Tour de Ski -hiihtokiertue sopii Krista Pärmäkoskelle. Yhdeksän kertaa Keski-Euroopan turneelle osallistunut Pärmäkoski on ollut heikoimmillaan kokonaistuloksissa kahdeksas ja parhaimmillaan toinen ja kolmas.
Moni sanoo, että raskas kiertue syö voimia arvokisoista, mutta Pärmäkosken kohdalla sekään ei pidä paikkansa. Muun muassa Lahden MM-vuonna hän sijoittui Tourilla toiseksi ja juhli silti kahta mitalia kotikisoissa. Pyeongchangin olympiavuonna hän oli neljäs ja toi Etelä-Koreasta kolme mitalia.
– Varmaan se tasaisuus on minun avainsanani Tourilla. Pystyn pärjäämään kohtuudella sprintissä sekä molemmilla hiihtotavoilla, eikä tule sellaisia isoja pudotuksia, Pärmäkoski pohti Yle Urheilun videohaastattelussa.
Pärmäkoski myöntää, että joka kerta Tour de Ski ei ole lähtenyt käyntiin odotusten mukaisesti, mutta jostain syystä viimeiselle etapille Val di Fiemmeen siirryttäessä hän on onnistunut hilaamaan itsensä kärkikahinoihin mukaan.
Usein Val di Fiemmessä on hiihdetty toiseksi viimeisenä etappina 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailu, joka ei ole sopinut kaikille kärkihiihtäjille. Pärmäkoski taasen on saanut matkalta juuri tarvitsemaansa tsemppiä.
Tänä vuonna Tour de Skillä hiihdetään kuusi kilpailua, joista kolme on yhteislähtökisoja, kaksi sprinttikisaa ja yksi on väliaikalähtökilpailu. Perinteisen hiihtotavan kilpailuja on tällä kertaa yhtä paljon kuin vapaan hiihtotavan kisoja.
Pärmäkoskelle on kiertueesta yksi kisa merkitty isolla kalenteriin: Lenzerheiden 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtökilpailu keskiviikkona 29. joulukuuta.
– Se on varmasti henkilökohtaisesti se tärkein kunnon mittari, koska Oberissa se matka hiihdetään yhteislähtönä, varsinkin jos hiihdetään sitä helppoa rataa, hän sanoi.
Krista Pärmäkoski avasi kautensa lupaavasti, kun hän sivakoi viidenneksi Rukalla 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa. Kovassa pakkasessa kilpaileminen kostautui, ja hän joutui jättämään Lillehammerin maailmancupin viikonlopun väliin sairastumisen takia.
Pärmäkoski palasi tositoimiin Davosissa, mutta kisat eivät sujuneet suunnitelmien mukaan.
– Davosin kymppi (16:s) oli aika tahmea kisa. Sprintti (17:s) oli hyvä, mutta näköjään se kolmen päivän valmistautuminen korkealla ei toiminut minulla, hän totesi.
– Sen kyllä huomasi, että kroppa ei ollut valmiina.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Pärmäkoski olisi matkustanut Davosiin paljon aikaisemmin ja myös käynyt kotona kisaviikonlopun jälkeen. Nyt hän jäi Davosiin leireilemään usean muun maajoukkuehiihtäjän kanssa.
Leiri sujui juuri niin hyvin kuin Pärmäkoski oli toivonutkin. Hän sai paljon hyviä hiihtokilometrejä ja treenien jälkeen oli paljon aikaa rentoutua. Pärmäkoskelle tärkeintä oli myös se, että hän pystyi harjoittelemaan täysin terveenä.
– Olin terve jo päiviä ennen kuin tulin korkealle, mutta halusin hyviä harjoittelupäiviä kotona. Halusimme pelata sen todella varman päälle.
Pärmäkosken viime kauden alkua varjosti pitkä sairastelu, mutta jälleen kerran hän onnistui Tour de Skillä hyvin ja sijoittui viidenneksi. Nyt hän uskoo pääsevänsä kiertueelle selkeästi paremmasta lähtötilanteesta.
– Olin tosi hyvässä kunnossa Rukan aikaan ja Davosin kisat tulivat vähän liian aikaisin. Nyt olen harjoitellut määrällisesti paljon. En ole aivan niin luottavainen kuin Rukalla, sillä jalat eivät ole vielä niin herkät kuin silloin, hän naurahti.
Pärmäkoski oli ensimmäisten hiihtäjien joukossa, jotka valittiin viikko sitten Pekingin olympiajoukkueeseen. Suomen naisten ykköstykille tulevat olympialaiset ovat jo uran neljännet.
Valinta joukkueeseen antaa työrauhaa. Nyt hänellä ei ole paineita tuloksista ja pystyy kilpailemaan rennommin, sikäli kuin se on huippu-urheilussa mahdollista.
Vaikka kyseessä on olympiakausi, ei Pärmäkoski edes miettinyt Tour de Skin väliin jättämistä. Kuuden osakilpailun kattaus ja tavallista varhaisempi lopetus tarjoavat hiihtäjille tarpeeksi aikaa palautua. Pärmäkoski aikoo mennä eteenpäin kisa kerrallaan ja puhaltaa pelin poikki heti, jos tuntee pieniäkään hengitystieoireita.
– Kaikkien muidenkin maiden hiihtäjät ovat sitä hiihtämässä, joten en usko, että se on riski. Nythän näyttäisi siltä, että Thereseä (Johaug) lukuun ottamatta kaikki kovat ovat paikalla, Pärmäkoski sanoi.
– Kovat kisat saadaan aikaiseksi, mutta en usko, että kovin isoja eroja nähdään. Naisissakin taso on selkeästi laajentunut. Voi olla, että tänä vuonna on kaikkien aikojen tiukin Tour.
Tour de Ski koki kenties historiansa suurimman muutoksen pari kautta sitten, kun Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS) päätti, että viimeinen etappi ja Alpe Cermisin legendaarinen nousu hiihdetään takaa-ajon asemesta yhteislähtönä. Sama on edessä tänäkin vuonna. Krista Pärmäkoskella on tästä kilpailumuodosta vankka mielipide:
– En tykkää! Se on katsojallekin tosi vaikeaa, että kuka voittaa. Eikä se ole aina selvä urheilijoillekaan, etenkin jos on ollut tiukka kisa.
Pärmäkoski ei ollut mukana silloin, kun Alpe Cermisille lähdettiin yhteislähdöstä ensimmäisen kerran, mutta sanoi huomanneensa viime kaudella, että laskettelurinteen nousussa on äärimmäisen vaikea tehdä ohituksia. Kaikki tärkeät ohitukset täytyy siis tehdä hyvissä ajoin.
– Olen yleensä ajatellut, että otan nousun alun rauhassa ja sitten lopussa kiristän, mutta se ei todellakaan toiminut viime vuonna, koska ei siellä vain päässyt ohi. Nyt pitää selkeästi luoda taktiikka sille etapille, Pärmäkoski totesi.
Lue myös:
Neljä ensikertalaista Suomen Tour de Ski -joukkueessa – sprintterit keskittyvät harjoitteluun