaihe mikä tahansa Venäjän toimien lisääntyminen. Uudella voimankäytöllä olisi vakavia seurauksia, Blinken sanoi ennen kokousta.
Venäjän joukkojen ja kaluston siirrot maan lounaisosassa ovat olleet samantapaisia, joita se teki viime keväänä. Silloin se toi aluksi Ukrainan rajan tuntumaan 100 000 sotilasta, mutta myöhemmin palautti ylimääräiset joukot tukikohtiinsa rajalta.
Tuolloin tilanteen raukeamista edesauttoi ilmeisesti sopimus Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamisesta.
Venäjältä vastasyytökset Natolle
Venäjä on kieltänyt, että sen joukkojensiirrot olisivat merkki hyökkäyksen valmistelusta.
Moskovassa sijoittajatapaamisessa tiistaina puhunut Venäjän presidentti Vladimir Putin veti osaltaan punaisen viivan, jota hän ei soisi Naton ylittävän.
Raja olisi Naton sotilaallisen infrastruktuurin laajentaminen Ukrainassa. Esimerkkinä tästä Putin piti tiettyjen ohjusjärjestelmien mahdollisesta tuomisesta Ukrainaan.
– Jos Ukrainaan ilmestyisi hyökkäystarkoitukseen käytettävä ohjusjärjestelmä, lentoaika Moskovaan olisi 7–10 minuuttia. Ja viisi, jos käytössä olisi hypersooninen ohjus, Putin sanoi.
Hänen mukaan Venäjän olisi vastattava tällaiseen liikahtamiseen samalla mitalla.
Aiemmin päivällä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi, että Nato varustautuu merkittävällä tavalla Venäjän rajan läheisyydessä..
Lavrovin mukaan Ukrainan omat sotahajoitukset ja droonitoiminta Venäjän tukemalla Itä-Ukrainan separatistialueella vaarantavat Venäjän turvallisuutta. Tarvittaessa Venäjä on valmis vastaamaan uhkaan, Lavrov sanoi.
Täydennys 30.11. kello 21.37: Artikkelia täydennetty kokouksen jälkeisillä kommenteilla.
_Korjaus 11.1.2022 kello 10.09: Artikkelissa ollut lause "_Venäjä on kieltänyt, että sen joukkojensiirrot eivät ole merkki hyökkäyksen valmistelusta." On muutettu muotoon "Venäjä on kieltänyt, että sen joukkojensiirrot olisivat merkki hyökkäyksen valmistelusta."
Lue myös: