Ruotsissa Vingan saaren lähistölle ankkuroidulla rahtialuksella syttyi lauantaina tulipalo, jonka sammutustyöt ovat jatkuneet jo toista päivää.
Asiasta uutisoivat muiden muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT ja Aftonbladet.
SVT:n mukaan Almirante Storni -aluksen kyydissä on 17 miehistön jäsentä. Miehistön on kerrottu olevan turvassa.
Henkilökunta on paennut paloa 177-metrisen aluksen toiseen päähän.
Palon syy ei selvillä
Rannikkovartioston mukaan alus ei ole tulessa, vaan rahtialuksen yläkannella oleva tiukasti pakattu puulasti.
Palo syttyi aluksella lauantaina noin kello 14.30 paikallista aikaa. Viranomaisten mukaan palon sammutustöitä vaikeuttaa se, että palava lasti on pakattu tiiviisti.
Palon syy ei ole tiedossa. Ruotsin merenkulun laitoksen mukaan palo sai alkunsa muovikelmusta.
Maanataina viranomaiset kertoivat jatkavansa sammutustöitä edelleen.
Palo on saatu rajattua, mutta viranomaisten mukaan vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan palon sammuttamisessa kestää.
Tulipalo aluksella ei estä muuta laivaliikennettä Göteborgin satamassa.
Sammutustöissä mukana useita yksiköitä
Merenkulkulaitos tarjoutui evakuoimaan aluksen henkilökunnan jo lauantaina, mutta laivan kapteeni kieltäytyi.
Kapteenin mukaan henkilökunta auttaa Ruotsin rannikkovartiostoa ja paikallisia pelastustyöntekijöitä sammuttamaan paloa.
Kello seitsemän aamulla paikallista aikaa sunnuntain neljä alusta oli mukana sammutustöissä. Lisäksi paikalla on useita veneitä Ruotsista, Tanskasta ja Portugalista, pelastushelikoptereita, meripelastusyhdistyksen yksiköitä sekä rannikkovartioston Poseidon-alus.
6.12 klo 6.50 Uutista päivitetty.