Hyppää sisältöön

Avi päätti: Seitsemässä Lapin kunnassa tilaisuuksien yleisörajaksi 20 henkilöä, jollei koronapasseja käytetä

Rajoitus tulee voimaan lauantaina 18. joulukuuta. Rovaniemellä vastaava rajoitus on ollut voimassa jo pari viikkoa.

Henkilö näyttää suoraan kameralle puhelintaan, jossa näkyy koronatodistus.
Kuva: Tiina Kokko / Yle
Marjukka Talvitie
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin aluehallintovirasto kieltää vaikeutuneen koronatilanteen vuoksi yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa Inarin, Kemin, Keminmaan, Kittilän, Kolarin, Tornion ja Ylitornion kunnissa.

Rajoituksen voi ylittää vaatimalla yleisötilaisuuden yli 16-vuotiailta osallistujilta koronapassi.

Kemissä kaupungin perusturvalautakunta päätti jo tiistaina kieltää sisätiloissa järjestettävät yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Avi tarkentaa, että yleisötilaisuudet ovat yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, esimerkiksi konsertteja tai urheilutapahtumia. Yleinen kokous tarkoittaa avin ohjeiden mukaan esimerkiksi mielenosoitusta tai muuta kokoontumisvapauden käyttämistä.

– Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin vaihtoehtona rajoitukselle. Koronapassia tulee edellyttää koko tilaisuuden osalta, ja se pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta. Koronapassia ei edellytetä esimerkiksi henkilökunnalta tai esiintyjiltä, aluehallintoylilääkäri Susanna Holmlund tarkentaa.

Yleisissä kokouksissa koronapassia ei voi vaatia

Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei sen sijaan voi edellyttää koronapassia, ja sen vuoksi niissä on noudatettava 20 henkilön kokoontumisrajoitusta.

Avin asettama kielto tulee voimaan lauantaina 18. joulukuuta ja on voimassa 17. tammikuuta asti.

Jo aiemmin marraskuun lopussa Rovaniemellä tuli voimaan 20 henkilön kokoontumisrajoitus. Lauantaista lähtien kokoontumisia rajoitetaan siis kahdeksassa Lapin kunnassa.

Holmlund sanoo, että Lapin kuntien koronaepidemiatilanne vaihtelee suuresti, ja päätöstä tehtäessä on otettu huomioon kunkin kunnan ja alueen kokonaistilanne, ministeriön antama ohjaus, lainsäädäntö, sekä sairaanhoitopiirien kanta.

Lapin avi seuraa päivittäin Lapin kuntien koronatilannetta ja voi tehdä tarvittaessa nopeasti myös muita kuntia koskevia päätöksiä, jos tilanne sitä edellyttää. Lisäksi avi voi tarvittaessa harkita asiakas- ja yleisötilojen käyttöä koskevan rajoituspäätöksen tekemistä

Lue myös:

Lapin avi valmistelee yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia kieltävää päätöstä seitsemään Lapin kuntaan

Kemissä otetaan käyttöön 20 hengen kokoontumisrajoitus

Matkailualan toive: ei uusia rajoituksia ennen joulua – ensi viikolla Lappiin on tulossa tuhansia brittituristeja

Lapin avi valmistelee yli 20 henkilön yleisötilaisuuksia kieltävää päätöstä seitsemään Lapin kuntaan

Suosittelemme sinulle