Koronarajoitukset ovat nyt hyvin erilaisia eri puolilla Suomea. Voi olla vaikea pysyä kärryillä, koska osaa rajoituksista muutettiin vielä aatonaattona. Osassa Suomea päätöksiä on luvassa vasta joulun jälkeen.
Lisäksi tilannetta hämmentää se, että osan rajoituksista antaa hallitus, osan aluehallintovirastot. Aluehallintovirastojen tuoreimmat tiedot löytyvät täältä.
Hallituksen hätäjarrun takia rajoituksia tuli esimerkiksi koronan leviämisalueiden ravintoloihin. Ne pitää sulkea entistä aiemmin. 28. joulukuuta alkaen anniskelu päättyy leviämisalueilla jo kello 17.
Koronapassilla ei pääse silloin korkean ja kohtalaisen riskin tapahtumiin, joita ovat muun muassa baarit, yökerhot, massatilaisuudet, joissa ei ole määritelty istumapaikkoja, yli 10 henkilön kuorolaulutilaisuudet sekä messut, joissa ei ole erityisjärjestelyjä kontaktien välttämiseksi.
Sairaanhoitopiirien verkkosivuilla on kootusti tietoa alueen koronarajoituksista ja -suosituksista.
Lisäksi tällaisia alueellisia rajoituksia Suomeen on tulossa tai tullut joulun aikana:
Uusimaa:
Etelä-Suomen aluehallintovirasto kiristi torstaina koronarajoituksia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella selvästi. Uudet määräykset tulevat voimaan 28.12. alkaen. Koronapassia ei voi ottaa käyttöön rajoitusten vaihtoehtona.
Uudellamaalla kielletään henkilömäärästä riippumatta kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kolmeksi viikoksi ajalla 28.12.2021–17.1.2022. Lisäksi alueelle on annettu tartuntalain pykälän 58 g mukainen määräys asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta. Sulkupäätös on voimassa kaksi viikkoa ajalla 28.12.2021–10.1.2022.
Suljettavaksi määrättyjä tiloja voi kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattuun harrastustoimintaan. Lisäksi tiloja voi käyttää lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.
Pirkanmaa:
Pirkanmaalle tuli torstaina tiukat rajoitukset.
Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain nojalla Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntien ja Punkalaitumen kunnan alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Määräys on voimassa ajalla 25.12.2021–7.1.2022.
Lisäksi avin päätös määrää kaikki yleisölle avoimet asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta. Näihin ei pääse enää edes koronapassilla. Lasten (v. 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien) harrastuksiin voi käyttää tiloja.
Satakunta:
Lounais-Suomen aluehallintovirasto kielsi torstaina Satakunnassa kaikki sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi suljetaan tiloja, joissa harjoitetaan liikunta-, urheilu-, huvi- tai virkistystoimintaa.
Yleisölle avoimien, oleskeluun tarkoitettujen tilojen käyttö on avin määräyksen perusteella järjestettävä niin, että lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä voidaan ehkäistä.
Käytännössä tartuntariskiä voi alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, tehostamalla ilmanvaihtoa, rajoittamalla asiakasmäärää, porrastamalla kävijöiden osallistumista tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Rajoitukset ovat voimassa huomisesta jouluaatosta alkaen vuoden loppuun asti. Niistä ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.
Varsinais-Suomi:
Lounais-Suomen aluehallintovirasto kielsi keskiviikosta alkaen sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Varsinais-Suomen alueella lyhytaikaisesti vuoden loppuun asti. Urheilukatsomoon ja teatteriesityksiin ei siis pääse enää edes koronapassilla.
Varsinais-Suomessa uimahallit ja liikuntapaikat ovat auki tiukin terveysturvallisuusohjeistuksin.
Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu:
Leviämisvaiheessa olevalle Pohjois-Pohjanmaalle tuli torstaina voimaan tiukennetut rajoitukset.
Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään nyt vuoden lopppuun saakka. Esimerkiksi uimahallit, kylpylöiden allasosastot, kuntosalit ja tanssipaikat menevät kiinni.
Lisäksi asiakas- ja yleisötilojen käyttöä rajoitetaan lyhytaikaisesti. Tiloja voidaan kuitenkin edelleen käyttää lasten ohjattuun harrastustoimintaan.
Kainuu on edelleen koronaepidemian perustasolla. Uutena rajoituksena on, että koronavalvontaa tiukennetaan raja-asemilla.
Lappi:
Kokoontumisrajoitus laajenee aatonaatosta lähtien koko Lapin alueelle. Lapin aluehallintovirasto päätti asiasta keskiviikkona. Käytännössä nyt kielletään kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.
Yleisötilaisuuksiksi luokitellaan esimerkiksi konsertit ja urheilutapahtumat, yleisiksi kokouksiksi esimerkiksi mielenosoitukset. Yleisötilaisuuksien rajoituksista vapautuu koronapassilla. Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi kuitenkaan edellyttää koronapassia.
Aluehallintovirasto linjasi myös, että asiakas- ja yleisötilojen käyttö on järjestettävä jatkossa siten, että tiloissa voidaan ehkäistä lähikontaktien aiheuttamaa koronatartuntariskiä. Riskiä voi avin mukaan alentaa esimerkiksi edellyttämällä kasvomaskin käyttöä, rajoittamalla asiakasmäärää tai sijoittelemalla asiakaspaikat aiempaa väljemmin.
Päätös koskee urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, uimahalleja ja tanssipaikkoja. Muiden asiakastilojen osalta päätöstä tulee noudattaa, mikäli kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila.
Etelä-Pohjanmaa:
Sisätiloissa pidettävien yleisötilaisuuksien ja kokousten sallittu henkilömäärä kiristyy 20:een, kun nyt määrä on 50. Aluehallintoviraston päätöksen mukaan koronapassi on kuitenkin edelleen käytössä alueella vaihtoehtona rajoituksille. Määräys on voimassa 26.12.2021–23.1.2022.
Etelä-Karjala:
Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin alueella Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt jatkaa yleisötilaisuuksia koskevaa päätöstä. Päätöksen mukaan yli 50 hengen sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet on alueella kielletty, mutta rajoituksen vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin. Uusi määräys on voimassa 23.1.2022 asti.
Kanta-Häme:
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kokoontumisrajoituksia tiukennetaan 24.12.2021 alkaen. Jouluaatosta alkaen sisätiloissa yli kymmenen hengen ja ulkotiloissa yli 50 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään.
Yleisötilaisuuksien rajoitusten vaihtoehtona voi ottaa käyttöön koronapassin.
Keski-Pohjanmaa:
Keski-Pohjanmaalla on kielletty kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Määräys on voimassa 5. tammikuuta 2022 asti.
Päijät-Häme:
Etelä-Suomen avista odotetaan päätöstä joulun jälkeisellä viikolla Päijät-Hämeen koronakoordinaatioryhmän uusimpaan esityksen koronarajoitusten kiristämisestä.
Päijät-Soten johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen kertoi keskiviikkona, että ryhmä esittää aluehallintoviranomaiselle tartuntatautilain 58 g -pykälän käyttöön ottamista eli käytännössä tiettyjen liikunta ja harrastetilojen sulkemisia enintään kahdeksi viikoksi.
Keski-Suomi:
Länsi- ja Sisä-Suomen avi ei ole valmistelemassa uusia koronarajoituksia Keski-Suomeen. Nykyisillä rajoituksilla mennään ainakin joulun yli. Keski-Suomessa on kielletty yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Rajoitukset voidaan välttää ottamalla käyttöön koronapassi. Koronapassia voidaan edellyttää 16 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä. Päätökset eivät kohdistu yksityistilaisuuksiin tai harrastustoimintaan. Myös näissä kehotetaan noudattamaan yleisiä suosituksia. Kokoontumisrajoitukset päättyvät 5. tammikuuta.
Pohjois- ja Etelä- ja Itä-Savo sekä Pohjois-Karjala:
Itä-Suomen avi ei aio enää tällä viikolla päivittää rajoituksia. Se tarkastelee tilannetta todennäköisesti välipäivinä leviämisalueiden eli ainakin Pohjois- ja Etelä-Savon osalta.
Itä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt alueellaan kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Rajoitukset ovat tällä hetkellä voimassa 9.1.2022 saakka. Myös tilojen käyttö edellyttää toimia terveysturvallisuuden varmistamiseksi.
Pohjanmaa:
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ei asettanut uusia rajoituksia Pohjanmaalle 22.12. kokouksessaan.
Vaasan sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 50 henkeä ovat kielletty. Määräys on voimassa 19.1.2022 asti. Koronapassi on vaihtoehto rajoituksille.
Mitä ajatuksia rajoitukset herättävät? Voit keskustella aiheesta 24.12. kello 23:een saakka.