Teollisuuden Voima Oyj (TVO) kertoo, että Olkiluodon 3-reaktorin sähköntuotanto alkaa tammikuun lopulla 2022 eli noin kuukauden ilmoitettua aiemmin.
OL3:n reaktorissa käynnistetään ydinreaktio ensimmäistä kertaa joulukuun 2021 aikana. Säännöllinen sähköntuotanto alkaa ensi vuoden kesäkuussa. Tammi-kesäkuun välisellä koekäyttöjaksolla laitosyksikkö tuottaa vaihtelevin tehoin sähköä.
– Etenemme nyt turvallisuus edellä askel askeleelta kohti hetkeä, jota olemme odottaneet pitkään. Laitosyksikön käynnistämisen edellytykset ovat täyttyneet ja pääsemme kohta lunastamaan lupauksiamme Suomen suurimmasta ilmastoteosta, tuotantojohtaja Marjo Mustonen toteaa TVO:n tiedotteessa.
STUK myönsi luvan
Säteilyturvakeskus STUK antoi tänään luvan Teollisuuden Voimalle käynnistää Olkiluoto 3:n ydinreaktori.
– Kriittisyys- ja pientehokoelupa tarkoittaa sitä, että yhtiö voi käynnistää ydinreaktion ensimmäistä kertaa kolmosyksikön reaktorissa, todetaan STUKin tiedotteessa.
STUKin mukaan kriittisyyden ja pientehokokeiden edellytykset täyttyvät ja käyttöönottokokeet osoittavat, että laitos toimii suunnitellulla tavalla. Käyttöönottokokeisiin kuuluvat myös muutostöiden jälkeen tehdyt uusintatestit.
STUK valvoo reaktorin käynnistystä ja pientehokokeita paikan päällä Olkiluodossa.