Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Tapahtumiin ja ravintoloihin pääseminen on käynyt yhä vaikeammaksi ilman koronapassia.
Useilla alueilla ilmoitettiin viime viikolla kiristyneistä rajoituksista, jotka koskevat henkilöitä, joilla ei ole koronapassia. Rajoitukset koskevat alkoholia myyviä ravintoloita sekä yleisötilaisuuksien osallistujamääriä. Esimerkiksi Helsingissä myös kaupungin tiloja on rajattu koronapassin taakse.
Jo yli puolella suomalaisista on koronapassi. Passin saamiseksi vaaditaan kaksi koronarokotusta, sairastettu koronatauti tai tuore, negatiivinen koronatestitulos.
On kuitenkin myös merkittävä joukko heitä, joilta passi uupuu. Syitä on monia: esimerkiksi osa ei halua ottaa koronarokotetta, osa taas ei lääketieteellisistä syistä voi sitä ottaa, ja osalla ilmenee teknisiä hankaluuksia passin saamisessa haltuunsa. Yli 12-vuotiaita rokottamattomia on Suomessa noin 636 000.
Yle kerää kokemuksia siitä, kuinka koronapassittomuus vaikuttaa ihmisten arkeen.
Kysely on suljettu 10.12. kello 10.12. Kiitos kaikille vastauksista!