Hyppää sisältöön

Katso video: Entinen kaatopaikka Riossa sai uuden elämän – on nyt Latinalaisen Amerikan suurin kaupunkiviljelmä

Taustalla on paikallinen kehityshanke, joka tähtää nälän ja köyhyyden vähentämiseen Rio de Janeirossa.

Entisestä kaatopaikasta tuli Latinalaisen Amerikan suurin kaupunkiviljelmä
Veera Palosaari,
Sakari Nuuttila
Avaa Yle-sovelluksessa

Brasilian toiseksi suurimmassa kaupungissa Rio de Janeirossa entinen kaatopaikka on kokenut täyden muodonmuutoksen.

Köyhässä kaupunginosassa, favelassa, nimeltä Manguinhos sijaitsi ennen pahamaineinen kaatopaikka, jossa myös tuhannet huumeenkäyttäjät viettivät aikaa.

Nyt paikallisen kehityshankkeen myötä kaatopaikan tilalle on kohonnut Horta de Manguinhos, joka on Latinalaisen Amerikan suurin kaupunkiviljelmä. Siellä alueen asukkaat kasvattavat luomuruokaa noin 800 paikalliselle perheelle.

Kehityshanke on osa Hortas Cariocas -projektia, joka tähtää nälän ja köyhyyden vähentämiseen Rio de Janeirossa.

Brasilian väestöstä 12,8 prosenttia eli noin 27 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella. Koronapandemia on vaikeuttanut tilannetta entisestään.

Lue lisää:

Yhdysvaltain rajalla jää nyt kiinni ennätysmäärä brasilialaisia ja se näkyy Alpercatan pikkukaupungissa, jossa edes futisjoukkueita ei saada kasaan

Senaattorit haluavat Bolsonaron vastuuseen pandemian huonosta hoidosta – syytteiden mukaan Brasilian presidentti antoi viruksen levitä tahallisesti

Brasiliassa satoi taas lunta – katso videolta, kuinka innostuneet lapset ja aikuiset iloitsivat valkoisesta lumipeitteestä

Suosittelemme