Radiomedian vuonna 2020 tekemän selvityksen mukaan alle 30-vuotiaista suomalaisista jopa 99 % tuntee podcastit, kun taas 55-64-vuotiaista 61 % sanoo tietävänsä, mistä on kyse.
Yksinkertaistetusti voi sanoa, että podcast on verkkoalustalle tehty puheohjelma, jota kuunnellaan internetissä.
Podcasteja kuluttavat etenkin nuoremmat ikäryhmät, siinä missä varttuneempi väki viihtyy radioaalloilla. Ylen mediaohjelma Viimeisessä sanassa keskusteltiin siitä, tuleeko podcast ennen pitkää tappamaan perinteisen FM-radion.
Kuluneella viikolla Yle kertoi, että radiokanava Yle Puhe lopettaa vuodenvaihteen jälkeen tapahtumaurheilua lukuunottamatta suorat lähetykset ja keskittyy lähettämään Yle Areenaan tehtyjä podcasteja ja muita audiosisältöjä.
Ylen radio- ja audiopäällikkö Jonna Ferm kertoo, että päätös johtuu jo pidemmän aikaa tapahtumassa olleesta käyttötapamuutoksesta, eli siitä että audioita kulutetaan yhä enemmän silloin itse halutaan ja itse valitsemilta alustoilta.
– Vaikka Ylen radiokanavat tavoittavat viikkotasolla yli 50 % suomalaisista, niin meidän täytyy miettiä, miten tavoitamme myös sen toisen puolen, Ferm sanoo.
Podcasteja tekevän audiotoimisto Jaksomedian perustaja Olli Sulopuisto myöntää suhtautuneensa uudistukseen skeptisesti.
– En näe, että miten tämä ratkaisisi ongelman, mutta on kiinnostavaa nähdä, miten se tulee toimimaan. Sulopuisto sanoo.
Audion kulutus kilpailee muusta ajankäytöstä
Radio tavoittaa päivittäin 66 % suomalaisista. Perinteisen FM-radion kuulijaluvut ovat olleet laskussa samalla kuin audion kulutus on siirtynyt uusille digitaalisille alustoille. Ääntä kulutetaan kokonaisuutena kenties enemmän kuin koskaan, mistä kertoo esimerkiksi kohisten kasvava äänikirjabisnes ja erilaiset suoratoistopalvelut.
Ferm sanoo, että audio käy nyt läpi samanlaista vallankumousta, joka nähtiin jokunen vuosi sitten videon kohdalla kun suoratoistopalvelut alkoivat haastaa lineaarista televisiota.
– Nyt ne nuoremmatkin kohderyhmät, jotka eivät välttämättä löydä radiota, kuuntelevat muita audiosisältöjä. Kuuntelun määrä nousee kokonaisuudessaan ja audiota kulutetaan enemmän kuin moniin moniin vuosiin, Ferm sanoo.
Sulopuisto haluaa muistuttaa, että audiosisällöt eivät kilpaile keskenään.
– Audio on mukana kilpailemassa kaikesta muusta ajankäytöstä. Katsooko ihminen neflixiä vai hengaileeko hän kavereisen kanssa, Sulopuisto sanoo.
Ferm uskoo, että perinteinen FM-radio ja uudenlaiset audiosisällöt täydentävät toisiaan. Lähetysvirtaradio ja podcastit vastaavat erilaisiin käyttötarkoituksiin. Radion valtti on kautta aikain ollut sen nopeus tiedonvälittäjänä ja Fermin mukaan on vastakin internetistä ja sosiaalisesta mediasta huolimatta.
– Radioaalloilla meillä on esimerkiksi Radio Suomessa juontaja studiossa 24 tuntia vuorokaudessa. Se on yksi napinpainallus ja tiedon saa laajalle yleisölle. Uskon, että nopeus on radion voima ja vahvuus jatkossakin sen yhteisöllisuuden ja kaveriominaisuuden lisäksi.
Kuuntelu kasvaa, mutta alusta muuttuu
Sulopuisto sanoo, että audiovallankumous tai audion kultakausi johtuu suuressa kuvassa siitä, että suoratoistopalvelut ja teknologinen kehitys ovat mahdollistaneet sen, että äänen julkaiseminen ja kuunteleminen on aiempaa helpompaa.
Tätä myöten myös mainostajat ovat huomanneet audiossa olevan potentiaalin ja siihen on alkanut hiljalleen virrata myös rahaa.
– Tämä kaikki kertoo siitä, että meillä on koko ajan ollut pelkän katsomisen sijaan myös tarve kuunnella. En haluaisi puhua kuuntelemisen uudesta tulemisesta, koska se tarve on koko ajan ollut siellä, Sulopuisto tuumaa.
Ferm on samoilla linjoilla. Hänen mielestään nuorempien ikäluokkien vähäinen radion kulutus ei johdu siitä etteikö audio kiinnostaisi, vaan siitä että he eivät ole kasvaneet vanhempiensa lailla radion pariin. Nuoremmilla on laajempi valikoima erilaisia vaihtoehtoja mediavalikoimassaan. Radio- ja audiopäällikkö muistuttaa, että vielä joitakin vuosia sitten ajasta kilpailivat lähinnä vain televisio, radio ja sanomalehti.
– Nyt se kirjo on ihan ääretön. Kilpailu nuorten ja nuorten aikuisten ajankäytöstä on kovaa. Kuunteleminen median käyttötapana ole häviämässä yhtään mihinkään. Alusta vaan on muuttumassa, Ferm sanoo.
Lue myös: