Hyppää sisältöön

Suomen todennäköinen ykkösvahti Juuse Saros oli varautunut NHL:n päätökseen, mutta pettymys on silti suuri – "Tuleeko enää kohdalle toista mahdollisuutta?"

Nashvillen Juuse Saros olisi ollut normaalioloissa Suomen aloittava maalivahti Pekingin olympialaisissa. Seuraavaa mahdollisuutta hämeenlinnalaismaalivahti joutuu odottelemaan neljän vuoden ajan.

Maalivahti Juuse Saros kuvassa.
NHL:n päätös Pekingin olympialaisista ei tullut Juuse Sarokselle yllätyksenä. Kuva: Danny Wild-USA TODAY Sports
Tommi Seppälä
Avaa Yle-sovelluksessa

NHL ilmoitti viimein keskiviikkona, ettei se aio lähettää pelaajiaan Pekingin olympiakisoihin. Yllätyksenä ilmoitus tuskin tuli kenellekään, eikä vähiten pelaajille, jotka olivat varmasti tietoisia NHL:n ja sen pelaajayhdistyksen välisten keskusteluiden sisällöistä jo aiemmin.

Carolinan Teuvo Teräväinen paljasti aiemmin jouluviikolla Yle Urheilulle joukkueeseen levinneestä tiedosta, jonka mukaan Pekingin reissua ei olisi tulossa.

Ilmoitus ei tullut sokkina myöskään Nashvillen ykkösmaalivahti Juuse Sarokselle.

– Olen jo parin viikon ajan saanut valmistautua tähän. On todella harmi, ettei asioita saatu järjestymään, mutta tehtyä päätöstä on kuitenkin helppo ymmärtää, koska tilanne on mikä se on, Saros sanoi tuoreelta Yle Urheilulle.

Neljä vuotta takaperin ääni NHL-pelaajien kellossa oli hieman toisenlainen, sillä tuolloin kyse oli työehtosopimusasioista. Nyt pöydällä oli erilainen kattaus. Vaikka NHL olisikin välttänyt pahimman omikron-pommin, epävarmuudet liittyen Kiinan koronaprotokollaan olivat saaneet monen NHL-pelaajan takajaloilleen jo aiemmin.

– Kiinasta ei kauheasti tullut tietoa siitä, miten koronahomma siellä toimii. Sekin on asia, minkä vuoksi olen tämän kanssa ihan sinut. On tämä nyt paljon helpompaa käsitellä kuin neljä vuotta sitten niille, jotka silloin eivät mukaan päässeet. Silloin oli vain rahasta kyse, nyt on ihan eri tilanne, Saros jatkoi.

Ei Saros silti pettymystään peittele. HPK-kasvatti on ollut kiistatta paras suomalainen NHL-maalivahti kuluvalla kaudella, ja se olisi erittäin suurella todennäköisyydellä taannut tälle aloittavan maalivahdin paikan myös olympiaturnauksessa. Seuraava mahdollisuus tulee neljän vuoden kuluttua.

Jos tulee. NHL-omistajat eivät olympialaisista edelleenkään tykkää, sillä se pysäyttää kassakoneiden kilinän Pohjois-Amerikassa kolmeksi viikoksi.

– Olisihan sinne ollut todella kiva päästä. Olympialaiset on hieno tapahtuma, eikä sitä tiedä, tuleeko enää kohdalle toista mahdollisuutta. Itse olen mennyt tällä kaudella enemmän päivittäisen tekemisen kautta, että jos pelit kulkee täällä, olympialaisiinkin olisi mahdollisuus. Tietenkin se oli minulle selkeänä tavoitteena mielessä.

Kioski kiinni jouluun asti

Saroksen, Mikael Granlundin ja Eeli Tolvasen edustama Nashville on yksi niistä seuroista, joille olympiaunelman haihtuminen avautui pitkälti oman joukkueen tilanteen kautta. Armottoman omikron-mankelin läpi käyneen joukkueen otteluista joulun alla siirrettiin kolme.

Edellisen kerran joukkue pelasi menneen viikon perjantaina ja kahdessa viimeisessäkin ottelussa musiikkikaupungin porukka oli jo vahvasti koronan otteessa. Siirretyt ottelut takaavat joukkueelle peräti kymmenen päivän joululoman.

– Meidän joukkueessa tartuntoja oli niin paljon, että meinasi pelaajat loppua kesken. Edelleen on toistakymmentä miestä, pelaajia ja valmentajia, karanteenissa. Täytyy nyt vain toivoa, että tämä olisi se isoin suma, mikä tälle kaudelle tulee, että saataisiin pelata ehjä kausi, Saros toivoi.

Nashville Predatorsin hyökkääjä Mikael Granlund hyökkää Las Vegasia vastaan.
Juuse Saroksen, Mikael Granlundin (kuvassa) ja Eeli Tolvasen edustaman Nashville Predatorsin otteluita on jouduttu siirtämään joulun alla kolme koronapandemian takia. Kuva: Christopher Hanewinckel-USA TODA

NHL on edennyt tartuntojen kanssa tapaus ja joukkue kerrallaan, mutta lopulta liiga ilmoitti iskevänsä lapun luukulle joulukuun 22. päivästä alkaen tulevan viikon maanantaihin asti. Päätös on herättänyt liigan sisällä kritiikkiä puolesta ja vastaan, sillä osan mielestä tartunnoista kärsineet joukkueet laitettiin liian koville ja toisten mielestä pyörien olisi pitänyt antaa pyöriä jouluun asti normaalisti.

– Ei minulla ole tämän suhteen ongelmaa. Luulimme, että jäämme tauolle jo aiemmin, mutta pelasimme vielä sen jälkeen pari peliä. Ehkä sen vuoksi saimme pari tartuntaa lisääkin. Emme me kuitenkaan sitä koronaa niissä parissa pelissä tekosyynä käyttäneet. NHL on mennyt tämän kanssa päivä kerrallaan ja varmasti se on ollut hyvä ratkaisu.

Erilainen joulu – taas!

Nashvillen koronarypäs on tehnyt pelaajien arjesta hiljaista. Suljettu harjoituskeskus estää laadukkaan harjoittelun eikä kontaktien välttelyn kautta ulkoilukaan ole suuremmissa määrin suotavaa.

– En ole pariin viikkoon kauheasti missään käynyt ja sama jatkuu. Koiran kanssa olen lenkkeillyt, mutta siihen se on jäänyt. Normaalisti en kauheasti konsolipelejä pelaa, mutta nyt on tullut pelattua. Kavereiden kanssa se on ihan kivaa ja siinä voi samalla vaihtaa kuulumiset. On tullut nyt pölyt sitten pyyhittyä pleikkarinkin päältä, Saros nauroi.

Korona värittää vahvasti myös maalivahdin joulua.

– Yleensä olemme suomalaisten kesken, mutta nyt se ei onnistu. Varmaan itsekseni syön kinkkua ja teen tuossa porkkana- ja perunalaatikot. Harmittaa, ettei suomalaisten kanssa voida olla, aika erilainen joulu on taas tulossa. Mutta niin se on maailmalla koronan vuoksi varmasti monella muuallakin.

Kaikesta huolimatta Saros on pyrkinyt pitämään mielen kirkkaana.

– Ihan hyvillä mielin täällä ollaan oltu. Yksittäisen päivän aikana voi tulla hetkiä, kun turhautuu lukiessaan lehdistä pelkkää koronaa ja juttuja rajoituksista. Vartin tämä jatkuva vatvominen ärsyttää, mutta eiköhän tämä tästä paremmaksi taas muutu.

Lue myös:

Nyt se varmistui: NHL-pelaajat eivät lähde Pekingin olympialaisiin – Jalonen harmissaan odotetusta päätöksestä

Ruotsissa puuhataan jo ottelusiirtoja, jos olympiakiekkoa pelataankin eurooppalaisvoimin – Mitä SM-liigaseurat tekevät?

NHL-pelaajat pelkäsivät Kiinan karanteenisääntöjä – virallinen ohjeistus osoittaa huhut peräti viiden viikon karanteenista täysin vääriksi

Suosittelemme