Suomen miesten mäkihyppymaajoukkueen päävalmentaja Janne Väätäinen palaa maailmancupissa valmentajien tasanteelle tiistaina Oberstdorfissa alkavalla perinteisellä Keski-Euroopan mäkiviikolla.
Japanissa asuva Väätäinen ei ollut edellisissä maailmancupin kisoissa mukana hyvästä syystä.
– Tällainen perhekuvio on, että tytär syntyi joulukuun alussa. Hän on kohdallani ensimmäinen ja siinä mielessä uusi kokemus. Kävin kotona katselemassa ja ihmettelemässä tätä ihmettä. Mukava oli käydä. Hieno juttu kerta kaikkiaan, Väätäinen iloitsee Yle Urheilulle.
Mäkiviikolla suomalaishyppääjistä ovat mukana Niko Kytösaho ja harjoittelutauolta maailmancup-kisoihin palaava Antti Aalto. Joukkue matkusti Oberstdorfiin maanantaina.
Aalto, 26, on hypännyt maailmancupissa vain kahdessa ensimmäisessä kilpailussa marraskuussa Nizhny Tagilissa ja Rukalla. Kehnot sijoitukset ja tekniikkavaikeudet ajoivat suomalaisen harjoittelutauolle, mutta nyt tilanne vaikuttaa Väätäisen mukaan paremmalta.
– Antin kohdalla tauko oli hyvä ratkaisu. Hän on tehnyt kotona hyvän harjoitusjakson. Nyt on hyvä aika katsoa, mikä on tilanne kansainvälisellä tasolla, Väätäinen toteaa.
Aalto tuskaili alkukauden kisoissa uusien välineiden kanssa ja on nyt palannut käyttämään viime kaudelta tuttuja monoja. Hyppy on alkanut miehen itsensäkin mukaan pikku hiljaa löytymään.
– Kausi on vielä nuori ja olen ajatellut, että tästä saa vielä hyvää aikaan. Koko kautta ajatellen saattoi olla hyvä asia, että kerkesin nyt harjoitella vähän eri tavalla kuin tavallisesti, vaikken olisi tällaista alkua kaudelle halunnutkaan, Aalto sanoi.
Niko Kytösaho aloitti maailmancupin kauden Venäjällä 18. sijalla, mutta sittemmin pistesijatkin ovat olleet harvassa.
– Niko on kiertänyt maailmancupia ahkerasti. Hänellä on alla hyvä kesä ja hyvä syksy, paljon laadukasta tekemistä. Seuraava askel on, että homma rupeaa pelaamaan myös kilpailussa. Nikon hypyissä on viime päivinä ollut laatua, ja kilpailemalla yritetään saada ulosmitattua tulos, Väätäinen kuvailee.
Legendaarisen mäkiviikon voittoa on vuosikymmenten varrella päässyt juhlimaan kymmenen eri suomalaishyppääjää. Janne Ahosen edellisestä kokonaiskisan voitosta on vierähtänyt 13 vuotta. Edellinen osakilpailuvoittaja on Anssi Koivuranta vuodelta 2014.
Nykytilanteessa onnistumiset määritellään hyvin erilaisilla sijoituksilla.
– Jos maailmancupin pisteille saadaan urheilijoita, niin tällä hetkellä meillä on tyytyminen siihen. Täytyy vain sitä kautta jauhaa, pyrkiä parempaan ja uskoa siihen, että jonain päivänä kirkkaat valot paistavat myös meidän jengille, Väätäinen sanoo.
Mäkiviikon ohjelma:
Tiistai 28.12. / Oberstdorf
Karsinta klo 17.30
Keskiviikko 29.12. / Oberstdorf
Kilpailu klo 17.30
Perjantai 31.12. / Garmisch-Partenkirchen
Karsinta, TV2 klo 14.55
Lauantai 1.1. / Garmisch-Partenkirchen
Kilpailu, TV2 klo 14.55
Maanantai 3.1. / Innsbruck
Karsinta, TV2 klo 14.25
Tiistai 4.1. / Innsbruck
Kilpailu, TV2 klo 14.25
Keskiviikko 5.1. / Bischofshofen
Karsinta, TV2 klo 18.05
Torstai 6.1. / Bischofshofen
Kilpailu, TV2 klo 18.20
Ylellä ei ole tv-oikeuksia Oberstdorfin karsintaan tai kilpailuun.
Lue myös:
Tour de Ski ja mäkiviikko huipentuvat – näin vuodenvaihteen huipputapahtumat näkyvät Ylen kanavilla
Tässä ovat ensimmäiset Pekingin olympialaisiin valitut suomalaisurheilijat