Yhdysvalloissa yli sadan ihmisen pelätään kuolleen, kun tornadot pyyhkäisivät perjantaina läpi Kentuckyn ja sen naapuriosavaltioiden.
Kentuckyn kuvernööri Andy Beshearin mukaan kyseessä ovat kaikkien aikojen pahimmat tornadotuhot Kentuckyn historiassa.
– En ole ikinä nähnyt tällaista tuhoa. Olimme melko varmoja, että kuolleita olisi yli 50, mutta olen nyt varma, että uhreja on yli 70. Päivän loppuun mennessä luku saattaa nousta yli sataan, Beshear sanoi lauantaina.
Voimakkaan myrskyn synnyttämiä tornadoja on arvioitu olleen yhteensä noin 30. Suurin tornado kulki 365 kilometrin matkan osavaltion halki.
Kuvernööri kertoi, että kynttilätehtaan katto romahti Mayfieldin kaupungissa ja aiheutti useita uhreja. Hänen mukaansa tehtaassa oli noin 110 ihmistä tornadon iskiessä alueelle. Heistä on pelastettu noin 40.
Beshearin mukaan viranomaiset arvioivat, että kymmenet kynttilätehtaan sisällä olleet ihmiset ovat saaneet surmansa.
Mayfieldissä myös poliisilaitos ja paloasema ovat tuhoutunueet myrskyissä.
Tuhoja useissa osavaltioissa
Myrskyt ja tornadot ovat aiheuttaneet tuhoja myös muissa Kentuckyn lähellä sijaitsevissa osavaltioissa. Kaikkiaan uhriluku on noussut jo yli 80:een.
Illinoisin osavaltion viranomaisten mukaan useita ihmisiä jäi loukkuun, kun tornadot repivät katon ja kaatoivat seinän verkkokauppa Amazon.comin suuresta jakelukeskuksesta myöhään perjantaina.
Rakennus sijaitsee Edwardsvillessä lähellä St. Louisia. Paikalle lähetettiin ainakin sata pelastusajoneuvoa. Pelastajat jatkoivat aikaisin lauantaina mahdollisten uhrien etsintöjä rakennuksen raunioista.
Ainakin kuusi Amazonin rakennuksessa ollutta ihmistä on kuollut. Lisäksi kaksi loukkaantunutta on lennätetty helikopterilla sairaalaan. Varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Edwardsvillen palopäällikkö James Whiteford kertoi, että 45 ihmistä oli päässyt ulos jakelukeskuksesta.
Whitefordin mukaan pelastustehtävät tulevat jatkumaan vielä ainakin kolme päivää.
Amazonin tiedottajan mukaan yhtiö selvittää tilannetta ja tuhojen laajuutta varastolla.
Tennesseessä ainakin kolme ihmistä on kuollut, kertoo osavaltion hätätilanteiden hallintavirasto.
Arkansasissa ainakin yksi ihminen kuoli ja viisi loukkaantui, kun tornado tuhosi hoitokodin katon Monettessa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ilmoittaa, että Keskilännen myrskyalueille lähetetään liittovaltion katastrofiapua.
Lue lisää:
Juttua päivitetty tuorein tiedoin 12.12. klo 1.26.