Hyppää sisältöön

Pohjois-Pohjanmaalla laitetaan ovet säppiin vuoden loppuun saakka – Avi: Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään kokonaan

Lisäksi asiakas- ja yleisötilojen käyttöä rajoitetaan lyhytaikaisesti. Tiloja voidaan kuitenkin edelleen käyttää lasten ohjattuun harrastustoimintaan.

Oulun tiernatori
Esimerkiksi Oulun Tiernatori järjesteltiin koronarajoitusten takia uudelleen, koska väkimääriä ei voi houkutella tapahtumilla. Kuva: Paulus Markkula / Yle
Päivi Annala,
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto päätti keskiviikkona koronatoimien kiristämisestä Pohjois-Pohjanmaalla.

Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 pykälän 1 momentin nojalla kokonaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueen kunnissa kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Lisäksi asiakas- ja yleisötilojen käyttöä rajoitetaan lyhytaikaisesti. Tiloja voidaan kuitenkin edelleen käyttää lasten ohjattuun harrastustoimintaan.

Rajoitukset ovat voimassa tämän viikon torstaista vuoden loppuun saakka.

Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

Päätös velvoittaa laajasti toimintaa harjoittavia ja tilojen hallinnasta vastaavia toimijoita. Yleisölle avoimilla ja rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuilla tiloilla tarkoitetaan seuraavaksi määriteltyjä tiloja:

  • Joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat.
  • Yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat.
  • Tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat.
  • Huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat.
  • Kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.

Pohjois-Pohjanmaalla ratkaisuun päädyttiin, koska sairaalahoidon kuormitus on ollut nousussa viimeisen kuukauden aikana. Saavutettu 80 prosentin rokotuskattavuus ei yksin riitä kääntämään epidemian kulkua laskusuuntaan.

Viime viikkoina tehohoidon osalta on jouduttu turvautumaan Kuopion yliopistollisen sairaalan johtaman kansallisen tehohoidon koordinaation apuun. Oulun yliopistollisesta sairaalasta on jouduttu siirtämään muutamia potilaita muihin Suomen sairaaloihin.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on merkittäviä tautiryppäitä, joiden tartuntaketjuja ei pystytä luotettavasti jäljittämään ja jotka aiheuttavat merkittävän riskin uusien tartuntojen laajaan leviämiseen alueella.

Kuntien tartunnanjäljitys on kuormittunut voimakkaasti. Tartunnanjäljitykseen on rekrytoitu lisähenkilökuntaa ja henkilökuntaa on jouduttu siirtämään pois muusta toiminnasta, mikä on johtanut muun kiireettömän hoidon siirtämiseen.

Koronatestejä otetaan runsaasti, keskimäärin 1 500 näytettä päivittäin. Positiivisten näytteiden osuus on THL:n keräämien tietojen mukaan viime viikkoina ollut korkealla, 13–17 prosenttia. Maanantaina 20. joulukuuta positiivisten näytteiden osuus oli 17 prosenttia.

Lue lisää:

Pohjois-Pohjanmaalla sairaalahoito on kuormittunut jo ilman omikroniakin – vs. johtajaylilääkäri: "Päätöksiä pitää tulla ripeästi"

Suosittelemme