Hyppää sisältöön

Sievi Capitalin yhdistymistä Boreon kanssa ei vietykään loppuun asti

Sulautuminen ei olisi saanut taakseen vaadittavaa kahden kolmasosan enemmistöä Sievi Capitalin yhtiökokouksessa.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjoispohjalaisen sijoitusyhtiö Sievi Capital Oyj:n aiottu sulautuminen suomalaiseen Boreo Oyj:hin ei toteudukaan.

Sievi Capital peruuttaa myös asiaan liittyvän ylimääräisen yhtiökokouksensa torstailta.

Ennakkokartoituksen perusteella sulautuminen ei olisi saanut taakseen vaadittavaa kahden kolmasosan enemmistöä yhtiökokouksessa annettavista äänistä ja edustetuista osakkeista.

Sievi Capitalin ja Boreon hallitukset allekirjoittivat yhdistymiseen tähtäävän sopimuksen syyskuussa, ja nyt se siis raukeaa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle