10-vuotias Jalmari Soronen rakastaa jouluvaloja, ja se näkyy perheen pihassa. Oululaisen omakotitalon pihaa koristaa noin 19 000 led-valoa. Johtoa on vedetty pitkin poikin noin puolitoista kilometriä.
Toppilan vanhalla omakotitaloalueella sijaitsevasta pihasta on tullut suosittu nähtävyys. Sen vuoksi Jalmarin valopihalle laitettiin syksyllä kyltti, joka kertoo valojen määrän mylös ohikulkijoille.
– Sen tiedot tosin ovat jo vanhentuneet, sillä valoja on jo hankittu lisää, isä Janne Soronen naurahtaa.
Pihan suosio tuntuu Jalmarin mielestä kivalta.
– Myös kaverit ovat kehuneet valoja hienoiksi ja sanoneet, että ne voisivat olla päällä aina.
Valot on ajastettu menemään päälle kello 15, kun iltapäivä Oulussa alkaa pimentyä. Valot sammuvat kello yksi yöllä. Jalmari voi kytkeä valot päälle myös kännykästään.
Viime vuonna valot paloivat läpi vuorokauden, mutta isä Janne Sorosen mukaan se alkoi näkyä jo liiaksi sähkölaskussa.
– Toki kaikki harrastukset maksavat.
Janne Soronen kertoo, että Jalmarin innostus valoja kohtaan alkoi muutama vuosi sitten.
– Jalmari on ollut pienestä asti mukana rakentamassa tapahtumatekniikkaa, joten kipinä on todennäköisesti syttynyt sieltä.
Janne Soronen sanoo, että Jalmarilla on tapana innostua asioista, ja nyt myös muiden kiinnostus valoja kohtaan ruokkii pojan intoa.
Ostoksille joulun jälkeen
Valoja Jalmari on hankkinut pääosin joulun jälkeen alennusmyynneistä, jonne hän on suuntaamassa myös tänä vuonna.
– Nyt valoja myydään 40–50 prosentin alennuksella, mutta lähden ostoksille sitten, kun alennus on 60 tai 70 prosenttia, Jalmari kertoo.
Jalmari käyttää valoihin osan viikkorahoistaan ja myös vanhemmat ostavat niitä niitä hänelle.
Jalmari kertoo, että hänen lempivalonsa on sellainen, joka välkkyy ja siinä on erilaisia värejä. Sitä pystyy ohjaamaan kännykässä olevan sovelluksen avulla.
Suunnitelmat ovat jo selvänä, mitä hän seuraavaksi hankkii.
– Ostan 50 ja 100 metrin mittaisia valoja ja ne laitetaan isoihin puihin nosturin avulla ensi jouluksi.
Sorosen valoista kertoi aiemmin Kaleva.
Jalmari Soronen ei ole jouluvaloinnostuksensa kanssa yksin. Kausivalojen kysyntä on ollut kovassa kasvussa. Esimerkiksi SOK Prismojen valosarjosen myynti kasvoi viime vuonna 20 prosenttia. Tänä vuonna suosio on jatkunut.
Oletko sinä ripustanut jouluvaloja? Keskustelu on auki 23. joulukuuta kello 23:een asti.