Talvisodan draamaattisina hetkinä, eräänä kylmänä yönä, väsyneet suomalaissotilaat näkivät taivaalla jotakin ihmeellistä. Valtava enkeli, jolla oli jättiläismäiset siivet, katseli hetken sotilaita ja katosi sitten sysimustan taivaankannen uumeniin. Rintamamiehet ryhtyivät pohtimaan, millainen viesti ylimaallisella olennolla mahtoi olla: kertoiko sotatantereelle ilmestynyt olento Suomen voitosta vai karvaasta häviöstä.
Tällainen näky ei sinänsä ollut 1940-luvun Suomessa mitenkään poikkeuksellinen: enkeleitä nähtiin sekä rintamalla että kotioloissa tiuhaan: toisinaan enkelit varoittivat ja vihjasivat, toisinaan suojelivat ja toivat lohtua kriisiaikojen raskaina hetkinä.
Saatanan ja Jumalan suosio laskenut
Enkeleiden rooli ei vuosikymmenien saatossa ole Suomessa juuri muuttunut, ja traditionaaliset hahmot ovat pitäneet pintansa ja säilyttäneet paikkansa modernisoituneessa yhteiskunnassa.
Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2019 tekemän kyselyn mukaan 43 prosenttia suomalaisista uskoo enkeleihin. Uskominen Saatanaan tai kristinuskon opettamaan Jumalaan on laskenut, siinä missä enkeliusko on viime vuosikymmenet pysynyt suurin piirtein samoissa lukemissa. Jos enkeleihin uskoivat aiemmin myös sotamiehet, on enkelihenkisyys nykyisin silmiinpistävästi naisten juttu.
– Enkeleissä naisia kutsuvat ja viehättävät tuki, turva, ystävyys, apu, myönteisyys, ilo ja lumo, modernia enkelihenkisyyttä tutkiva Elisa Mikkola Helsingin yliopistosta kiteyttää.
Mikkola kiinnostui enkelihenkisyydestä vuosikymmen sitten, jolloin hän osallistui osana opintojaan irlantilaisen mystikon ja enkelinäkijän Lorna Byrnen tilaisuuteen.
– Olen taustaltani Tampereen yliopistosta valmistunut kvanttisosiologi, joten ensimmäinen tunne oli, etten ymmärrä tästä yhtään mitään: miksi ihmeessä Finlandia-taloon tulee 1 400 naista kuuntelemaan pienikokoista, enkeleistä puhuvaa naishenkilöä? Tämä herätti kiinnostukseni, ja ryhdyin selvittämään asiaa.
Tällä hetkellä Mikkola työstää kevääksi valmistuvaa väitöskirjaa, josta on julkaistu jo kolme artikkelia.
– Minulla ei ole omaa mielipidettä enkeleistä, eikä se ole tässä yhteydessä mitenkään keskeinen kysymys. Teen tutkimusta siitä, mitä on enkelihenkisyys ja millaiseksi naiset suhteensa enkeleihin määrittävät. Kyse ei ole myöskään siitä, ovatko enkelit totta vai eivät.
Kirkosta puuttuu enkeleiden lisäksi lumo
Enkelihenkisyys on hyvinkin sukupuolisidonnainen asia: naiset harjoittavat sitä kaksi kertaa enemmän kuin miehet, ja esimerkiksi Lorna Byrnen tilaisuuksissa yleisö koostuu yli 90-prosenttisesti naisista.
Syytä tähän voidaan hakea kauempaakin historiasta. Kyseessä on looginen jatkumo: jo reilu vuosisata sitten naiset kokivat omakseen tuolloin Suomessa ja muuallakin maailmalla jyllänneen esoterian aallon, johon kuului muun muassa teosofian ja spiritualismin kaltaisia, salatieteistä ammentavia liikkeitä.
– Jos ajatellaan institutionaalista uskontoa eli kirkkoa, niin siellä ehkä on vähemmän tilaa naisten omille ajatuksille ja näkemyksille. Uushenkisyyden puolella taas ollaan tässä mielessä avoimempia, ja uushenkisyyteen voi myös yhdistellä monenlaisia, erilaisia perinteitä, Elisa Mikkola pohtii.
Hänen mukaansa evankelis-luterilaista kirkkoa määrittävät vahvasti vallan rakenteet. Tämä taas kutistaa erityyppisen ja normeista poikkeavaa ajattelua.
– Monet naiset saattavat olla kirkon jäseniä, mutta he ovat pikkuhiljaa lipuneet sieltä pois ja siirtyneet uushenkisyyden kentälle, jossa he voivat sitten yhdistää toisiinsa esimerkiksi läntisiä ja itäisiä henkisiä piirteitä.
Toisin kuin esimerkiksi ortodoksinen tai roomalaiskatolinen kirkko, suhtautuu Suomen evankelis-luterilainen kirkko Elisa Mikkolan mukaan enkelihenkisyyteen varsin nuivasti.
– Evankelis-luterilaisessa kirkossa enkelit kuuluvat sanansaattajina Jumalan komentoketjuun, joka kulkee ylhäältä alas. Enkelit mielletään pikemminkin lasten kuin aikuisten jutuksi, eivätkä ne juuri näy arjen uskonnollisuudessa: niihin törmää lähinnä jouluna tai mikkelinpäivänä.
Suhde enkeleihin liittyy luterilaisen kirkon yleiseen karuuteen: lumous ja koristeellisuus on häivytetty jonnekin taka-alalle.
– Luterilaisesta kirkosta on poistunut – tai poistettu – paljon lumoa, jos käytetään tällaista termiä. Oppi ja rakenne eli se, mikä on oikeaa uskoa, on nostettu pääasiaksi. Tällainen ei välttämättä enää puhuttele nykyihmistä. Luterilaisen kirkon jäsenmäärä voisi etenkin naisten osalta hyvinkin lähteä kasvuun, jos kirkko vaikkapa sitoisi enkelit takaisin omaan tarinaansa.
Yleisesti enkeleihin uskovat ihmiset puhuvat mieluummin henkisyydestä kuin uskonnosta.
– Kyselyjemme mukaan enkelihenkisyyttä harjoittavat eivät ajattele, että kyse on virallisten määrittelyjen mukaisesta uskonnosta vaan siitä, että etsitään eri tavoin omaa polkua ja yhdistetään siihen erilaisia ajassa liikkuvia virtauksia.
Ihminen tietää, milloin enkeli on läsnä
Mutta millaisia henkilökohtaiset enkelikokemukset sitten ovat? Lorna Byrne näkee enkeleitä, jotka ovat suuria ja värikkäitä ja jotka opastavat, mitä mystikon pitäisi yleisötilaisuuksissa kuulijoilleen kertoa. Toisaalta enkeli voi olla pelkkä vieno tuulenvire, hienoinen aavistus tai kevyt kosketus – ihminen tietää, että tavalla tai toisella enkeli on nyt läsnä.
– Näiden esimerkkien lisäksi löytyy kokemuksia tilanteista, joissa ihminen on pelastunut uhkaavalta vaaralta: enkeli on esimerkiksi estänyt joutumisen auton alle. On myös paljon arkipäiväisiä kokemuksia, joissa on etsitty parkkipaikkaa vaikkapa New Yorkista tai Helsingistä, ja sellainen on sitten enkelin avulla löytynyt. Myös äiti voi siunata lapsen, ja enkelit kulkevat lapsen mukana ja turvaavat tämän päivää.
Elisa Mikkola on tehnyt Lorna Byrnen tilaisuuksissa kaksi kyselyä, joihin vastasi kaikkiaan 452 henkilöä. Hänelle kerrotuista enkelikokemuksista mieleen on jäänyt etenkin yksi tapaus, joka liittyy saattohoitajan raskaaseen työhön.
– Saattohoitajana työskentelevä henkilö kertoi minulle, että ennen kuin hän menee kuolevan henkilön huoneeseen, hän ottaa enkelit tuekseen. Tällä tavalla hän pystyy kohtaamaan potilaan myönteisellä tavalla. Minusta tämä on hieno esimerkki nykyajan enkelihenkisyydestä.
Lisää aihepiiristä: